PÄIVÄ 15

TAMMIKUINEN AURINGONKAJO

Satuhahmo. Jos voisit olla hahmo lapsuutesi lempisadussa, kuka olisit? Miksi? Onko teillä jotakin yhteistä? Vai onko hahmolla ominaisuuksia, joita toivoisit itselläsi olevan?

UUDENKUUN EMILIA

Pieni runotyttö, Uudenkuun Emilia, miten ihailinkaan hänen lahjakkuuttaan ja myötäelin kohtuuttomilta tuntuvissa vaikeuksissa. Tunsin hänen kärsineen kaameaa vääryyttä, kun ikävä Elisabet-täti kielsi kirjoittamasta fantasiaa. Mitä elämä onkaan ilman mielikuvituksellisia satuja ja tarinoita?

Emilian innoittamana toimitin ystävien kanssa kesälomilla Vekkuli-Ville lehteä. Istuimme leikkimökissä ja keksimme kilvan tarinoita, jotka kuvitimme siihen aikaan muodikkailla sakura-liiduilla. Naapurin Maritta oli Auringonkukka, serkku Eero Onnennuoli ja minä Tähtisilmä. Yksi hellyttävän kömpelö numero on vielä tallessa muistona aurinkoisista kesäpäivistä ja uskosta tulevaisuuteen luovina kirjoittajina.

Yleinen luovuusharjoitus: Miltä tuntuu mennä paikkaan, josta tietää, ettei palaa enää koskaan?

En tiedä, ymmärsikö Jussi koskaan joutuvansa loppuiäkseen ympärivuorokautiseen hoitoon. Ehkä muistisairaus helpotti tuskaa, sillä hän sopeutui ainakin näennäisesti verkkaisiin päiviin rauhallisesti. Ilmoitti pitävänsä ”lepäilevästä elämästä”. Minulle lääkäri sanoi, ettei mies tule enää koskaan niin hyvään kuntoon, että voisi palata kotiin.

Elin kuin sumussa, kävin ahkerasti vierailuilla tuoreita viinereitä ja hedelmiä mukanani. Jussi tunsi minut loppuun asti, mutta ei juurikaan puhellut. Ajattelin, ettei todellakaan ole ilo ikääntyä ja sairastua.

Minun kohtaloni lienee pysyä kotona viimeiseen asti, sillä pärjään kohtuullisesti ja osaan käyttää yhteiskunnan tarjoamia palveluja. Digitaidot ovat tänä päivänä tärkeitä. Tunnen kuitenkin olevani väliinputoaja, sillä yhteisöllinen asuminen palvelutalossa lähellä lapsia rikastuttaisi elämää, mutta se on osoittautunut mahdottomaksi toteuttaa.

PÄIVÄ 16

Yleinen luovuusharjoitus: Jos voisin asua missä tahansa, missä asuisin?

KOH SAMUI – KAUKAINEN UNELMA JA HAIKEANSULOISET MUISTOT

Löysimme kookospalmusaari Samuin vuorotteluvapaalla vuosituhannen vaihteessa. Ihastuimme pohjoisrannalla sijaitsevaan vaatimattomaan bungalowkylään, johon palasimme vuodesta toiseen. Idylli loppui, kun myrskytuulet huuhtelivat rantamökit mennessään.

CHIANG MAI VALLOITTI SYDÄMEN – MATKALAISET DOI SUTHEP TEMPPELISSÄ

Uusi kiehtova lomakohde löytyi Thaimaan pohjoisosasta Chiang Maista. Tykästyimme kukkarolle sopivaan Top North Guesthouseen, jonka valtteina olivat loistava sijainti vanhassa kaupungissa, iso uima-allas ja edullinen ravintola pihapiirissä. Tämäkin idylli loppui aikanaan koronavuosien ja Jussin sairastumisen vuoksi. Vain onnelliset muistot ovat jäljellä.

Minkälaisia taakkoja kannat kirjoittamisesta tai kirjoitusaiheestasi?

Ikääntymisessä on puolensa, ei ole enää suorituspaineita!

Taakka: Oletko kantanut elämässäsi jonkun toisen taakkaa? Kannatko sitä edelleen? Miltä se tuntuu? Jos olet päässyt taakasta eroon, miten se tapahtui?

