INNOITTAJANA ILTATAIVAS

Tarinan taustaa: Alter egoni Mama Maddalena ei vaikene. Hän haluaa mukaan mielikuvitustarinoihin. Tämä on silkkaa fiktiota, mutta voi joku kaunis päivä olla totta. Visioin ikääntymistä. Kuvittelen, että hoivakoti on joskus minunkin tulevaisuuttani, vaikka tiedän, ettei sellaisiin pääse niin kauan kuin selviytyy kotona. Eikä välttämättä pääse, vaikkei selviytyisikään... Ympärivuorokautinen hoito tuli tutuksi Jussin sairauden aikana.

***

Hoivakodissa oli hiljaista. Syksy oli tullut varhain. Tuntui, kuin kaikki olisivat menneet talviunille. Mama haukotteli ja avasi tietokoneen. Hän oli ilmoittautunut luovan kirjoittamisen verkkokurssille. Ruudulle ilmestyi imelä kuva kaunokirjoituksella täytetyistä päiväkirjan sivuista. Teksti kehotti kirjoittamaan aamuisin tajunnanvirtaa.

Mama huokasi. Ajatus ei ollut uusi eikä omaperäinen, mutta oli pakko myöntää, että se tepsi. Arkielämän miettiminen toi usein yksinkertaisia ratkaisuja.

– Mama, unohduitko ajatuksiisi? Aamiaisaika on lopuillaan, ystävä Helli poikkesi ilmoittamaan.

– Voi veikkoset, omahoitaja kävi kysymässä tuoko hän tarjottimen huoneeseeni. Lupasin tulla päiväsaliin, Mama sanoi ja laittoi vikkelästi kannettavan tietokoneen kiinni.

– Mitä tutkit niin innokkaasti?

– Uutta virikekurssia. Mitä sanot, haluatko osallistua?

– Kaikki virikkeet ovat tervetulleita. Voisiko Valtterikin tulla mukaan?

– Totta kai, kolmisin se on kiinnostavaa. Tulkaa aamupalan jälkeen luokseni, niin kerron lisää.

***

Valtteri näytti epäilevältä.

– En tiedä osaanko, mutta eihän tässä iässä ole mitään menetettävää. Mitä meidän pitäisi kirjoittaa?

– Ensimmäinen tehtävä on pohtia oman nimen merkitystä. Minun koko nimeni on Marja-Leena. Entä sinä Helli, mikä on toinen nimesi?

– Olen virallisesti Helmi Katariina mummoni mukaan, mutta minua on kutsuttu pienestä pitäen Helliksi.

– Entä Valtteri?

– Olen Heikki Valtteri. Suvussa kulkeneita nimiä kaikki.

– Hyvä, kirjoittakaa spontaanisti nimienne alkuperästä, Mama kehotti.

Hän aloitti innokkaana, kun ystävät olivat sulkeneet oven perässään.

MITÄ KUULUU MARJA-LEENA

On totta, että pidin Beatleseista nuorena. All my loving ja Yesterday olivat suosikkeja. Eniten kolahtivat kuitenkin säkeet ”Onni unta vain on, nyt sen tiedämme Marja-Leena”. Ymmärsin sanoman konkreettisesti vasta hoivakotiin jouduttuani.

Koulussa opettajat sekoittivat usein kaksiosaiset nimet. Olin välillä Marja-Liisa tai Anna-Leena. Olen nimennyt alter egoni ennustajaeukon Mama Maddalenaksi. Olen kirjoittanut lähes kyllästymiseen asti hänen seikkailuistaan taikamaailmassa. Mielikuvitustarinoissa nimien keksiminen on kiehtovaa. Kun tarvitsen vieraskielisiä nimiä, Googlesta löytyy kaikki, mitä ikinä keksii kysyä.

Kaikkitietävä Wikipedia tietää: Nimi Marja-Leena on yhdysnimi, jossa ”Marja” on suomalainen naisen etunimi, joka voi tulla sanasta marja tai olla Maria-nimen muunnelma, ja ”Leena” on lyhentymä nimestä Magdaleena (tai Magdalena) tai Helena. Leena-nimi liittyy joko Magdalan Mariaan (Magdalasta kotoisin oleva) tai aurinkoiseen tai loistavaan Helenaan. 

