myrskypuuskia

la 16.8.2025

YLELLINEN AAMUHETKI SISKON PARVEKKEELLA

Kelit vaihtuivat kerralla. Tukalan helteen jälkeen on saatu sadetta, ukkosta ja rajua tuulta. Jaana laittoi aamulla yllätykseksi saunakutsun. Otin vastaan, sillä edellisestä kerrasta on aikaa. Kuumilla keleillä ei tehnyt mieli löylyyn. Hain meille kaupasta tuoreet croissantit. Oli mukava istua hetki siskon parvekepuutarhassa. Hän on saanut kukat ja yrtit kukoistamaan. Fidel viihtyy hyvin katselemalla pihalle.

MINUNKIN PIENI PARVEKKEENI ON VIIHTYISÄ JA KÄYTÖSSÄ AINA KUN SÄÄ SALLII

Nuoriso aikoo uhmata myrskyä ja mennä mökille. Toivottavasti huomenna on parempi keli. Olin tyytyväinen, kun ymmärsin lähteä Jaanan luota juuri ennen sateen alkua. Tästä taitaa tulla rauhallinen kotipäivä. Jääkaapissa on valmista ruokaa. Ostin eilen esikypsennettyjä punajuuria. Kasviskeittoa on vielä jäljellä ja lopuista suunnittelin kokkaavani pihvejä.

LAUANTAIPÄIVÄN SÄÄKUVA

PIPA KÄVI KYLÄSSÄ

Sain iltapäivällä pikaisesti vieraita. Tai kissa viihtyi pitempään, mutta Anna ja pojat kävivät tutkimassa Suomen kasarmin aarteita ja ruokakaupassa.

KUVATERVEHDYS MÖKILTÄ – OTSO POIKKESI METSÄSSÄ

su 17.8.2025

KUMISAAPASKELI

HARMAA AAMU, PIENI VALONPILKAHDUS SENTÄÄN

Koleaa, mittarissa oli vain 11 astetta, kun lähdin aamukävelylle. Ilma oli raikas eilisen sateen jälkeen ja kaupunki oli hiljainen. Vain muutama hölkkääjä ja koiranulkoiluttaja oli liikkeellä.

SUNNUNTAIPÄIVÄN SÄÄKUVA

Päivä on ollut mukavan poutainen ja lähes aurinkoinen. Istuimme Jaanan kanssa nakki-punajuurikeittolounaan jälkeen parvekkeellani ja juhlistimme sunnuntaipäivää lahjaksi saadulla kuohulla ja mansikoilla. Ei hassumpi tapa viettää laatuaikaa.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.