Ajatus seesteisestä ikääntymisestä yhdessä yli viidenkymmenen vuoden vankalla kokemuksella tuntui lohdulliselta. Jos olisin tiennyt, mitä miehen vakava sairaus ja roolini omaishoitajana toisivat tullessaan, olisin järkyttynyt. Onneksi en tiennyt. Päivät soljuivat yksi kerrallaan. Oli huonoja päiviä ja vielä huonompia, mutta niihin tottui.

”Muista käyttää kertyneet vapaapäivät, että jaksat”, ystävät huolehtivat.

Tytär riensi avuksi ja hoiti isäänsä, kun minulle oli kertynyt riittävästi vapaata. Osasin nauttia, sillä tiesin heidän viihtyvän yhdessä. En kuitenkaan ehtinyt hyödyntää kaikkea vapaata, sillä sairaus paheni ja mies joutui (tai oikeammin pääsi) ympärivuorokautiseen hoitoon.

”Olet vapaalla, nauti”, ystävät kannustivat.

En todellakaan tuntenut olevani vapaalla, sillä huoli painoi. Voin huonosti, näin painajaisia, puhelinsoitot pelottivat, laihduin. Miehen kuolema oli lopullinen isku. Jäin yksin ja voin entistä huonommin. Aika ei paranna, mutta se turruttaa. Totuttelen edelleen yksin oloon ja yritän löytää entisen valoisan ja huumorintajuisen itseni, mutta helppoa se ei ole.

PÄIVÄ 17

Kirjoitan yksinomaan siksi, että saisin selville mitä ajattelen, mitä katson, mitä näen ja mitä se merkitsee. Mitä haluan ja mitä pelkään. Joan Didion

Yleinen luovuusharjoitus: Miksi et vieläkään ole perillä ja minne olet matkalla?

Kunpa tietäisinkin…

Tärkeä aikuinen. Muistele lapsuudestasi aikuinen, jossa ruumiillistuivat sinulle ihmisen tärkeimmät ominaisuudet, mitä lienevätkin. Häntä ajatellessa mielesi lämpenee ja ilahtuu. Maailma olisi parempi paikka, jos useammat ihmiset olisivat hänen kaltaisiaan.

Marja-Leena ja Martta Lahdensivuntiellä Hämeenlinnassa 1950-luvulla

Minulla on ollut yhdeksän tätiä. Eeva, Lea, Aino ja Martta äiti-Rakelin puolelta sekä Aino, Helmi, Aune, Kaarin ja Siiri Lasse-isän puolelta. Rakkain heistä oli Martta Aliisa, lempinimeltään Maru, kummitätini. Hän oli sinkku (vanhapiika kuulostaa ikävältä nimitykseltä). Marulla oli aikaa kuunnella murheitani ja pelata lautapelejä. Hän neuloi minulle villasukkia ja villapuseroita. Kummitäti oli ahkera vieras. Odotin innolla hänen käyntejään. Sain ihanaa Ruusu-suklaata ja äiti freesiakimpun. Niiden tuoksu tuo edelleen lämpimiä muistikuvia lapsuudesta.

Isä oli suunnattoman ylpeä perheen Skoda-autosta. Hän riimitteli ja lauloi ”Kun skodamme mökille starttaa, kyydistä ei unohdeta Marttaa”. Vanhemmat jaksoivat muistella huumorinpilke silmäkulmassa kevättalvista mökkimatkaa. Isä ja Martta ovat lähdössä pilkille. Jään reuna oli rannan tuntumassa sula, mutta isä vakuutti sen kestävän. Hihkaisin, anna Marun mennä edellä!

Tuli aika, jolloin Maru joutui muistisairauden edetessä vanhusten palvelutaloon. Kävin usein katsomassa, mutta käynnit harvenevat, kun en osannut suhtautua mielialan vaihteluihin. Kun kysyin, onko hänellä seuraa, Martta tuhahti, että täällä on vain vanhoja ihmisiä. Järkytyn, kun hän kysyi, mitä Rakelille kuuluu. Äiti oli siinä vaiheessa ollut kuolleena jo muutaman vuoden.