HELLI HELMI KATARIINA

Helmi on suomalainen nimi, joka voi tarkoittaa itse helmeä, ja se on alun perin kansallisromanttisen kauden nimi, joka on mahdollisesti suomennos nimestä Margareta. Nimen merkitys liittyy myös puhtauteen ja viisauteen. Lisäksi Helmi voi olla lyhentymä nimestä Vilhelmiina tai Vilhelm-nimen muunnos miehillä. 

– Olipa kiinnostaa lukea Wikipediasta nimeni merkityksestä, Helli hymyili. – Olen mielelläni puhdas ja viisas. Entä Katariina, puhtautta riittää lisää.

Katariina-nimen merkitys on ”puhdas” tai ”siveä”, ja se tulee kreikan sanasta katharós (καθαρός). Nimi on alun perin peräisin kreikan sanasta Aikatherinee, ja se on suosittu kristikunnassa monien pyhimysten ansiosta.

– Kuulostaa kiehtovalta. Sinun vuorosi Valtteri.

– Komealta kalskahtava teksti minunkin kohdallani, Valtteri virnisti. – Eikä Heikkikään kuulosta hassummalta. Valtaa löytyy.

Valtteri-nimen merkitys on ”valtiasta” tai ”ohjaajaa” tarkoittavasta germaanisesta sanasta, joka on muunnos nimestä Walter. Nimi on ollut Suomessa käytössä jo 1300-luvulta lähtien ja sen suosio on kasvanut voimakkaasti 1900-luvun lopulla ja 2000-luvulla. Heikki-nimen merkitys juontuu muinaissaksalaisesta sanasta Heimrich, joka tarkoittaa ’koti’ ja ’mahtava, valta’. Heikki on muunnos Henrikin nimestä, joka on esiintynyt suomalaisissa lähteissä jo 1300-luvulla. 

– Huomaan, että innostuitte. Selasin harjoitustehtäviä ja kiinnostuin aloituslauseista, joiden innoittamana voi keksiä tarinoita. Ensimmäinen on helppo. Kehitelkää lyhyt kuvaus teemasta ”Jos olisin vuodenaika”.

Hellin kasvoille levisi hymy.

– Tiedän jo, mistä kirjoitan, mutta säästetään se huomiseksi. Tästä tulee hauskaa.

***

Mama oli syntynyt heinäkuussa ja hänen mielestään kesä oli ehdottomasti vuoden parasta aikaa. Tukahduttavan kuuman heinäkuun jälkeen hän tuli toisiin ajatuksiin. Syksyn kirpeys ja kuulaat aamut olivat oivallisia hetkiä lähteä kävelylle. Hän tyytyi kiertämään pihapiirin kävelysauvoihin nojaten. Sisätiloissa hän käytti rollaattoria, sillä sen turvin liikkuminen oli helppoa.

Syksyn myötä Mama tunsi tarvetta aloittaa uusia harrastuksia. Siksi virikekurssi tuntui hyvältä. Se antoi mielekästä viihdykettä. Tavoitteena oli vain kirjoittaa omaksi ja miksei myös ystävien iloksi. Mama silmäili uteliaana tulevia harjoitustehtäviä ja totesi aiheita olevan runsaasti.

Valitsen vain kiinnostavat, hän päätti odotellessaan Hellin ja Valtterin tapaamista.

– Näytät virkeältä, Helli sanoi tullessaan punaposkisena. – Käytiin Valtterin kanssa pienellä kävelyllä. Kuulin, että sinä olit käynyt ulkona jo varhain. Ei haluttu häiritä. Arveltiin, että otat aamupäivätorkut.

– En malttanut. Olen kirjoituskurssin lumoissa. Odota vaan, kun kuulet uudet haasteet.

– Kunhan selviän edellisestä. Minnehän Valtteri jäi? Hän lupasi tulla heti, kun on vienyt ulkovaatteet huoneeseensa.

Helli katsoi ranteessaan kiiltelevää älykelloa.

– Pitäisikö mennä hakemaan? Hän unohtuu usein ajatuksiinsa.

– Mene vaan, Mama kehotti levottomana. Hän oli huomannut, että Valtterilla oli toisinaan muistikatkoja.

– Anteeksi, ehdin jo unohtaa, että meidän piti tavata, Valtteri tunnusti nolona.

