VALOA MARRASKUUHUN

Hoivakoti oli vaipunut talviuneen. Siltä Mamasta tuntui, sillä mitään merkittävää ei ollut tapahtunut pitkään aikaan.

— Hyvää huomenta, pirteä omahoitaja Pirkko tuli auttamaan aamutoimissa.

Mama virkistyi suihkun jälkeen ja lupasi tulla aamiaiselle päiväsaliin. Pirkko oli tarjoutunut tuomaan tarjottimen huoneeseen, mutta Mama vakuutti haluavansa juttuseuraa.

Helli ja Valtteri istuivat kahdestaan ikkunapöydässä. Hellillä oli vaaleanpunainen aamutakki yllään ja Valtteri näytti juuri heränneeltä. Hiukset olivat pörrössä ja parta ajamatta.

— Ollaan kuin kaksi karhua. Radiossa kerrottiin, että karvaturrit ovat tankanneet itsensä yli kaksisataa kiloisiksi ja asettuneet lepotilaan. Ne ovat viisaampia kuin me, Helli rupatteli.

— Sopisi minullekin, mutta tässä sitä vain yritetään jaksaa päivästä toiseen. Kaipaan totisesti virikkeitä, Mama huokaisi ja hörppäsi kuumaa kahvia.

— Niinhän me kaikki. Mitä keksisimme? Ulkona pyryttää, sinne ei ole asiaa, Helli totesi sen näköisenä, ettei todellakaan aikonut reippailla.

— Tarotkorteistakaan tuskin on apua, Mama sanoi alakuloisena. — Nostin ohjekortin ennen tänne tuloa ja se Uupumus.

— Kortit tietävät, Valtteri naurahti.

Mama tuijotti hetken kahvimukinsa pintaa. Siinä heijastui harmaa aamu. Hän kohotti leukaansa.

— No mutta jos kortit varoittavat uupumuksesta, eiväthän ne kiellä meitä tekemästä asialle jotain, hän tuumi.

Helli kohotti kulmiaan.

— Kuulostaa siltä, että olet saanut jonkin salaperäisen välähdyksen.

— En välähdystä, vaan päähänpiston. Järjestämme talviunen karkoituksen, Mama sanoi napakasti.

— Siis mitä? Valtteri hämmästyi ja kaatoi mehulasinsa.

— Ajattele nyt, Mama selitti. — Jos karhut voivat nukkua kuukausia ja silti herätä virkeinä, aivan varmasti me voimme järjestää jotakin piristävää sen sijaan, että nuokumme apaattisina.

Helli syttyi heti.

— Oi, juhlat! Tarvitsemme teemaan sopivaa rekvisiittaa.

— Jokin kepeä esitys olisi kiva. Vaikka talviunitanssi. Sinä Mama voisit olla jään kuningatar ja me voisimme…

— …olla kaksi karhua, jotka eivät saa unta, Valtteri havahtui ja lupasi murista uskottavasti.

Helli nousi topakasti.

— Pirkko! Missä lienetkin, me tarvitsemme musiikkia, valoja ja tekolunta!

Pirkko ilmestyi sopivasti paikalle.

— Siis mitä te tarvitsette?

Mama loi häneen sädehtivän katseen.

— Pieni juhla. Ei mitään villiä. Ihan vain, ettemme nuku talviunta ennen kevättä.

Pirkko hymähti, ravisti päätään mutta hymyili sitten.

— Katsotaan, mitä voidaan järjestää. Mutta teidän pitää luvata, että ette sotke koko päiväsalia.

Mama, Helli ja Valtteri nyökkäsivät kuuliaisesti.

— No niin, Mama sanoi tyytyväisenä ja nosti kahvimukinsa. — Nyt herätys talviunesta. Me emme kuihdu marraskuun pimeyteen.

— Karhut, esiin! Helli komensi.

Valtteri murahti niin, että muut pöytäseurueet kääntyivät katsomaan.

Mama tunsi piristyvänsä ensimmäistä kertaa päiviin. Pirkko oli tuskin ehtinyt poistua, kun kolmikko alkoi suunnitella juhlaa.

— Ensinnäkin, Mama aloitti, — meidän pitää kartoittaa rekvisiitta. Kaikki valkoinen, pörröinen tai kimaltava kelpaa.

Helli nyökkäsi innokkaasti.

— Minulla on yhä se viimevuotinen hopeahuivi, jota käytin itsenäisyyspäivänä.

— Minulla on säärystinpari, joka näyttää jääpuikoilta, Valtteri lisäsi.

He rupesivat kirjoittamaan ylös ideoitaan paperiliuskaan.

TALVIUNEN KARKOITUS – ohjelmaehdotuksia

1. Tanssiesitys, karhujen yöunettomuus.
2. Jääkuningatar esittää marraskuisen runon, jossa valo voittaa pimeyden.
3. Talvinen yhteislaulu.
4. Tarotsessio, mitä talvi tuo tullessaan.
5. Loppumarssi, kaksi karhua ja jääkuningatar kiertävät salin ja kumartavat yleisölle.

