TAMMIKUU TOI PAKKASKELIT TULLESSAAN

Tammikuu on aina tuntunut pitkältä. Nyt aamujani sulostuttavat luovan kirjoittamisen verkkokurssit. Ensimmäinen viikko on takana. Olen tehnyt ahkerasti viriketehtäviä. Tosin olen soveltanut niitä kirjoittajan vapaudella.

Sananhaltijan kurssi on kiinnostava, koska meillä on oma facebook-ryhmä, jossa saa jakaa tarinoita. On mukava saada tykkäyksiä varsinkin ohjaajalta, joka jaksaa kommentoida kannustavasti. Lapin yliopiston kurssi on yksin puurtamista.

PÄIVÄ 8

On olemassa useita syitä sille, miksi kirjailijat kirjoittavat, mutta heitä yhdistää yksi asia: tarve luoda vaihtoehtoinen maailma. John Fowles

Yleinen luovuusharjoitus: Minne joku on matkalla yksin kesäyönä?

Aika omituinen kirjoitusaihe tammikuussa, kun pakkanen on purevan kylmä ja lumi tupruaa. En jaksanut eläytyä kesäyön tunnelmaan, vaikka heinäkuun lapsi olenkin. Odotan toki valoisia aamuja ja kevään heräämistä, mutta siihen on vielä käsittämättömän pitkä matka…

Diagnoosi. Hikipusku. Kotisivuni löytyvät otsikolla Hikipisarat. Miksi outo nimi? työtoverit kyselivät kertoessani, että matkakuulumisiamme voi lukea kuvien kera tuoreesta blogista. Olimme lähdössä lähes vuoden kestävälle vuorotteluvapaalle vuosituhannen taitteessa.

Vietimme ensimmäiset kuukaudet rinkkaretkellä Thaimaan ja Malesian hiekkarannoilla. Loma oli todellakin hikinen, sillä olimme matkassa sadekauden aikaan. Valaisin nimivalintaa kertomalla, että na-hi tarkoittaa naamahikeä ja pe-hin selityksen voi jokainen keksiä ihan itse. Blogin nimi jäi pysyväksi, vaikka näin paukkupakkasten aikaan hikipisaroista ei ole tietoakaan.

PÄIVÄ 9

Sana on silmu, joka haluaa tulla oksaksi. Kuinka kukaan voi olla unelmoimatta kirjoittaessaan? Tyhjä paperi antaa oikeuden unelmoida. Gaston Bachelard

Yleinen luovuusharjoitus: Missä paikassa on niin hiljaista, ettei kuule kuin oman hengityksensä?

Olemme keskustelleet siskon kanssa hiljaisuuden tärkeydestä hänen muutettuaan vajaat kaksi vuotta sitten Suomen kasarmin pihapiiriin. Turuntien melu kuului hatarien ikkunoiden läpi yölläkin. Jaana hermostui ja vaihtoi asuntoa.

Minä olen ollut tyytyväinen vuokrakotiini, sillä asun kolmannessa kerroksessa ja talo on todella hyvin äänieristetty. Pidän päivisin radiota tai televisiota auki, jotta kuulen ääniä. Mieluiten musiikkia. Iltaisin nukkumaan mennessä kuuntelen todellakin vain hengitystä.

Ihon kertomaa. Kirjoita ihostasi. Mitä jälkiä, arpia, merkkejä ja mitä muistoja siinä on?

Yllättävä harjoitus. En muista koskaan kirjoittaneeni ihosta. Lienen niitä harvoja, joilla ei ole tatuointeja. Olen hämmästellyt uimarannoilla hurjia kuviointeja, joissa olen yrittänyt nähdä jotain kaunista, mutta en ole vielä onnistunut.

Kesäisin haluan pukevan rusketuksen. Iho kestää hyvin aurinkoa, mutta iän karttuessa ja näön heiketessä olen oppinut hakeutumaan varjoon. Ikääntyminen on luopumista.

KESÄINEN MUISTO

Pieni parvekkeeni herää keväisin eloon kantaessani sinne heleitä kukkia ja juomalla päiväkahvit auringonsäteiden siivittäminä. Kukallinen lierihattu nököttää hattuhyllyllä hylätyn näköisenä. Lasken kuukausia. Ehkä jo maaliskuussa nenänpääni osoittaa etelän suuntaan, kun istahdan korituoliin torkkuhuopa ympärillä.

PÄIVÄ 10

Voi varjele, ei kukaan saa nauttia sellaisista kesteistä kuin se, joka pitää kekkerit ajatuksissaan. Selma Lagerlöf

Kaivele muistisi pohjalta tai etsi netistä lauluista tuttuja säkeitä. Kirjoita sitten teksti, jossa on paljon dialogia ja käytä repliikkeinä keräämiäsi säkeitä.