– Ei se mitään, saat aloittaa.

– Mikä se aihe taas olikaan?

– Lempivuodenaika, olethan miettinyt sitä.

Valtteri otti esiin mustakantisen vihkon ja lehteili sitä.

– Kyllä vain, kirjoitin muutaman rivin. Pidän talvesta, vaikka hiihtäminen ja luistelu ovatkin jääneet. Pelasin nuorena miehenä jääkiekkoa ja lasten kanssa sählyä. Opettelin laskettelemaan jo lapsena. Kävimme perheen kanssa jopa Alpeilla. Muistelen kaiholla niitä aikoja.

– Minun mielestäni talvet täällä Suomessa ovat aivan liian pitkiä. Inhoan liukkaita kelejä, Helli sanoi tomerasti.

Mama puuttui puheeseen huomauttamalla, että kaikilla vuodenajoilla oli omat hyvät puolensa.

– Ajatelkaa, jos meillä olisi jatkuvasti kesä ja lämmintä kolmekymmentä astetta. Ajatus tuntuu houkuttelevalta, mutta samalla yksitoikkoiselta. Jos ei ole muuta odotettavaa, voi ainakin haaveilla kesästä ja kärpäsistä.

– Minä olen Valtterin kannalla, sillä talvessa on hyviäkin puolia. Rakastan hämäriä iltoja kynttilänvalossa. Tai eihän täällä saa polttaa oikeita kynttilöitä, mutta ledvalot kelpaavat. Glögimuki, torkkuhuopa ympärillä, villasukat jalassa ja televisiosta joku romanttinen elokuva, Helli maalaili.

– Hyvä, nyt on vuodenajat taputeltu. Silmäilin virikelistaa ja tällainen kolahti, Mama sanoi ilkikurinen hymy huulilla.

– Sinulla on joku taka-ajatus, Helli hymähti.

– Ei niin mitään, mutta miettikää, mikä olisi hyvä mantra tälle päivälle?

– Me lähdetään Valtterin kanssa miettimään sitä huoneisiimme lounasta odotellessa, Helli päätti ja otti Valtteria kädestä. Tämä seurasi lammasmainen ilme kasvoillaan.

Mamaa hymyilytti. Hän muisteli muutaman vuoden takaista hyvinvointivalmennusta. Pirteä punahiuksinen ohjaaja oli pyytänyt miettimään voimalausetta. Mama oli päätynyt tarotkorttien innoittamana valitsemaan taikurihymyn. Pian se kuitenkin muotoutui muotoon tiikerihymy, jolloin suupielet kohosivat itsestään ylös.

Helli touhotti iltapäiväkahvin aikaan kertomalla, että hän ja Valtteri olivat keksineet yhteistuumiin mantransa.

– Olen ollut innokas kokeilemaan erilaisia kädentaitoja. Olen neulonut sukkia ja norjalaisia villapaitoja, olen kutonut raanuja ja virkannut isoäidin neliöitä. Enää hartiat eivät kestä käsitöiden tekoa. Onneksi jäljellä on vielä lukeminen, ristisanatehtävät, sudoku ja tietysti televisiosarjat. Mottoni on nykyään ”aikansa kutakin”. Se lohduttaa enkä oikeastaan kaipaa muuta kuin rauhallisia päiviä ja kauniita unia.

– Viisaasti sanottu. Olen samaa mieltä, mutta haluan edelleen jännitystä elämään. Jos ei muuta niin kiihottavia dekkareita, Mama hymähti. – Entä mitä Valtteri tuumi. Hän ei tullut kahville?

– Oli väsynyt. Sanoi lepäävänsä. Olen vähän huolissani, sillä hänen kuntonsa on heikentynyt. Ei jaksanut aamullakaan kävellä kuin lyhyen matkan. Kun kysyin häneltä tämän päivän voimalausetta, hän naurahti ja ilmoitti sen olevan ”lepään hetken ja vielä toisenkin”.

***

Helli ei ollut turhaan huolissaan Valtterin voinnista. Lääkäri kirjoitti lähetteen pään magneettikuvaukseen. Valtteri moitti, että laite piti ikävää hurinaa. Tuloksissa kävi ilmi, että aivoissa oli kulumia. Hellin mielestä se kuulosti kummalliselta.