— Tämä alkaa kuulostaa kovin kunnianhimoiselta, Mama tuumi. — Tekisiköhän Pirkko meille julisteen?

— Pirkko tekee meille vielä lavasteetkin, jos esittelemme tämän sopivan vetoavasti. Sen lisäksi me tarvitsemme vielä yhden jutun. Mystisen elementin.

— Mikä se voisi olla? Mama kysyi.

Helli mietti hetken ja sitten hänen silmänsä syttyivät.

— Järjestetään yllätysennustus!

Ja niin he jatkoivat suunnittelua, kunnes aamukahvit ehtivät kylmetä. Kukaan hoivakodin muista asukkaista ei aavistanut, että pienessä ikkunapöydässä oli käynnissä talviunen karkoitus.

***

Valtteri seurasi Mamaa tämän huoneeseen ja pyysi ennustusta jännittävän suunnittelutuokion päätteeksi. Mamaa nauratti, kun Valtteri käänsi Narrin.

— Tämähän on minun korttini, Valtteri sanoi tuijottaen tuttua kuvaa.

— Niin on, Mama nyökkäsi. — Se tarkoittaa yllättävää alkua, odottamatonta seikkailua ja yleensä myös pientä, melkein vaaratonta kaaosta.

— Minäkin haluan ennustuksen, ihmettelin jo minne te kaksi hävisitte. Helli oli tullut huomaamatta sisään ja katsoi odottavasti tarotpakkaa.

Mama sulki hetkeksi silmänsä ja veti syvään henkeä.

— No niin. Bonuskortti. Toivotaan parasta, mutta…

— Varaudutaan pahimpaan?

— Juuri niin, Mama huokasi ja nosti kortin.

Hän käänsi sen pöydälle.

Helli, tämä on Taito. Sitä me totta tosiaan tarvitsemme, jotta juhla onnistuu.

***

Seuraavat viikot kuluivat tiiviissä pohdinnassa. Pirkko innostui ja tarjoutui oma-aloitteisesti hoitamaan rekvisiitan.

— Kävin varastossa katsomassa, mitä sieltä löytyy. Karhupukuja ei tietenkään ollut, mutta kelpaako teddyturkit? Ne voivat kyllä olla kuumia, mutta kaikki taiteen hyväksi.

— Pirkko, olet aarre. Totta kai kelpaavat. Saat maalata nenänpäämme mustiksi, Helli hekotti.

— Mama, sinun asusi on vaikeampi. Jääkuningatar tarvitsee jotain valkoista ja kimaltavaa, Pirkko pohti ääneen.

— Lakana ja hopeanauhaa, Valtteri ehdotti spontaanisti.

— Voi olla, että muistutan yli-ikäistä Lucia-neitoa, mutta tuskin se haittaa, Mama hymyili.

— Miten juhlaruno edistyy? Helli kysyi.

— Voi, kyllä minulta säkeitä löytyy. Keksin omasta päästä, jos unohdan osan.

— Hienoa ja tarotennustuksista meidän ei edes tarvitse kysyä. Valtteri, osaatko säestää haitarilla Jänöjussin mäenlaskun? Helli jatkoi.

— Kyllä vain ja sen jälkeen toivekappaleita, Valtteri virnisti.

***

Juhlapäivänä tuuli vinkui nurkissa, eikä kukaan haikaillut ulosmenoa. Pirkko oli himmentänyt päiväsalin valot ja ripustanut kimaltavia nauhoja tuomaan tunnelmaa. Pöydillä oli punaiset liinat ja aidon näköiset led-tuikut.

Juhlakansa kerääntyi paikalle oudostellen muuttunutta tunnelmaa. Kaikki olivat vaihtaneet parempaa ylleen. Punaposkinen haitaria soittava karhu herätti hilpeyttä.

Valkoiseen lakanaan kietoutunut Mama taputti käsiä ja toivotti kaikki tervetulleiksi.

— Tänään kukaan ei torku eikä vaivu talviuneen. Saatte nauttia ohjelmasta ja osallistua. Nalle Valtteri viihdyttää sävelin ja Nalle Helli toimii esilaulajana. Kaikki toiveet toteutetaan!

Raikuvat taputukset saivat Maman herkistymään. Hän kohotti karpalomehulasinsa ja kehotti juomaan alkumaljan kuin snapsin ikään.

***

Päiväsalissa jännitys tihentyi. Mama nosti tarotpakan pöydälle ja Pirkko himmensi valoja entisestään.

— Ennen kuin aloitamme Jänöjussin mäenlaskulla, haluan nostaa kortin juhlayleisöllemme, Mama ilmoitti arvokkaasti.

