loma – loma

ti 27.5.2025

IHANIA ORVOKKEJA

Tiistai on kuntosalipäivä, mutta ei tänään, sillä olen lomalla. Kevätkausi on ohi. Tosin kesäkausi käynnistyy jo ensi viikolla, mutta tänään nautin vapaasta. Luvassa on lämmin joskin tuulinen päivä. Reippailin jo kaupassa ja ihailin orvokkeja Goodmanin edustalla.

Hermostuin eilen, kun tietokone ei toiminut. Näytössä vilkkui valo, tarkista signaalikaapeli. Mikään ei auttanut, ei virran katkaisu eikä johtojen tarkistus. Mutta aamulla tapahtui ihme, yhteys toimi taas moitteettomasti. Olin helpottunut.

SUOSITTELEN

Olen seurannut kiinnostuneena Yle Areenasta tanskalaista Rantahotelli-sarjaa. Luulin, että se loppuu kuudenteen tuotantokauteen, mutta sen jälkeen tiedossa on vielä neljä lisää. Hienoa.

ke 28.5.2025

KUKKIVIA PUITA KAUPUNGIN KESKUSTASSA

Annan kymppi plus Hämeenlinnan terveydenhoidolle. Hermostuin aamulla, sillä olen kärsinyt epämääräisestä selkä- ja alavatsakivusta jo useita päiviä. Sain ajan terveyskeskukseen. Erikoislääkäri oli jopa etuajassa, vaikutti ammattitaitoiselta ja kirjoitti lähetteen jatkotutkimuksiin. Olin täysin pyörällä päästäni, kun kaikki kävi nopeasti ja tehokkaasti.

to 29.5.2025

AKVARELLIMAALARI ISKUSSA

Helatorstai. Pilvipoutaa, mukavan kesäistä. Korjasin tänään kollaasimateriaalin odottamaan seuraavaa kipinää. Levitin vaihteeksi akvarellitarvikkeet. Tavoittelen väri-ilottelua, rentoa otetta ja viitteellisiä muotoja.

la 31.5.2025

SADETTA LUVASSA?

Tänään on koulujen päättäjäispäivä ja Annalla muuttopäivä. Uusi koti on Vanttilassa kävelymatkan päässä Miikan ja Lauran talosta. Samu ja Miska pääsevät samaan kouluun Otson, Visan ja Ulpun kanssa. Kaikkihan me palaamme jossain vaiheessa juurillemme. Niin minäkin tein. Lapsuudenkoti oli Lahdensivuntien varrella. Tuntuu kuin niillä kulmilla mikään ei ole muuttunut sitten 1950-luvun.

ULPU SAI ESKARITODISTUKSEN

VISA LOISTI ENGLANNISSA JA KUVAAMATAIDOSSA

Sain perinteiset todistuskuvat Espoosta.

PINTARAAPAISUJA

Innostuin kokeilemaan kiinnostavaa struktuuria. Karkea merisuola toimii akvarellien kanssa mainiosti.

SUOSITTELEN

Jaana suositteli Yle Areenassa näkyvää uutta versiota Monte Criston kreivistä. Ilta vierähti sen parissa jännittäen, vaikka tarina oli tuttu.

su 1.6.2025

PARVEKE SAI LISÄÄ KESÄKUKKIA – KIITOKSET!

Tänään on ollut hieno aurinkoinen päivä. Sain yllätysvieraita, kun Arja ja Esko ajelivat Salosta Hämeenlinnaan. He olivat olleet ylioppilasjuhlissa. Tarjosin lounaaksi broileripataa ja varhaisperunoita sekä vapulta jäänyttä silliä. Kävimme porukalla katsomassa myös Jaanan uuden kodin. Sisko oli kalustanut parvekkeen kodikkaaksi.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.