– Mama, Valtteri unohtelee entistä enemmän asioita. Hänellä on päivät ja tavarat jatkuvasti hukassa, Helli valitti väsyneen näköisenä.

– Et voi tehdä juuri muuta kuin pitää hänelle seuraa, Mama yritti lohduttaa.

– Keksi meille joku iloinen viriketehtävä. Autan Valtteria parhaani mukaan.

– Selvä, tässä otsikko.

KUN VIHDOIN USKALLAN

Kun vihdoin uskallan toivoa, että elämässä on vielä ilonaiheita, katkera totuus lyö vasten kasvoja. Tiedänhän minä, etten enää nuorru eikä Valtterikaan. En silti kuvitellut, että tunnen vastuuta miehen jaksamisesta. Hoitajat ovat sitä varten, mutta he ovat ikävä kyllä kiireisiä.

Ilahdun joka kerran, kun Valtteri hymyilee. Sitä tapahtuu nykyään liian harvoin. Pelkään, että hän on menettänyt elämänilon. Mama jaksaa keksiä piristävää tekemistä. En olisi osannut kuvitella, että tarinoiden kirjoittaminen on kiehtovaa. Kun kysyin Valtterilta, mitä hän odottaa tulevilta vuosilta, hän meni vakavaksi.

– Helli, haluaisin pitää sinua hyvänä, mutta ei minusta ole enää siihen. Elämästä on tullut turhan vaikeaa. En ymmärrä, miten jaksat hoivata minua.

Vastasin, että hänestä on tullut minulle tärkeä. Huomasin, että Valtterin silmät kostuivat. Otin kädestä ja vakuutin, että viihdyn hänen seurassaan. Jaksan kyllä etsiä kadonneita tavaroita. Huoneemme ovat pieniä eikä niissä ole juurikaan piilopaikkoja. Viimeksi silmälasit löytyivät hänen takkinsa taskusta ja tohvelit sängyn alta.

***

Mama ei malttanut mennä nukkumaan, sillä hän halusi herkistellä aloituslauseiden parissa. Helli kuunteli seuraavana päivänä tarinaa, joka oli syntynyt yön tunteina.

HÄN SEISOO METSÄN RAJASSA JA KUULEE YLLÄÄN KORKEALLA RAAKKUVAT VARIKSET

Hän sukeltaa metsän siimekseen. Sydän hakkaa villisti. Seuraako joku? Pitää löytää nopeasti piilopaikka. Hän ei tiedä, mikä aivomyrsky iski, kun hän kurkki naapurin ikkunan takana nähdäkseen, mitä äiti siellä teki.

Vatsassa kurnii. Koulussa on ollut inhokkiruokaa hernekeittoa. Hän on maistanut vain pari lusikallista. Viimeisellä tunnilla on matikankokeet. Hän jättää tyhjän paperin ja lähtee kesken tunnin. Opettaja katsoo pitkään perään.

Askeleet kotiin päin ovat raskaat. Hän haaveilee kuumasta kaakaosta ja vastaleivotuista pullista. Turhaan, sen hän huomaa heti, sillä äiti ei ollut kotona. Kiusalliset epäilyt heräävät kuin varkain. Äiti on ollut viime aikoina salaperäinen. Kihartanut hiuksia ja ostanut kallista hajuvettä. Naapurissa asuu varakas leskimies. Epämiellyttävä tyyppi. Mitä hänellä on mielessä, äitihän on naimisissa?

Hän hiipii puutarhan puolelle ja näkee ikkunasta, miten äiti ja mies istuvat lähekkäin sohvalla ja kilistävät laseja. Äiti näyttää iloiselta ja huolettomalta toisin kuin kotona. Viha purkautuu äkisti. Hän ottaa maasta kiven ja heittää sen ikkunaan. Sirpaleet leviävät olohuoneeseen. Äiti hätkähtaa ja mies syöksyy ulos.

Hän saa jalat alleen. Henki ei tahdo vieläkään kulkea. Ovatko he tunnistaneet hänet? Miten hän voi katsoa äitiä silmiin? Arvaako tämä, että hän on syyllinen.

Hän huutaa niin että metsä raikuu. Varikset kohoavat siivilleen ja raakkuvat kuin syyttäen.

