IRROTTELUA

Kiehtovimmat tarinat löytyvät usein kaikkein odottamattomimmista paikoista!

Sanojen taika. Taika-sana puhuttelee aina uudelleen ja uudelleen. Kyseessä on työkirja mielen virkistykseksi.

Ensimmäinen harjoitus: aloita alusta

Olen aloittanut alusta ties kuinka monta kertaa. Olen kirjoittanut lapsuudesta, koulumuistoista, lempiruoista, työvuosista, eläkkeellä olosta, Jussin sairastumisesta, taideharrastuksesta, yksinolosta. Mitä vielä, ketä kiinnostaa?

Taikasana on ajatusten selkiyttäminen ja pienet arjen ilot, innostus ja jopa intohimo. En halua kirjoittaa enää valitusvirttä, vaan yritän löytää jotain uutta. Huimaus ja liikuntavaikeudet ovat yllättäen helpottaneet. Olen pitänyt ulkoillessa kävelysauvoja enemmänkin henkisenä tukena. Nyt olen uskaltautunut ilman niitä lenkille ja tuntenut, että elämä palautuu pikku hiljaa ennalleen. Osaan olla kiitollinen. Tuntuu, ettei tässä iässä mikään ennen tuiki tavallinen juttu ole itsestään selvää. Niin kuin rento kävely. Huh.

Toinen harjoitus – avaa aistit

Ohjaaja kehotti tunnustelemaan jotain hedelmää ja kirjoittamaan, mitä ajatuksia se herättää.

Sitruuna

Kuori on kova, mutta antaa periksi, kun painelen sitä kevyesti. Tuttu kirpeä tuoksu hivelee aisteja. Pidän sitruunan kirpeästä raikkaudesta. Puristan mielelläni salaattiin sen mehua ja lisään tilkan hyvää oliiviöljyä ja myllystä merisuolaa. Etikasta en pidä, vaan korvaan sen kokatessani tuoreella sitruunanmehulla.

Kesäillassa
auringon suutelema
sitruuna ginilasissa

Kolmas harjoitus – kirjoita kuvista

Tämä on suosikkitehtäväni, sillä kuvat antavat rajattomat mahdollisuudet luovuudelle.

HÄN ON PIRPANA

Kollaasikipinä heräsi kevätauringon myötä. Lajittelin epämääräisen pinon keräämiäni lehtileikkeitä. Kiiltäväpintaiset sisustuslehdet olivat parhaita. Sommittelin tarotkorttien innoittaman sarjan, jatkoin naamioteemalla ja päädyin lopuksi pirpanoihin. Kasvot ovat origamipaketista. Koska niitä ei ollut tarpeeksi, otin valokuvan ja printtasin lisää. Minulla on vain mustavalkoinen tulostin, mutta otin vesivärit avuksi.

Yllätyin iloisesti, sillä sain nopeasti uniikkeja kuvia, sillä väri antoi uutta ilmettä. Puin pirpanat Gudrun Sjödenin asuihin ja sijoitin kuvitteellisiin maisemiin. Ruutulattia on ilmaantunut lukuisiin kuviini. Halusin John Vermeerin maalausten innoittamina kotiin ruudullisen keittiön, mutta en koskaan saanut. Korvasin puutteen mustavalkoisella matolla. Valinta oli huono, sillä valkoinen nuhraantui turhan nopeasti.

Kuvan pirpana on Italiassa, iki-ihanassa luostarin puutarhassa. Hän on ihailemassa vanhaa taidetta niin kuin minäkin nuoruudessani. Taidehistorian opiskelu avasi silmät taiteelle.

Neljäs harjoitus – heittäydy leikkiin

Maisema

Olen viihtynyt kesäisin mökillä, jossa luonto on läsnä. Vanajaveden selkä näyttäytyy joka päivä eri valossa. Ikimetsä kuiskailee ja kuvittelen sammaloituneiden kivien olevan keijukaisten piilopaikkoja. Olen myös kotiutunut Suomen kasarmin historialliseen pihapiiriin. Tunnen menneiden aikojen henkäyksen katsellessani jykeviä tiilikasarmeja ja vanhoja lehmuksia. Tykit uhmaavat nykyaikaa kertoen omaa tarinaansa. Turuntien toisella puolella on idyllinen vanha hautausmaa. Kuljin koulutyttönä sen kautta oppikouluun. Tyttölyseon rakennus on edelleen olemassa, siitä on tullut Kaurialan lukio. Lähellä siintää Seminaarin koulun torni. Se oli ensimmäinen opinahjoni. Kävellessäni Lahdensivuntiellä tunnen ajan pysähtyneen. Olenko edelleen se pieni koululainen, joka luotti tulevaisuuteen? En ole ihan varma.

Ruoka ja juoma

Vanajaveden kuha, jota isä, mieheni ja nykyään poika ja lastenlapset kalastavat, on parasta mitä tiedän. Sen kanssa vain kattilallinen uusia perunoita ja salaattia, ehkä myös kantarellikastiketta, siitä ei kesäruoka parane. Kylmä hapokas valkoviini kalan kanssa on ylellisyyttä. Jälkiruoksi vielä pala omatekoista mansikkakakkua ja kahvia, kiitos. Olen tyytyväinen.

