SIRU, NOKI JA HELMI

Tarinan taustaa. Kun kollaasi-innostus oli kiihkeimmillään, sommittelin sarjan Pirpanoita. Nyt ne hymyilevät työpöytäni takana ja haluavat kertoa tarinansa. Kynäilijöiden syyskuun loppupuolen kirjoitushaasteen teema on ovelta ovelle. Hyödynsin sitä väljästi.

***

Siru tiesi kaiken koristeellisista napeista ja käytti joka päivä erilaista vyötä. Helmi rakasti kuunnella kaikuja portaikossa ja väitti, että ne kuiskivat salaisuuksia. Noki oli hurjin, hän keksi hassuimmat säkeet ja lauloi niitä sadepäivinä.

Eräänä päivänä Pirpanat päättivät kulkea yhdessä kaupungin halki. He menivät ovelta ovelle kertoakseen tarinoita. Kun Siru aloitti, ovenkahvat alkoivat pyöriä iloisesti. Kun Helmi puhui, portaat hyrisivät tyytyväisinä ja kun Noki lauloi, talo helisi mukana.

Ihmiset, jotka avasivat ovet, nauroivat, ihmettelivät ja tanssivat heidän kanssaan. Illalla Pirpanat palasivat kotiin väsyneinä mutta onnellisina. He olivat oppineet, että vaikka he olivat pieniä, heidän tarinoillaan oli suuri voima, ne saattoivat saada koko maailman hymyilemään.

Pirpanat kuljeskelivat kaupungilla, kun yhtäkkiä heidän ympärilleen ilmestyi valoja ja värejä. Rakennukset alkoivat liikkua ja seinät kuiskia.

– Mitä tämä on? Helmi huudahti.

– Tämä on salainen maailma, johon vain me kolme pääsemme, Siru sanoi tyynesti.

Samassa Noki huomasi, että heidän vaatteensa eivät olleetkaan paperia vaan taikakangasta, joka vaihtoi väriä tunteiden mukaan. Ilo syttyi keltaisena, suru himmeni harmaaksi ja pelko kimalteli hopeisina kipinöinä.

Niin Pirpanoista tuli kaupungin salaisia vartijoita. He kulkivat öisin ovelta ovelle levittämässä väriä sinne, missä elämä oli muuttunut harmaaksi.

Eräänä yönä, kun Pirpanat hiipivät pitkin kaupungin katuja, eräs vanha yövartija sattui näkemään heidät. Hän pysähtyi, hieraisi silmiään ja tuijotti, kun harmaisiin kietoutunut talo muuttui heidän kosketuksestaan lämpimän keltaiseksi.

– Ei voi olla totta, ilmassa on taikaa, hän hämmästeli.

Seuraavana yönä vartija seurasi Pirpanoita varjoissa. Hän näki, kuinka he palauttivat värit vanhan rouvan parvekekukkiin ja kuinka yksinäisen lapsen huoneen ikkunasta loisti sateenkaari.

Mutta vartija ei ollut ainoa, joka huomasi. Pian kaupungissa alkoi liikkua huhuja. Joku näki unissa värien vartijat, joku toinen heräsi aamulla kirkkaaseen kotiin, vaikka illalla kaikki oli ollut harmaata.

Pirpanoiden salaisuus oli vaarassa ja ihmiset alkoivat etsiä heitä.

– Mitä me teemme? Helmi kuiskasi. – Jos meidät löydetään, taika voi murtua.

– Ehkä meidän ei tarvitsekaan piileskellä. Ehkä juuri nyt maailma on valmis väreille, Noki hymyili.

Kun ihmiset viimein näkivät Pirpanat, he hurrasivat ja taputtivat. Kaupungin kadut täyttyivät väestä, joka tahtoi koskettaa pieniä värien vartijoita.

Aluksi kaikki oli ihanaa. Pirpanoille tuotiin kukkia ja makeisia. Heitä pyydettiin vierailemaan kouluissa ja sairaaloissa, jotta värit palaisivat. Pirpanat nauroivat ja tanssivat ja koko kaupunki tuntui hengittävän kirkkaammin.

Mutta pian jotkut alkoivat ahnehtia.

– Jos Pirpanat maalaavat tuotteeni kirkkaiksi, saan enemmän asiakkaita, eräs liikemies sanoi.

– Tehkää taloni kultaiseksi, niin olen naapuruston komein, toinen pyysi.

Pirpanat yrittivät suostua, mutta värit muuttuivat omituisiksi. Kullan tilalle ilmestyi vihreää mutaa ja mainostauluista tihkui sinisiä kyyneleitä.

Kaupungin ihmiset pelästyivät, kun värit alkoivat vetäytyä. Kukat lakastuivat, seinät harmaantuivat ja taivas menetti hohtonsa. Pirpanoiden taika heikkeni, koska heidät oli yritetty pakottaa palvelemaan väärin.

– Värien voima ei ole koriste tai kauppatavara. Se syntyy vain silloin, kun joku tarvitsee lohtua, rohkeutta tai iloa. Jos yritätte hyötyä siitä, kaikki muuttuu harmaaksi, Siru kertoi.

Kaupunki hiljeni. Ensimmäisenä eräs lapsi astui esiin ja ojensi Sirulle piirroksensa, joka oli täynnä aurinkoja ja sateenkaaria. Värit syttyivät taas, eivät kaikkialla, mutta siellä missä sydän oli avoin.

Kun värit palasivat lapsen piirroksen myötä, Pirpanat ymmärsivät, että heidän voimansa eivät olleet kadonneet, niitä piti vain käyttää oikein.

Kaupunki oli nyt kahden valinnan edessä. Jotkut ihmiset katsoivat Pirpanoita kunnioituksella ja lupasivat käyttää värejä viisaasti, maalaamaan koulujen seinät iloisiksi, lohduttamaan yksinäisiä ja tuomaan kauneutta arkeen. Toiset kuitenkin edelleen kuiskivat ahneesti kultataloista ja hohtavista kaupoista.

Pirpanat kokoontuivat kaupungintalon katolle ja pitivät keskenään pitkän, värikkään neuvonpidon. Heidän ympärillään kipinöivät violetit ja oranssit liekit, kuin salaiset merkkikielet.

– Voimme jättää jäljen, pienen kipinän, joka syttyy aina kun joku tarvitsee väriä sydämeensä.

He jättivät kaupunkiin lahjan, kivisen suihkulähteen, jonka vesi hehkui joka päivä eri värein. Se muistuttaisi, että värit palaavat vain, jos ihmiset osaavat katsoa maailmaa avoimin sydämin.

Pirpanat tiesivät, että heidän matkansa ei ollut päättynyt – se oli vasta alkanut.