***

Näppärä tarina. Osaisinpa minäkin, Helli huokasi.

– Haluatko kokeilla. Tehtävänannossa oli useita vaihtoehtoja.

– Älä sitten naura, voi olla, että yritän, Helli innostui, mutta keskittyi sitten auttamaan Valtteria.

Tämä kuunteli keskittyneenä Arttu Wiskarin kappaletta Tuntematon potilas. Hän päätti valita tarinan aloitussanat sen innoittamana.

KUULE MUN TOIVE, MÄ HALUAN POIS

Minulla on kirkkaita hetkiä, jolloin mietin, miten tässä näin kävi. Parempi olisi vaipua ikiuneen, nähdä viimeiseksi Hellin ihanat kasvot ja kuulla hänen hersyvä naurunsa. Kun ahdistaa, hoitajat tuovat rauhoittavan pillerin. Olo helpottuu hetkeksi, sen jälkeen kaikki tuntuu entistä pahemmalta.

– Kiitos Valtteri, kun kerroit tuntemuksista. Meillä kaikilla on hyviä ja huonoja hetkiä. Nyt kun aikaa on, synkät mietteet valtaavat helposti mielen. Silloin kannattaa lähteä ulos tuulettumaan, Mama puheli.

– Mutta kun en jaksa. Olen nykyään jotenkin voimaton.

– Hei, häntä pystyyn. Lähdetään kaikki kolme. Sen jälkeen ruokakin maistuu paremmalta, Helli houkutteli.

***

Helli yllätti seuraavana päivänä Maman ikkunan äärestä. Tämä oli levittänyt tarotkortit pöydälle.

– Penni ajatuksistasi, hän hymyili.

Mama hätkähti.

– En kuullut tuloasi.

– Koputin kyllä, mutta kurkistin sisään, kun et vastannut. Huomaan, että olet katsonut kortteja.

– Teen sitä nykyisin harvoin, mutta nyt halusin vastauksen kysymykseen, onko elämässä enää mitään odotettavaa.

– Mitä kortit kertoivat?

– Ne ovat monimerkityksellisiä, niin kuin tiedät. Sain Kohtalon. Tulkitsin, että elämä menee niin kuin on mennäkseen. Voin itse vaikuttaa sen mielekkyyteen. Yritän nauttia nykyhetkestä, kun oloni on vielä kohtalainen. Täällä hoivakodissa on turvallista ja minulla on hyviä ystäviä, kuten sinä Helli. Menneitä ei tarvitse haikailla ja tulevaisuudesta en tiedä.

– Olet oikeassa. Hyvähän meidän täällä on. Hauska nähdä, että käännyt edelleen korttien puoleen. Uskotko oikeasti, että kortit tietävät?

– Ne auttavat ratkaisemaan ongelmia valintatilanteissa ja selkeyttävät ajatuksia. Eihän minulla tosin ole juuri muuta valittavaa kuin millä mielellä aloitan uuden päivän ja viikon. Helliseni, ulkona näyttää olevan tyyni pilvetön päivä. Eiköhän lähdetä yhdessä tuoksuttamaan syysilmaa ennen aamukahvia.

– Silloin on vuorossa päivän ensimmäiset valinnat, Helli totesi.

Mama hymähti, hänelle valinta oli helppo. Tummapaahtoinen kahvi kauramaidon kera maistui samoin kuin maustamaton jogurtti marjojen kera.

***

Valtteri koputti iltapäivällä varovasti Maman oveen.

– Tule sisään, näen että sinulla on jotain sydämelläsi.

– Pelkäsin, että olet päiväunilla. Helli kertoi tarotennustuksistasi ja tulin uteliaaksi. Haluaisitko tulkita minulle kortteja?

– Totta kai, luulin, ettet usko niihin.

– En todellakaan, mutta olen utelias.

Valtteri odotti vakavana, kun Mama sekoitti pakan ja pyysi häntä nostamaan vasemmalla kädellä kolme. Valtteri ei ollut varma, uskoiko hän tähän. Tuntui vaikealta kuvitella että kortit kertoisivat totuuden.

– No niin, Mama sanoi ja käänsi ensimmäisen kortin. – Torni! Se tarkoittaa kaaosta.