Hauska tehtävä, joka sai makunystyrät kehräämään. Valitsin kappaleet Marja-Leena (tietenkin) ja Pettäjän tie.

— Onni unta on vaan, nyt sen tiedämme Marja-Leena.

— Sä kevään veit, nyt tuuli kauas kantaa.

— Mutta muistoissa saan sinut luokseni Marja-Leena.

— Ei palaa koskaan mennyt onni meille,
haaveilin, suunnittelin onnesta meidän kahden vain,
vaan en sua soimaa, tuskaas itse kannat.

— Kanssasi silloin elin huumassa toiveunelmain,
ei enää loista silmäs tähtein lailla,
tämä jäinen tuuli tunteeni viiltää pois,
mutta muistoissa saan sinut luokseni Marja-Leena.

— Ei palaa koskaan mennyt onni meille,
vaan unhoituksen lumi jo peitti maan.

— Mun tieni kulkee kautta vuorten tummain,
vaan tiedän, että kukka kaunein multa jo kuihtui pois,
mun tieni jatkui vaan.
Onni unta on vaan, nyt sen tiedämme Marja-Leena.

Yleinen luovuusharjoitus: Löydät metsästä pienen polun varresta jotakin. Mitä se on?

Olen todellakin kokenut löytämisen riemua tunnistaessani keväisin jännittävän näköisiä korvasieniä ja syksyisin löytäessäni ensimmäiset suppilovahverot. Mustat torvisienet sen sijaan ovat pysytelleet salaperäisissä kätköissä.

PÄIVÄ 11

Yleinen luovuusharjoitus: Miksi uskaltaisi tehdä jotain sellaista, jota ei ole ennen edes kuvitellut uskaltavansa?

Kohtaa pelkosi. Niinhän usein kehotetaan. Minä muistelen kauhusekaisilla tunteilla entistä reipasta itseäni. En osaa kuvitella uskaltavani enää laskettelurinteeseen tai rinkka selässä patikoimaan Lapin erämaihin. Paljon on koettu ja hyvä niin.

Minusta on tullut ylivarovainen näin ikäihmisenä. Lähipiirissä on ystäviä, jotka ovat liukastuneet jäisillä keleillä ja ovat nyt avun tarpeessa. En todellakaan halua samaa omalle kohdalle.

Avanto. Kuvittele, että kävelet keskelle jääpeitteistä järveä, poraat jäähän avannon ja pudotat avantoon pienen lukitun rasian. Mitä sen sisällä on?

En osannut eläytyä tehtävään. Olisin toki voinut kehitellä kauhukertomuksen todisteiden hävittämisestä, mutta se ei tuntunut hyvältä ajatukselta rauhallisena sunnuntaipäivänä…

PÄIVÄ12

SUON SÄVYJÄ

Yleinen luovuusharjoitus: Seisot aapasuolla kelohonkien katveessa. Miten tulit tänne?

Suon tuoksu on huumaava. Kannan kaulalla järjestelmäkameraa. Hullaannun, maanläheiset värit innottavat ottamaan kuvan toisensa jälkeen. Lakat eivät ole vielä kypsiä, mutta raakileet ovat saaneet jo punahehkun. Kihokit värisevät vienossa kesätuulessa.

Saappaat vajoavat pehmeään mutaan. Pelastaudun läheiselle mättäälle ja kumarrun polvien varaan saadakseni lähikuvan sammalikosta. Palaan retkeltä hurmioituneena. Lupaan itselleni palata vielä monta kertaa kesän aikana.

Polttaa! Muistatko, kun maistoit ensimmäisen kerran oikein tulista ruokaa? Kirjoita teksti, jonka päähenkilö puraisee vahingossa tulista chilipaprikaa.

Kaivattu kesäloma Lappajärven rannalla oli alkamassa. Takana oli pallomerimatka Ruotsin puolelle. Lasten serkut odottivat innolla karkkituliaisia. Esittelin sukulaisille laivalta ostamiani jalapenoja, joita kukaan ei ollut aikaisemmin maistanut. Lapsetkin innostuivat, vaikka varoittelin niiden olevan tulisia.

”Minä haluan kokeilla”, kymmenvuotias Teemu hihkaisi ja haukkasi kunnon palan. Emme voineet olla nauramatta, kun poika hyppeli yhdellä jalalla ja piti korvista kiinni.

PÄIVÄ 13

Yleinen luovuusharjoitus: Miltä tuntuu se hetki, kun maahan sataa viimeinkin ensilumi?

Ihastelen edelleen lasten riemua ensimmäisten lumihiutaleiden sataessa. Nurmikolla ei tarvitse olla paljonkaan valkoista, kun nauravasuiset lumiukot ponnahtavat esiin.

Minulle lumentulo merkitsee valon lisääntymistä. Olo on virkeämpi kuin harmaina sadepäivinä. Lumi on kuitenkin petollista varsinkin silloin, kun alla on jääkerros. Onneksi piikkikengät on keksitty.