Väri ja vaatekappale

Nuoruudessa tuli käytyä värianalyysissa. Olen kevät ja kaikki kirkkaat puhtaat värit sopivat. Ei mustaa eikä valkoista. Tai toki voi käyttää varsinkin, jos laittaa värikkään huivin asun kanssa. Olen todennut, että lämmin oranssi saa ihon hehkumaan. Nyt kun katson vaatekaappiini, musta, harmaa ja mustavalkoiset asusteet ovat enemmistönä. Hihattomia kesämekkoja sentään löytyy heleissä väreissä.

Yksi kestosuosikki on ollut violetti. Käytin vuosikausia tikattua lilaa silkkiliiviä ja sen alla violetti-mustaraitaista Marimekon trikoopaitaa. Nykyään en todellakaan koreile vaatteilla, vaan suosin helppokäyttöisiä rentoja asuja. Joustavat farkut ovat olleet pelastus. Korkokenkiä en ole käyttänyt työelämän jälkeen. Tärkeintä on, että asut ovat sellaisia, joissa itse viihtyy.

Vuodenaika

Kesä, olenhan syntynyt heinäkuussa. Ensimmäiset mansikat kypsyvät sopivasti juhlapäiväkseni. Nimipäiväkin on heinäkuussa, sopivasti mustikka-aikaan. Auringonpaiste, lempeä suvituuli, pehmeä sade, ne kuuluvat kesään. Mausteena myös myrskypäiviä, ukkosen jyrinää ja villejä salamia, niistä on kesä tehty.

Viides harjoitus – minun näkymätön tarinani

Kirjoita tarina, joka tuntuu omalta.

Kirjoitin vuosia sitten päiväkirjaan tulevaisuuden haaveista. ”Kun minusta tulee iso, asun kotikaupungissani Hämeenlinnassa. Kävelen tuttuja katuja Vanajaveden rannalla, poikkean torille ja herkuttelen herneenpaloilla ja mansikkajäätelöllä, ihailen taidemuseon maalauksia ja käyn kahvilla ystävien kanssa”.

Eläkepäivinä tämä kaikki toteutui. Kuvittelin naivisti, että elämä soljuu tasaisena seesteiseen vanhuuteen. Ostimme mieheni kanssa mukavan kolmion keskikaupungilta. Oli hissi, parveke, oma sauna ja kaupat lähellä. ”Tämä on loppusijoituspaikkamme”, virnistin.

Miten väärässä olinkaan. Tuli korona ja sen myötä mies sairastui, meni liikuntakyky ja meni muisti. Minusta tuli tahtomattani omaishoitaja, kunnes miehen kunto romahti ja hän joutui ympärivuorokautiseen hoitoon. Myin vastahakoisesti kotimme, sillä en olisi selvinnyt eläkkeelläni asuntolainan lyhennyksistä. Miehen hyvä eläke upposi hoitomaksuihin.

Hänen kuolemansa jälkeen olen pikku hiljaa toipumassa, mutta olen menettänyt uskoni hyvään vanhuuteen. Sellaista ei ole. Eeva Kilven sanoin, vanheneminen on seikkailu, joka koettelee ihmistä.

Kirje sille, joka kuuntelee

Kirjoita kirje, jota ei tarvitse lähettää. Kuvittele vastaanottajaksi joku, joka pysähtyy kuuntelemaan sinua ja on aidosti läsnä.

Rakas kummitäti Martta. Olit todellakin rakas, sillä jaksoit kuunnella pikkutytön murheita etkä arvostellut toisin kuin äiti. Hän jaksoi kehua naapurin rouville kyllästymiseen asti hyviä arvosanojani, mutta moitti herkästi, jos asiat eivät menneet toiveiden mukaisesti.

Maru, sinun elämäsi oli rankkaa, kun hoidit Aleksi-vaaria hänen kuolemaansa asti. Et saanut opiskella toisin kuin sisaresi. Ansaitsit kapean elannon tehdastyössä ja kotiapulaisena isäsi kuoleman jälkeen. Asuimme samalla paikkakunnalla, joten oli luontevaa käydä kylässä pienessä vinttikamarissasi, jonka seinällä kunniapaikalla oli vaarin muotokuva. Tarjolla oli aina kupillinen kuumaa kaakaota ja tuoretta pullaa. Pelasimme lautapelejä ja täytimme sanaristikoita. Käynneistä jäi lämpimät muistot. Kun muistisairaus iski, jouduit hoivakotiin. Kävin sielläkin sinua katsomassa, mutta tunnelma oli muuttunut. En osannut suhtautua mielialasi vaihteluihin.

Kun katselen vanhoja mustavalkoisia valokuvia, onnelliset hetket palaavat elävinä. Istumme kotitaloni rappusilla käsi kädessä. Sinulla on tyköistuva kävelypuku, minulla mekko ja paljaat varpaat. Vaaleissa hiuksissani koreilee iso silkkirusetti. Toisessa kuvassa olemme mökillä rantakeinulla. Lasse-isä riimitteli: ”Kun Skodamme Suvelahan starttaa, kyydistä ei unohdeta Marttaa”.