Jäin miettimään, miten vähän meistä jää jäljelle. Siunaustilaisuuksissa on tapana sanoa, että niin kauan kuin ajattelemme läheisiä, he elävät muistoissamme. Martasta ja sisaruksista löytyy haalistuneita valokuvia, onnittelu- ja joulukortteja. Opiskellessani kulttuurihistoriaa ymmärsin, että kuuluminen sukupolvien ketjuun on voimavara. Nykyään ei kirjoiteta edes kirjeitä. Sähköpostiviestit ja digitaaliset valokuvat katoavat bittiavaruuteen.

Sukututkimus on suosittua, mutta pelkät nimet ja vuosiluvut eivät kerro tarinoita. Voin vain kuvitella, mitä Martan mielessä liikkui yksinäisinä iltoina ahtaassa vinttikamarissa. Ymmärsin vasta aikuisena, että sodan jälkeen naisia oli enemmän kuin miehiä eikä avioliiton solminen onnistunut, vaikka halua olisi ollut.

PÄIVÄ 18

Luin eräänä päivänä yhden kirjan ja koko elämäni muuttui. Orhan Pamuk

Joskus kirjat muuttavat elämän. Useimmille ne ovat luettuja kirjoja, mutta myös itse kirjoitettu kirja voi muuttaa kaiken.

Oma taidenäyttely ja itse kirjoitettu julkaistu kirja olivat pitkään kaukaisia haaveita. Kun molemmat toteutuivat (näyttelyjä oli lukuisia ja kirjojakin kolme) tuli tyhjä olo. Avajaiset ja julkaisutilaisuudet olivat elämän tähtihetkiä. Taiteen tekemisestä eikä kaunokirjallisuuden julkaisemista tullut kuitenkaan ammattia, sillä olin tässä vaiheessa jo eläkkeellä. Ehkä se onkin onnea, että voi harrastaa itselle tärkeitä asioita ilman paineita.

Yleinen luovuusharjoitus: Kolme asiaa, joita ilman ei enää halua elää.

Oma rauha, taloudellinen turvallisuus ja perheen tuki.

Musiikin luomaa. Valitse yksi seuraavista lauluista (luettelo) vaikkapa puhtaalla intuitiolla, sulje silmät ja keskity kuuntelemaan. Kiinnitä huomiota mielikuviin, joita musiikki synnyttää.

Valitsin spontaanisti Otykenin kappaleen Storm nimen perusteella, sillä sisälläni riehui myrskytuuli. Hermostuin uhkakuvasta, että vuokra-asuntoni omistajan vaihto tuo tullessaan odottamattomia muutoksia. Sydän hakkasi villisti, kun päivittelimme naapurini kanssa, mikä tämä uusi täysin tuntematon sijoitusyhtiö on.

Storm kuvasi todellakin tunteita. Jäätävä tuuli ujelsi, rummut pärisivät ja laulu kuulosti valitukselta. Nukuttuani yön levottomasti rauhoituin ja mietin, ettei kannata surra asioita, joille ei mitään voi. Asioilla on tapana järjestyä, ehkä tämä on alku jollekin uudelle. Haaveilen muuttavani lähemmäs lapsia ja lapsenlapsia. Ehkä myrsky jouduttaa askeleitani.

TÄMÄ ON NIIN TOTTA

Sananhaltijan viikkokirje kehotti käyttämään sattumaa inspiraation lähteenä.

Satunnainen lause. Avaa kirja, lehti tai verkkoteksti sattumanvaraisesta kohdasta ja kirjoita ylös ensimmäinen kokonainen lause, joka osuu silmiisi. Älä valitse, älä muokkaa mitään. 

Tehtävä on monelta luovan kirjoittamisen kurssilta tuttu ja toimiva. Minun lauseeni on peräisin tutusta dekkarista Taikapölyä sivulta 165 ja se kuuluu näin: Saara oli valmis seikkailuun. Hän tupeerasi hiukset, kietoi värikkään huivin kaulaan ja suihkautti hajuvettä.

Tarina kirjassa jatkuu varjostuksen merkeissä, mutta minä päätin kehitellä uuden version, jossa Mama pääsee taas kerran loistamaan!