– Kauheaa, Valtteri henkäisi. – Mitä tarkoitat, siis kirjaimellisesti?

– Ei välttämättä. Se voi tarkoittaa myös sisäistä epävarmuutta ja mielen myllerrystä. Katsotaan seuraava kortti.

– Kolme miekkaa. Sydänsuruja.

– Minäkö? En minä ole edes rakastunut. No täytyy myöntää, ehkä olen hieman ihastunut Helliin.

Kolmas kortti paljasti kuoleman. Mama kohotti kulmiaan.

– Älä huoli, Valtteriseni. Tämä tarkoittaa muutosta. Ehkä sinulta katkeaa nettiyhteys tunniksi.

– Mutta Mama, se on paljon pahempaa kuin kuolema.

Mama nyökkäsi tyytyväisenä ja keräsi kortit pinoon. Hän kysyi, maistuuko Valtterille kupillinen teetä. Valtteri kumartui nostamaan lattialle pudonneen servietin. Hänen katseensa osui pöydän alle. Yksi tarotkortti oli pudonnut lattialle.

– Hei, mikä tämä on? hän kysyi ja nosti kortin esiin.

Mama räpäytti silmiään. – Mitä ihmettä, se on Aurinko.

– Onko se hyvä? Valtteri kysyi epäluuloisena.

– Ei vain hyvä, vaan loistava. Se kumoaa kaikki äskeiset ennustukset, Mama totesi ja näytti itsekin hämmästyneeltä. – Rakkautta, onnea, selkeyttä!

– Rakkautta? Valtteri punastui ja vilkaisi Hellin suuntaan, joka oli juuri astumassa sisään kahvikuppi kädessään.

– Niin juuri, Mama virnisti. – Kortit eivät valehtele. Vaikka ne vähän piiloleikkiä pelaavatkin.

Helli pysähtyi kynnykselle, hymyili ujosti ja kohotti kuppiaan maljan merkiksi. Valtteri ei tiennyt, oliko hänellä sydänsuruja vai onnea edessään, mutta juuri sillä hetkellä hänestä tuntui, että kumpikin oli yhtä kutkuttavaa.

***

Mama oli tuohtunut. Hoivakotiin oli julistettu säästökuuri. Johtaja ilmoitti kireällä äänensävyllä, ettei hän voinut mitään, kun kaupunki päätti leikkauksista.

– Henkilökuntaa vähennetään ja ateriat pitää valmistaa entistä edullisemmin.

– Ei ole todellista, Helli parahti. – Mehän saamme jo nyt ala-arvoista ruokaa. Puuroa, velliä ja laihaa keittoa. En ole aikoihin nähnyt lihapaloja kastikkeen seassa.

Johtaja katsoi häneen surullisena.

– En voi mitään. Voitte tietenkin valittaa päättäjille.

– Sen me teemme, Helli puhisi.

Hän laittoi toimeksi kutsumalla Maman ja Valtterin hätäkokoukseen.

– Kierretään ovelta ovelle keräämässä nimiä adressiin. Sinä Mama saat kirjoittaa tekstin. Lähetetään se johtoportaalle ja julkaistaan somessa. Kutsutaan paikallislehden toimittaja tekemään juttua. Mehän maksamme hoidosta ja mitä saamme vastineeksi. Päivä päivältä entistä vähemmän.

– Helli, olet oikealla asialla, mutta otetaan rauhallisesti. Meidän pitää perustella vaatimuksemme. Ei riitä, että haluamme parempaa hoitoa ja parempaa ruokaa.

– Minä keksin, Valtteri puuttui puheeseen. – Kutsutaan se toimittaja seuraamaan arkeamme. Hän saa itse todeta, ettei täällä todellakaan eletä loistohotellissa.

Kaikki hoivakodin asukkaat laittoivat nimet adressiin. Joku ehdotti jopa syömälakkoa.

– Siihen emme voi suostua, mutta kertokaa omaisille hätätilanteesta. Ehkä tähänkin löytyy sopuratkaisu, Mama tuumi.

***

Toimittaja tuli paikalle ja päätti aloittaa tutustumisen ruokasalista. Hänelle tarjottiin lautasellinen perunavelliä, jossa kellui yksi surullinen porkkananpala.

– Onko tämä alkuruoka? hän kysyi kohteliaasti.

