ke 6.8.2025

KUKKALOISTOA KUMPPANUUSTALON NURKALLA – LAPSUUDESSANI RAKENNUS TOIMI KIRJASTONA
Tuntuu oudolta olla loppuviikko omillaan. Siskolla on menoja pääkaupunkiseudulla ja Fidel on hoidossa. Koira on ollut lähes joka päivä muutaman tunnin ilonani. Se tulee häntä heiluen ja lähtee yhtä tyytyväisenä. Koiran elämä on mutkatonta.

AAMULENKILLÄ PIHAPIIRISSÄ
Ei minullakaan kummoisia mutkia ole, sillä kunto on kohentunut mukavasti ja arki sujuu rutiinilla. Olen laiska kokkaamaan yksin ollessani. Kun Jaana tulee syömään, on hauska kattaa kauniisti ja laittaa yksinkertaista kotiruokaa kahdelle. Fidelin mielestä nappulat maistuvat kylässä paremmilta kuin kotona.

THAIMAKUJA YHDELLE
Tavastilassa sijaitsevalla Asian Wokilla on myyntipiste ala-aulassa. Ostin kolmella eurolla rasian ravintolassa tehtyä kookosmaitokanakeittoa. Se oli aivan oikeaoppisen makuista ja annoksesta riittää vielä toisellekin päivälle.
to 7.8.2025

AAMUKAHVILLA LABRAKÄYNNIN JÄLKEEN
Laitoin pitkästä aikaa puhelinherätyksen, sillä olin varannut laboratorioajan ani varhain Terveystalosta. Minulla on ohuet suonet, joten hoitaja katsoi viisaaksi ottaa näytteet kämmenselästä. Hetken se vihlaisi, mutta mitäpä ei kärsisi terveyden takia. Olen viettänyt raitista elämää ties kuinka kauan. Toivottavasti se näkyy nyt tuloksissa. Heittäydyin hupeloksi. Herkuttelin croissantilla ja ostin kotiin valkoviinipullon! Edellisestä on aikaa.

VISA, ULPU JA OTSO KOULUUN LÄHDÖSSÄ
Nuorison kesäloma on ohi. Koulut alkoivat tänään Espoossa. Annan poikia ei saanut kuvata. Miika lähetti perinteisen otoksen kouluun lähtijöistä. Ulpu meni ekaluokalle.
pe 8.8.2025

KASTUIN ILTAPÄIVÄLENKILLÄ
Laboratoriotulokset olivat yllättävän hyvät. Testejä oli 22, joista 21 oli viitearvoissa. Jopa kolesteroli, joka on ollut pitkään koholla. Vain CRP eli tulehdusarvo oli koholla. Hermostuin tietenkin ja soitin Terveystaloon. Konsultointi lääkärin kanssa olisi maksanut noin sata euroa. Huh, sanoin ei kiitos ja soitin terveyskeskukseen. Ystävällinen hoitaja oli sitä mieltä, että ylitys oli niin vähäinen, ettei mitään huolta. Helpotuin välittömästi.
la 9.8.2025
Olen päivittänyt laiskasti Facebookia ja silloinkin lähinnä taidekuvia. Uusia näyttelyjä eikä uusia kirjoja ole luvassa, joten tarvetta ei ole ollut. Tänään reipastuin ja herkistelin Pirpanoilla.

TUORE FACEBOOK-PÄIVITYS
su 10.8.2025

ELOKUUN KUUTAMO
Luvassa on viileä sadepäivä. Se ei haittaa, olo on virkeämpi kuin hellepäivinä. Yöt ovat jo pimeitä. Katselin parvekkeelta oranssinpunaista täysikuuta. Oli se vaan hieno.