— Yleisö ei protestoi, Valtteri murisi karhumaisella äänellä ja sai muut tyrskähtämään.

Mama sulki silmänsä, käänsi pakan ja nosti kortin keskeltä. Hän pudotti sen teatraalisesti pöydälle.

— Tässä se on! Maljojen kolmonen, yhdessäolon ja ilon kortti! Tämä lupaa lämpöä, naurua ja ehkä pienen ihmeenkin, Mama julisti.

Helli taputti käsiä niin innokkaasti, että karhun tassuksi teipattu vanutupsu putosi lattialle.

— Ei haittaa! Karhu voi kadottaa puolet talviturkistaan eikä kukaan huomaa, hän nauroi.

Pirkko toi esiin seuraavan yllätyksen, valtavan pahvisen kelkan, jonka hän oli askarrellut yöllisen inspiraation vallassa.

— Jänöjussin mäenlasku tarvitsee rekvisiittaa, hän ilmoitti ylpeänä.

Valtteri liutti kelkkaa hanurin sointujen säestyksellä. Yleisö nauroi ja innoikkaimmat riensivät apujoukoiksi.

Mama tunsi olonsa oudolla tavalla keveäksi huomatessaan, että kaikki olivat täysillä mukana. Helli aloitti laulun ja pian koko sali yhtyi kertosäkeeseen.

Kun Jänöjussin mäenlasku oli saatu hoidettua, Mama viittoi Pirkkoa sammuttamaan loputkin salin kirkkaista valoista. Jäljelle jäivät vain kimaltavat nauhat ja led-tuikut, jotka loivat ympärille unenomaista hohdetta.

— Nyt, hyvät ystävät, on vuorossa iltamme erikoisin ohjelmanumero, talven salainen tarina, Mama kuulutti.

— Onko se runo? Helli kysyi kuiskaten.

— On ja ei, Mama virnisti. — Etsin kortista oikean säkeen.

Mama nosti uuden kortin. Se oli Kuu.

Helli henkäisi.

— Kuu kertoo meille, että illat ovat täynnä näkyjä, joita ei voi selittää, Mama lausui ja käveli salin poikki lakanassaan, joka kimmelsi tuikkujen valossa. Hetki oli taianomainen.

Mama lausui vakaalla äänellä.

Kuun valo herättää muistot pimeyden keskelle. Jokaisella on oma tarinansa, joka haluaa tulla kerrotuksi. Jakakaamme hyviä hetkiä, niin ne kantavat meidät talven yli.

Valtteri soitti taustalle niin hellästi, ettei kukaan olisi uskonut karhukäpälillä voivan tehdä moista. Yleisö taputti, jotkut pyyhkivät silmäkulmiaan. Lopuksi Mama nosti vielä yhden kortin koko salille. Auringon.

— Kevät tulee, hän lupasi. — Kortit sanovat niin.

Siitä tuli illan päätös, lupaus keväästä.

***

Aamulla hoivakoti oli oudon hiljainen. Vain kahvinkeittimen kaukainen porina ja Pirkon askeleiden äänet käytävällä rikkoivat tyyneyden. Päiväsalissa istui kuitenkin kolme virkeää hahmoa, Mama, Helli ja Valtteri, nyt jo omissa asuissaan.

— Tuntuu kuin olisimme olleet eilen oikeasti karhuja, Helli sanoi ja hieroi niskaansa. — En ole tanssinut niin paljon vuosiin.

— Olin kuulemma soittanut hanuria unissanikin. Hoitaja kertoi, Valtteri naurahti.

Mama hymyili kahvikuppinsa äärellä.

— Illassa oli jotain erilaista. Tuntui kuin pimeys olisi hieman väistynyt.

Pirkko liittyi seuraan kasvoillaan aurinkoinen ilme.

— Kuulkaapa, asukkaat antoivat eilisen juhlasta niin paljon kehuja, että johtaja kysyi, voisimmeko tehdä saman uudestaan jouluna. Ehkä toisenlaisella teemalla?

— No mutta sehän on mainio ajatus! Helli riemastui. — Voimme olla vaikka tonttuja tai haltijoita!

Valtteri kohotti kulmiaan.

— Minä en enää pue ylleni mitään, missä on karvoja. Karhua oli jo tarpeeksi yhdelle talvelle.

— Nostetaanko kortti? Mama ehdotti salaperäisesti.

Kaikki nyökkäsivät. Mama sekoitti pakan ja nosti päällimäisen kortin. Pieni jännitys täytti hetken.

— Mitähän tuleva joulu tuo?

Mama paljasti kortin.

Taikuri.

— No niin! Tarmoa, uusia ideoita, luovuutta ja yllätyksiä, Mama tulkitsi.

Ikkunan takana aurinko nousi pakkasen keskeltä. Se ei ollut vielä kevät, ei lähelläkään, mutta valo oli palannut. Kortit olivat olleet oikeassa. Jälleen kerran.