– Ei, tämä on pääruoka ja jälkiruoka yhdessä, Helli vastasi happamasti.

Mama ojensi toimittajalle adressin, jossa komeili teksti “Me olemme ihmisiä, emme linnunpoikasia.”

Toimittaja hymähti, mutta sitten hänen ilmeensä vakavoitui.

– Tämä on arvokas viesti, hän sanoi ja kirjoitti ahkerasti muistiinpanoja.

Hän huomasi hoitajien kiireen, kuuli asukkaiden tarinat ja näki, kuinka arkiset asiat veivät liikaa voimia.

Kun juttu julkaistiin, se levisi nopeasti. Otsikko sai monet nauramaan ja nyökkäilemään samaan aikaan. Sosiaalinen media täyttyi kommenteista “Jos ihmiset syövät huonommin kuin koirani, niin on aika herätä.”

Kaupungin päättäjät joutuivat ottamaan säästöpäätöksen uudelleen käsittelyyn.

Mama sulki lehden tyytyväisenä.

– Huomasitteko, me teimme sen yhdessä.

***

Mama vaipui muistoihin. Päivän kirjoitusharjoituksessa tehtävänä oli tavata itsensä 7- ja 15-vuotiaana. Spontaanius on parasta, en mieti liikaa, hän päätti.

AIKAMATKA

Astun arkaillen sisään tuttuun jäätelöbaariin. Tilaan suosikkiannokseni jäätelösoodan. Se poreilee kutsuvasti ja kutittaa mukavasti kitalakea. Istuudun vastapäätä seitsemänvuotiasta Leenaa. Tämä on ensimmäisellä luokalla seminaarin kansakoulussa. Tuuli on pörröttänyt pellavanvaaleat hiukset ja posket ovat punehtuneet tapaamisen aiheuttamasta jännityksestä.

– Miten koulupäivä sujui, kysyn juuri niin typerästi kuin aikuisilla on tapana.

– Ihan hyvin, tyttö vastaa eikä kommentoi sen enempää.

– Onko sinulla lempiaineita?

– Joo, ainekirjoitus ja piirustus. Tykkään keksiä tarinoita luokkalehteen. Sen nimi on Tuikku, Leena kertoo selvästi vilkastuen.

– Millaisia tarinoita?

– Minulla on mielikuvitusystäviä. Irja-Liisa, joka asuu punaisessa mökissä. Hänellä on poikaystävä Veikko-Polla ja kolme koiraa Silla, Kanna ja Kolkka.

Naurahdan. Tiedän, että tytöllä on vilkas mielikuvitus. Hän rakastaa satuja. Oppi lukemaan jo kuusivuotiaana.

– Entä piirustukset?

– Kerättiin syksyn lehtiä ja käytettiin niitä malleina. Tykkään vesiväreistä, Leena kertoo.

Hän hörppii juomansa hyvällä halulla. Kysyn, haluaako hän lisää.

– Äiti odottaa syömään. Meillä on tänään karjalanpaistia ja perunoita. Äiti lupasi tehdä lempijälkiruokaani suklaahyytelöä, Leena kertoo ja lähtee iloisesti vilkuttaen.

***

Järvenpääläisessä Korona-baarissa tuoksuu pannupihvi ja jukeboksista kuuluu Liljankukka. 15-vuotias Leena on kalpea. Hän kertoo sairastaneensa pikkusiskolta tarttuneen vesirokon.

– Joka paikkaa kutisi ja olo oli surkea. Äiti pakotti juomaan kuumaa mustaherukkamehua. Luin viikon aikana Tuntemattoman sotilaan. Se oli kotiläksynä, Leena kertoo.

Hän pyyhkäisee otsatukan silmiltään ja keskittyy kaakaokupilliseen.

– Miten koulunvaihto on sujunut? kysyn uteliaana.

– Ei ollut kivaa muuttaa uuteen paikkaan. Oli pakko, kun isä sai täältä paremman työpaikan. Yhteiskoulu on kamala. Meidän luokan pojat on ällöttäviä.

– Oletko saanut uusia ystäviä?

– Joo, Ulla on kiva. Tehdään usein läksyjä yhdessä. Ullalla on ihana koira Jeppe. Lenkitetään sitä Loutin kallioilla.