PÄIVÄ 19

On hullua edes kysyä, mitä luovuus on. Se on sama kuin haastattelisi pihassa kuminaa ja tiedustelisi, miten päätitte olla mauste? Eeva Kilpi

On maanantai. Aika valloittaa maailma. Olkoon kahvisi vahvaa ja maanantaisi lyhyt.

Yleinen luovuusharjoitus: Jos voisin matkustaa tulevaisuuteen, minne menisin?

Kiehtova ajatus. Kurkistaisin mielelläni, mitä lastenlapsille kuuluu kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua.

SUVELA

Piippolan vaarilla oli talo. Siis oli. Mitä sille tapahtui?

Tarinani kimposi tehtävänannosta, vaikka ei sitä täysin noudattanut.

Lasse-vaarilla oli kesämökki. Jossain vaiheessa se oli minun ja nyt monen käänteen kautta poikani, joka ei ole vielä vaari eikä pappa niin kuin isänsä, vaan mies parhaassa iässä, kolmen koululaisen isä.

Kesämökki on rakas 1950 luvulla rakennettu ja huolella hoidettu. Tosin aika tekee tehtävänsä tehokkaammin kuin kunnossapitäjät. Myrskytuulet ovat tehneet tuhoja, mutta onneksi ei kovin pahoja. Isä oli aikoinaan ylpeä harmaanvalkoisista minerit-levyistä, joilla mökki on vuorattu. ”Nämä ovat ikuisia”, hän hymyili. Ikuisilta ne tuntuivatkin ja vaarallisilta tiedon lisääntyessä. Nuoriso henkäisi helpotuksesta, kun ne vaihdettiin vähin äänin laudoitukseen.

Lasse-vaari oli ahkera työmies, jolla riitti projekteja opettajan pitkien kesälomien aikana. Yksi niistä oli omatoimisesti kaivettu kaivo. Isä valoi siihen käsipelillä sementtirenkaat. Viime syksynä kaivo romahti ja kallis hanke on edessä. Tiedän, että siitäkin selvitään, mutta uusia kohteita ilmaantuu, vaikka niitä ei etsi.

Lastenlasten riemu mökkilomilla saa kaiken rahanmenon tuntumaan sen arvoiselta. Pikkuväki heittää vaatteet pois jo parkkipaikalla ja kirmaa uimaan. Poika kysyi viime kesänä, haluanko ostaa suppilaudan. Totta kai halusin, vaikka en edes tarkalleen tiennyt, mikä se on.

Järvestä nousee kuhia, kun poika lähtee yökalaan lasten mentyä nukkumaan. Lähimetsistä löytyy marjoja ja sieniä, suolta lakkoja. Lähetän ajatuksissa kiitokset Lasse-isälle, jonka ansiosta minä, lapset ja nyt lastenlapset saavat nauttia kesistä luonnon helmassa.

PÄIVÄ 20

Kaikki meissä on tulosta siitä, mitä olemme ajatelleet. Mieli on kaikki. Se mitä ajattelemme, siksi tulemme. Buddha

ULPUN JOULULAHJA

Yleinen luovuusharjoitus: Viimeisin kerta kun annoit lahjan.

Olin innosta piukea lastenlasten ollessa pieniä. Kirpputorit muuttuivat aarreaitoiksi. Ostelin pienenpieniä vaatteita, lapsuuteni lempikirjoja ja legoautoja. Kun lapsikatras kasvoi, en osannut enää arvata, mistä he pitävät. Annoin tylsiä rahalahjoja, sillä toiveet olivat kalliita. En todellakaan ymmärtänyt pelikoneita, jotka näyttivät lähes pelottavilta.

Neljän pojan jälkeen tyttövauvan syntymä sai minut herkistymään. Nyt oli taas tilaisuus ostella kimallusta ja herkistellä pinkeillä sävyillä. Pojat saivat joululahjoiksi taas tylsät rahakirjekuoret. Tytön paketeista löytyi kiiltävät vesivärit, heijastinkynät ja mummin omatekoinen kuvakirja.

Muistele, millaista oli kokea jokin asia – pieni tai suuri – ensimmäistä kertaa.

