epävakaista ja edelleen lämmintä

ke 30.7.2025

PIHAPIIRI ON VIHREÄ, MUTTA SADE TEKISI HYVÄÄ

Helleputki jatkuu jo kolmatta viikkoa. Uudesta ennätyksestä kerrotaan päivittäin. Yli 30 asteen lämpötiloja on mitattu nyt 18 päivää peräkkäin. Olen todennut, että tähän alkaa tottua. En olisi uskonut, että kaipaan virkistävää sadetta, tuulenpuuskia ja pilvisiä päiviä.

VASUT TÄYNNÄ

Anna, Laura ja nuoriso pyörähti eilen herkullisten tuliaisten kanssa. Sain tuoreiden vadelmien lisäksi myös lakkoja. Lämpimät kiitokset!

KÄVIN OSTOKSILLA

Minulla on kotona runsaasti taidetarvikkeita. Pidän laadukkaista akvarelliväreistä, mutta joskus niitäkin pitää täydentää. Ostin perussetin täydentämään vanhoja ja bonuksena metallinhohtoa. Mitä näillä syntyy, se jää nähtäväksi.

PIHAPIIRIN KUUNLILJATKIN OVAT NÄÄNYTMÄSSÄ

MITTARISSA +30 ASTETTA

Päivä on ollut uuvuttavan kuuma. Luvattua sadekuuroa ei koskaan tullut.

to 31.7.2025

Hellettä edelleen. Olin liikenteessä jo aamuyhdeksältä. Oli aika käydä kampaajalla ennen kuin pikkupojat alkavat huomautella harmaista hiuksista. Kävin paluumatkalla Lidl’ssä heräteostoksilla. En oikeasti tarvinnut juuri mitään, mutta reppu pullisteli hedelmistä ja kasviksista, joita en voinut vastustaa.

Katselin, kun pilvet kerääntyivät iltapäivällä taivaalle. Odotin kunnon sadetta, mutta kuuro ei kestänyt kuin muutaman minuutin.

NEITOSET KAIPAAVAT VIELÄ VIIMEISTELYÄ

Uudet taidetarvikkeet polttelivat siinä määrin, että oli pakko kokeilla.

pe 1.8.2025

Viime yönä ukkosmyrsky pyyhkäisi kaupungin yli. Heräsin salamointiin ja jyrähdyksiin, mutta onnistuin nukahtamaan uudelleen. Jaana kertoi ylpeänä, ettei Fidel pelännyt ollenkaan.

ULPU LÖYSI KOTIKASVIMAALTA HERKKUJA

Nuoriso palasi eilen iltamyöhällä kotiin. He ovat viettäneet hienoja helteisiä lomapäiviä mökillä. Lapset voivat isona muistella, että kesät olivat aina aurinkoisia ja uimavesi lämmintä. Niin oli minunkin nuoruudessani.

la 2.8.2025

LAPSUUTENI KOTIKATU LAHDENSIVUNTIE

Aamulla sai laittaa pitkähihaista päälle, sillä yön sateen jäljiltä ilma oli raikas ja mittarissa vain +16 astetta. Tein tavallista pitemmän lenkin siitä ilosta, että askel nousi kevyesti.

ILOA LUONNONKUKISTA

FIDEL VIIHTYY PARVEKKEELLA

Sisko ilahdutti pinkeillä taidekuvilla.

ANNALLA ON UNIKAVERI

ILTAPÄIVÄN SÄÄKUVA

LAUANTAI-ILOTTELUA, EIVÄT VIELÄ VALMIITA

Olen innostunut jatkamaan neitosarjaa. Tavoitteena on löytää entistä rennompi tyyli.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.