kesäisiä kaupunkipäiviä

la 7.6.2025

SILMÄNILOA

Anna ja pojat jatkavat viikonloppuna uuden kodin kaaoksen selvittelyä. Miika vei eilen perheen Lavian mummolaan. Laitoin pojalle kauppalistan, sillä otan mielelläni vastaan kestokulutustarvikkeita kuten wc- ja talouspaperia, perunoita, piimää ja kauramaitoa. Repussa ei todellakaan kanna paljon kerrallaan.

Keittelin eilen tuhdin linssinakkikeiton chiliä säästelemättä. Testasimme Jaanan kanssa ja totesimme, että maistuu vielä tänäänkin. Keitto maistui Miikallekin, kun hän tuli kauppakassien kanssa iltapäivällä. Pojan piti palata kotiin, koska kesäloma on vasta heinäkuussa.

su 8.6.2025

PIHLAJAT OVAT JO KUKASSA

Tänään on heleä helluntai. Onneksi eilinen raju tuuli on tyyntynyt. Tein pitkän kävelylenkin heti aamulla. Kaupunki oli hiljainen ja täynnä linnunlaulua. Jopa liikaakin, sillä hätääntyneet lokit kirkuvat suojellessaan poikasia.

ENSIMMÄISET RHODOT OVAT AVANNEET NUPUT

Tänään tulee tasan kolme vuotta muutosta Suomen kasarmin pihapiiriin. Olen ollut tyytyväinen kaksiooni, sillä täällä on kaikki tarvittava yhdelle. Kesäisin ilonaihe on pieni lasitettu kulmaparveke, jossa kukat viihtyvät.

Niin minäkin. Kuuntelen äänikirjoja, vaikka Vuorikadun liikenteen melu viekin välillä sanoja hukkaan. Meneillään on Sofie Sarenbrantin Emma Sköld-sarja. Sain vinkin Annalta, joka on kuunnellut kaikki osat. Toinen suosikki on Eva Franz, jonka kirjojen päähenkilö on poliisikomisario Anna Glad.

ma 9.6.2025

VALKOISIA SYREENEJA

TUOKSUVIA LILANVÄRISIÄ

Luvassa on epävakainen viikko. Toistaiseksi on poutaa. Tänään on minun vuoroni kokata. Suunnittelen laittavani jogurttikalaa, joka oli Jussin bravuuri. Ehkä minäkin osaan.

ti 10.6.2025

En osannut. Tuli ikävä Jussia. Tein kaiken mielestäni oikeaoppisesti, mutta jogurtti juoksettui. Eihän se makua haitannut, mutta ulkonäköä kylläkin.

LOHIFILEE, KAALISALAATTIA JA PAISTETTUJA KASVIKSIA

Kalaa oli niin runsaasti, että söimme lopun tänään ilman jogurttilisäystä.

JAANAN RUUSUT KUKOISTAVAT MULLANVAIHDON JÄLKEEN

Luvassa on sateisia ja pilvisiä päiviä. Onnistuin käymään kuntosalilla kastumatta. Istuimme hetken Jaanan kanssa minun parvekkeellani kahvimukien kera, mutta siellä tuli kylmä. Merkillinen alkukesä.

ILLAN SÄÄKUVA – HETKI ENNEN SADETTA

to 12.6.2025

Eilen satoi ja niin tänäänkin. Lenkkeilin sateenvarjon kanssa aamulla. Nyt päivällä on jo selkeämpää. Viikonlopuksi on luvassa vaihteeksi auringonpaistetta ja hellettä.

SADE ON LAKANNUT

Keittiössä tuoksuu kanakeitto. Sitä on tulossa kattilallinen, joten ruokahuolto pelittää huomennakin.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.