syyskesän makuja

MANSIKOITA LÖYTYY VIELÄ ELOKUUN PUOLESSA VÄLISSÄ

KASVISTEN KÄYTTÖÄ SUOSITELLAAN LISÄTTÄVÄKSI

Innostuin kokkaamaan kasvispihvejä. Raastoin ainekset, lisäsin kaksi kananmunaa, desin korppujauhoja ja yrttimausteita. Paistoin noin viisi minuuttia per puoli. Pinta oli oikeaoppisen rapea ja sisus pehmeä. Suosittelen.

PIHVIT MAISTUIVAT KERMAVIILIKASTIKKEEN KERA

HELPPO PUNAJUURIKEITTO

Helppo siksi, että käytin esikypsennettyjä punajuuria. Keitossa on niiden lisäksi pilkottuja perunoita, punasipulia, palsternakkaa, porkkana, lehtikaalia ja kevätsipulia. Raejuusto tai kermaviili sopii kaveriksi.

PUNAJUURIPIHVIT

Koska punajuuria oli vielä jäljellä, kokeilin valmistaa niistä pihvejä. Raastoin kaveriksi perunan, palsternakan ja kevätsipulia. Murensin joukkoon vähän suolaista fetaa, sillä arvelin sen tasapainoittavan punajuurten makeutta. Tarjosin kermaviilin kera ja totesin, että voin tehdä toistekin.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.