– Oletteko löytäneet viihtyisän kodin?

– Kaikkea muuta. Asutaan tilapäisesti tämän baarin yläkerrassa. Tuo Liljankukka soi jatkuvasti ja jumputus kuuluu meille asti. Isä rakentaa parhaillaan omaa taloa. Minä saan oman huoneen, Leena innostuu.

– Vieläkö pidät ainekirjoituksesta ja piirtämisestä?

– Joo, kuvaamataito on ihan parasta. Sain kympin todistukseen. Meidän rehtori on ihan hullu, siis Aleksis Kivi hullu. Me joudutaan pitämään esitelmiä ja kirjoittamaan yhteenvetoja kirjoista. Keväällä pyöräillään reksin perässä Nurmijärvelle. En takuulla lue enää ikinä vapaaehtoisesti Seitsemää veljestä.

Minua naurattaa. Teinitytön mielipiteet ovat ehdottomia. Mihin ihmeessä ne katoavat vuosien saatossa. Hyvästelen Leenan ja toivotan menestystä uudessa koulussa.

Leena hymyilee ja kertoo äidin ommelleen hänelle Marimekon kankaasta kivan mekon.

– Meillä on ensi lauantaina kouluhipat, jännittää mukavasti, hän tunnustaa.

***

– Valtteri oli taas muissa maailmoissa, mutta kun pyysin häntä muistelemaan lapsuutta, silmiin tuli pilkettä, Helli kertoi Mamalle, kun he istuivat kahdestaan päiväkahvilla.

– En ole nähnyt Valtteria aikoihin.

– Mies näyttää unohtaneen viimeaikaiset tapahtumat. Hänellä on selvästi hyviä ja huonoja hetkiä.

– Muisteliko hän lapsuuttaan? Mama kysyi.

– Kertoi olleensa kuusivuotiaana ottopoikana äitinsä sisaren luona. Tämä oli kansakoulun opettaja ja Valtteri sai olla kuunteluoppilaana. Poika oppi lukemaan ja kirjoittamaan sujuvasti.

– Se taisi olla hyvä kokemus?

– Näin ymmärsin. Täti olisi halunnut adoptoida pojan, sillä hänellä ei ollut omia lapsia. Valtteri palasi kuitenkin kotiin, kun ajat paranivat.

– Meillä kaikilla on omat vaiheemme. Niistä tulee harvoin puhuttua ja vielä harvemmin kirjoitettua. Entä sinun lapsuutesi?

– Minulla oli liuta vanhempia sisaruksia. Tuntuu surulliselta ajatella, ettei heitä enää ole. Sain käyttää kierrätysvaatteita. Nythän se on muodikasta, mutta silloin tuntui kurjalta, kun en saanut koskaan mitään omaa.

– Helli, virikekurssi on lopuillaan, mutta tänään minua puhutteli tiivistämisen taito. Haluatko kuulla, mitä kirjoitin?

– Kerrot kuitenkin, Helli nauroi.

– Ensimmäisessä harjoituksessa piti kertoa viidellä sanalla itsestään. Mitä sanot: aikansa kutakin, elämä on valintaa.

– Näinhän se on. Olen huomannut, että tässä iässä elämä valitsee puolestani. Saan olla tyytyväinen, jos joka paikkaa ei kolota, Helli hymähti.

– Toinen tehtävä oli kiinnostava. Piti kertoa kuudella sanalla kiehtovan tarinan aihe. Kirjjoitin: tarotkortit paljastavat elämän suunnan kääntävän salaisuuden.

Hellin nauru oli hersyvää.

– Olisin voinut arvata. Kortit seuraavat sinua tehtävästä toiseen. Entä seuraava?

– Piti kertoa päivän kulusta kolmella sanalla: kahvihetki ystävän kanssa.

Hellin silmät kostuivat.

– Olet todellakin paras ystävä. Lähden nyt viemään toiseksi parhaalle ystävälle kahvimukin ja voisilmäpullan, Helli ilmoitti ja nousi kankeasti.

Mama jäi vielä hetkeksi istumaan. Ulkona hämärsi jo, vaikka oli vasta iltapäivä. Hän toivoi jaksavansa pysyä virkeänä, vaikka tuleva pitkä talvi pelotti.