
KESÄINEN KATTAUS
Kevytruokailu on terveellistä ja maistuvaa varsinkin hellepäivinä. Tarjosin lounaaksi varhaisperunoita, kylmäsavulohta ja kasviksia. Kaikki maistui kesältä.

TUORETOMAATTIKEITTO
Tomaatit ovat nyt meheviä, edullisia ja makeita. Kalttasin oikeaoppisesti ja keittelin tuoreen sipulin ja varhaisperunoiden kera. Soseutin, maustoin merisuolalla, mustapippurilla, oreganolla ja soijakastikkeella. Maku oli kohdillaan.

HAUSKA PIKKURAASTIN
Sain siskolta syntymäpäivälahjaksi hauskan työkalun. Sillä saa vaivattomasti valkosipulista ja inkivääristä mehukasta raastetta ja puhdistus on helppoa.

SADEPÄIVÄN KOOKOSMAITOKEITTO
Kokkasin koleiden ja sateisten päivien johdosta lämmittävää tulista kookosmaitokeittoa. Siihen tuli raasteiden lisäksi punasipulia, paprikoita, kesäkurpitsaa, fenkolia ja herkkusieniä chiliä unohtamatta. Siskon parvekkeelta löytyi thaibasilikaa. Keitto oli lohturuokaa parhaimmillaan. Tarjosin katkaravut erikseen limen kera.

PAISTETTUA LOHTA JA VÄRIKKÄITÄ VOKKIKASVIKSIA

AASIAMAKUJA
Turvaudun silloin tällöin ravintola-annoksiin. Oheiset nyytit ovat Asian Wokin tarjontaa. Tulinen dippikastike sai huulet kirvelemään, mutta maku oli loistava. Suosittelen.

KUKKAKAALIA
Yhteistyö on voimaa ja toimii hyvin. Höyrytin kukkakaalia ja viimeistelin sen marinadilla, jossa oli reilusti mausteita.

KESÄINEN KATTAUS
Jaana paistoi lohta ja teki kesäisen salaatin. Kotiruokaa parhaimmillaan.

VANAJAVEDEN KUHAA, NAM