la 27.12.2025

JATKOIMME ANNAN KANSSA EDELLISJOULUISTEN SANARISTIKOIDEN PARISSA
Pyhät sujuivat vauhdikkaasti hyvässä seurassa. Jouluruuat maistuivat Annalle ja minulle tapaninpäivään asti. Samu ja Miska sanoivat jee, kun tuli puhe spagetista ja jauhelihakastikkeesta. Oli mukava täyttää ristisanatehtäviä, pelata lautapelejä ja katsella iltaisin piirrettyjä elokuvia.
Vaikka pyhät ovat ohi, yhdessäolo ei aivan vielä. Miikan perhe on tulossa tänään, samoin Jaana. Istanbulin kentältä tuli aamukuudelta viesti, että matka on edennyt jo sinne asti.

AURINGON KULTAA
Aamupäivä oli ihastuttavan kirkas, mutta tuulenpuuskat olivat viedä mennessään, kun kävin ulkona. Iltapäivällä lumipyry yllätti.

TORTILLAKATTAUS
Miikan perhe tuli valoisan aikaan ja sisko tihkusateesta illan edellä. Säästin Jaanalle maistiaisia jouluruoista. Muille tortillat jauhelihan, papujen ja salsan kera maistuivat. Laura toi makeita kakkuja kahvin kaveriksi. Kissa ja koira eivät kohdanneet, sillä Pipa viihtyi parvekkeella. Fidel oli liikuttavan iloinen päästessään taas tuttuun ympäristöön.