Naapuri. Muistele ihmisiä, joiden naapurissa olet elämäsi aikana asunut. Valitse heistä mielenkiintoisin ja kirjoita tarina, jonka päähenkilö pohjautuu häneen.

”Meillä oli suurperhe”, Arja hymyili. Huimasi ajatella, millaista elämä oli sisarussarjan vanhimpana. Minulla on vain sisko ja hänkin lähes kymmenen vuotta nuorempi. Lapsuudessa yhteiset leikit olivat vähissä. Nauratti, kun Arja luetteli siskojen nimet: Tarja, Marja, Merja, Mirja, Erja, Irja… Kuvittelin, miten äidillä oli ollut hauskaa odottaessaan seuraavaa -rjaa.

Arjalla riitti puhtia. Asuimme vierekkäisissä kartanonkeltaisissa omakotitaloissa, joiden pihoilla oli tilaa leikkiä. Kotikasvimaalta saimme vihanneksia ja tuoreita yrttejä. Tyttärillämme oli seuraa toisistaan. Jopa siinä määrin, että meidän Anna kävi sunnuntaisin tarkistamassa, oliko naapurissa mieluisampaa ruokaa tarjolla kuin kotona. Samoin teki hänen isänsä, sillä Arja oli ahkera leipoja toisin kuin minä.

Muistelen lämmöllä yhteisiä vuosia. Pidämme edelleen yhteyttä, vaikka naapurit ovat muuttaneet Arjan kotiseudulle eläkkeelle jäätyään. Heidän tyttärensä asuu nyt vanhempien talossa ja minun poikani perheineen hänen naapurissaan.

PÄIVÄ 14

Yleinen luovuusharjoitus: Jos matkustaisit menneisyyteen, minne menisit ja miksi?

Sukeltaisin menneeseen maailmaan. Miten ihailenkaan television epookkisarjoja niiden esteettisyyden vuoksi. Vaeltaisin La Promesan ruusuja kukkivassa puutarhassa. Pukeutuisin pitkään hamoseen ja suojaisin vaalean hipiäni leveälierisellä hatulla ja pitsisellä aurinkovarjolla. Olisin aatelinen, nauttisin sisäkköjen ja komeiden lakeijoiden palveluista. Soittaisin sujuvasti pianoa, puhuisin ranskaa, tanssisin sirosti juhlahumussa ja maistelisin aitoa samppanjaa.

Tai olisin palvelusväkeä, heräisin anivarhain ja puurtaisin loisteliaassa kartanossa iltamyöhään. Rakastuisin hurmaavaan perijään ja pääsisin nauttimaan ylellisyydestä. Saahan sitä haaveilla, mutta pahasti pelkään, että arkitodellisuus iskisi nopeasti.

ONKO PAKKO ESIINTYÄ?

Kirjoita kuvasta. Valittavana oli lukuisia vaihtoehtoja. Pikkutytön epätarkka hahmo herätti mielikuvituksen kiitoon. Yritän kirjoittaa lyhyesti, sillä tiedän kokemuksista, ettei kukaan jaksa lukea useita pitkiä vuodatuksia.

Pellavahiuksinen seitsemänvuotias Leena oli kauhuissaan. Äiti oli pukenut hänet vaaleansiniseen tyllihamoseen ja laittanut saman värisen silkkirusetin päähän. Leena ei halunnut balettikouluun. Ei, ei, hän itki.

— Et ymmärrä, miten ihanaa on liidellä musiikin tahdissa, äiti kannusti lievästi ärtyneenä.

Baletti oli hänen unelmansa, mutta seitsemänlapsisen sisarussarjan nuorimpana haave ei koskaan toteutunut rahanpuutteen vuoksi.

Kun äidin siskot tulivat kyläilemään, kaikki halusivat nähdä, mitä Leena oli oppinut. Ei auttanut, vaikka hän yritti kieltäytyä pontevasti. Silmät itkusta punaisina hän nousi varpailleen ja levitti käsiä. Tädit huokailivat ja kehuivat keijukaiseksi.

Leena oli täysin eri mieltä. Hän oli pullea lapsi ja kömpelö liikkeissään. Mieluiten hän olisi istunut omassa huoneessaan tyttöromaani kädessä. Leena oli juuri oppinut lukemaan ja löytänyt ihmeellisen taikamaailman.

Kevät toi helpotuksen, kun balettikoulun opettaja ilmoitti äidille, ettei Leenan kannata jatkaa.

— Ei tytöstä tule ballerinaa. Yrittäkää keksiä hänelle jokin muu harrastus, hän kiteytti tylysti.

Leena hihkaisi helpotuksesta. Äiti nieli kyyneleitä. Isä myhäili ja lupasi lukea Leenalle iltasadun.