Sinua kaihoisasti muistellen kummityttösi Leena

Luovuuden jäljillä

Missä tilanteessa tunnet olleesi erityisen luova, vaikka kukaan ei olisi sitä huomannut?

Ensimmäinen ihastukseni kuvataiteen saralla oli akvarellimaalaus. Se on vaikea taiteen laji, jos ei pidä yllätyksistä. Minä pidän. Opin nopeasti hyödyntämään veden ja värin yhteispelin. Maalasin suurella siveltimellä ja suurella sydämellä.

Kun tutustuin grafiikkaan, se oli menoa. Olin kuvitellut sitä pikkutarkaksi kuparikaiverrukseksi. Aloitin carborundumilla ja se oli jotain aivan muuta. Pidän yllätysten lisäksi jännittävistä pintarakenteista. Grafiikan teossa vain mielikuvitus on rajana. Tein aikanaan kuvataiteen aineopinnoissa lopputyön grafiikan menetelmällä. Innostuksen kipinä kantoi ryhmänäyttelyn huumaan asti.

Voiko näitä kahta lempitekniikkaa yhdistää? Toden totta, kyllä voi. Tunsin olevani lähes hurmiossa, kun maalasin pitsimekkoisia neitosia akvarelliväreillä alumiinipellille. Kun laatta oli pintakuiva, vedin sen prässin läpi. Uniikki grafiikanvedos oli syntynyt! Parasta kaikesta, menetelmä on lähes myrkytön ja helppo toteuttaa.

On minulla kolmaskin intohimo. Rakastan kollaaseja. Niiden sommittelussa voi käyttää huumoria. Kun tutustuin saksalaisen Hannah Höchin riemastuttaviin teoksiin, halusin tehdä jotain vastaavaa. Parasta on tekemisen ilo ja jos lopputulos miellyttää, se on jo voitto. Pian on taas aika käynnistää joulukorttipaja. Mitä syntyykään, sitä en vielä tiedä, mutta kollaasimateriaalia löytyy.

Kuudes ylimääräinen harjoitus

Valitse aamulla jokin väri ja kiinnitä päivän aikana huomiota kaikkiin asioihin ja esineisiin, joissa valitsemasi väri esiintyy.

Elämä on ollut viimeiset kaksi vuotta mustaa ja valkoista. Eiväthän ne ole värejä. Väri on valoa, pimeässä ei ole värejä. Olen siis elänyt pimeässä tai ainakin siltä tuntuu. Kun Rafael Wardin vaimo kuoli, hänen taiteensa oli synkkää. Kesti kauan ennen kuin värit palasivat. Minä reagoin hylkäämällä kaiken vanhan. Vasta keväällä otin taas akvarellivärit käyttöön ja toden totta, väreissä löytyy.

Kävin aamulla Terveystalon laboratoriossa verikokeissa. Aulan yleisilme oli valkoinen. Niin oli hoitajan työtilakin. Sanoin, että taulut tai vähintään julisteet piristäisivät. Hän kertoi muuton olevan vielä tuore, mutta suunnitelmissa on lisätä viihtyvyyttä. Tuttu jalkahoitaja Tuula on sisustanut työtilansa suurikokoisilla valokuvilla omista koirista ja ovea peittää vehreä maisema.

Kun katselen omaa kotiani huomaan, että seinät, katto ja keittiökalusteet ovat tasaisen valkoiset. Väripilkkuina ovat tekstiilit ja maalaamani taulut. Yksi seinistä on vaalean harmaa. Se tuo mukavasti kontrastia. Lasitetulla parvekkeellani on kiinanpunaiset ikkunankarmit. Ovathan ne näyttävät, mutta katupöly näkyy ikävästi. Varsinkin keväisin, jolloin ilmassa on runsaasti siitepölyä.

Parveke on kesäkeitaani. Poika toi ruukullisen lehtikaalintaimia, jotka viihtyvät mainiosti, kun muistan kastella. Suosin valkoisia kukkia. Istutin nuoruudessani omakotitaloni pihalle keltaisia tulppaaneja. Ne kukoistivat, mutta hukkuivat samaan aikaan rehottavien voikukkien lomaan. Ei siis kiitos enää keltaväriä.

Kun teimme pitkiä automatkoja, pikkuväkeä piti viihdyttää aikana ennen kännykkäpelejä. Bongasimme keltaisia autoja. Vieruskaveria sai läpsäyttää sellaisen nähdessään. Pojan mielestä suukottelu oli positiivisempaa.

Kävellessäni kauppaan kiinnitin huomiota nuorison pukeutumiseen. Valkoiset lenkkarit näyttävät olevan edelleen muodikkaita. Asuvalinnat olivat kirjavia ja näin helleaikaan hyvinkin kevyitä. Vastaan tuli tummahiuksinen nainen, joka aivan selvästi oli unohtanut pukea mitään muuta kuin korkokengät alusvaatteiden lisäksi. Minäkö kriittinen, taidan olla.