Huikean sininen taivas vailla ensimmäistäkään sadepilveä sai hymyn huulille. Leppeä merituuli puhalsi enteillen mukavia rantapäiviä. Olimme kauan kaivatulla lomamatkalla ensiraskauteni alkuvaiheessa keväällä 1978. Paratiisimme sijaitsi Mlinissa silloisessa Jugoslaviassa, bussimatkan päässä Dubrovnikista.

Täysihoitoloma kuulosti täydelliseltä, sillä minulla oli jatkuvasti nälkä. Aamiainen ja kaksi lämmintä ateriaa päivässä kuulostivat matkaa varatessamme liioitelluilta, mutta viikon edetessä katselin kelloa, joko kohta on mielestäni turhan myöhäisen illallisen aika. Rannalle johtavan pikkutien varrella oli kyläkauppa. En muista syöneeni koskaan ennen niin meheviä ja makeita tomaatteja, kuin sieltä ostetut. Voin hyvin, aamupahoinvoinnit eivät enää kiusanneet.

Kun matka oli ohi, suunnittelimme mieheni kanssa lomahuumassa ottavamme kesän aikana vielä toisen irtioton työelämästä. Nyt suuntana oli Jäämeri. ”Miten uskallat lähteä pitkälle automatkalle raskauden loppuvaihteessa?” Eila-anoppi hätäili. Mielestäni huoli oli turha, voin edelleen hyvin ja kaipasin uusia elämyksiä ennen vauva-arkea.

Kun poikamme syntyi syksyllä, hän oli terve ja reipas. Tuoreet tomaatit ja Jäämereltä ongittu turska olivat antaneet hyvät eväät. Aikanaan poika löysi tulevan puolison vegaanipiireistä. Kalastuksesta ja perhojen sidonnasta tuli intohimo.

PÄIVÄ 21

Pidä kynä liikkeessä. Natalie Goldberg

Yleinen luovuusharjoitus: Kuinka olet päättänyt kieltäytyä huomenna?

Olipa outo harjoitus. En ihan ymmärtänyt, mistä piti kieltäytyä…

Millaisia ohjeita sait omalta äidiltäsi (tai isältäsi tai isoäidiltäsi tai kuka sinua sitten neuvoikin). Kirjoita saamiesi elämänohjeiden pohjalta runo, tarina tai muu teksti.

”Ole onnekas aina, hyvä mieleesi paina,
jos vaikeaa ois, paha unhoita pois.”

Näin isä kirjoitti ystäväkirjaani ollessani kouluikäinen. Sanat ovat lohduttaneet hetkinä, jolloin maailma on tuntunut kaatuvan päälle. Yritän pitää mielessä, ettei kannata surra asioita, joihin ei voi vaikuttaa.

MAAILMALLA

Jussin isä Jaakko-pappa ohjeisti poikaansa toteamalla, rahaa pitää olla, mutta sitä ei saa tuhlata. Noudatimme papan ohjetta tunnollisesti. Käytimme todellakin rahaa säästeliäästi. Se päti hyvin lomamatkoihin. Seurasin silmä tarkkana Rantapallo.fi -sivustolta äkkilähtötarjouksia. Pari kertaa valitsimme edullisen kohteen, jonka tarkka määräpää ei ollut tiedossa. Lomat Sisilian Naxoksessa ja Sardinian Algherossa onnistuivat erinomaisesti, vaikka hotellit eivät olleet huipputasoa. Itse asiassa viihdyimme parhaiten pienissä perhemajoituksissa.

Omatoimimatkat Aasiaan olivat todellakin kotikutoisia. Opimme löytämään edullista majoitusta ja syömään kansan parissa. Olen vakuuttunut, että saimme matkoista enemmän irti kuin tavalliset turistit, joiden lomat olivat tarkasti ohjelmoituja. Muistan vieläkin sen upean vapauden tunteen, kun seikkailimme Thaimaan ja Malesian hiekkarannoilla ilman tarkkaa suunnitelmaa.

Iän karttuessa vaatimustaso nousi. Varsinkin silloin, kun matkassa oli koko perhe. Silloin matkakohde ja hotelli valittiin lasten ehdoilla. Helpointa oli all inclusive. En ollut kovinkaan ihastunut notkuviin buffet-pöytiin, sillä kaikkea oli liikaa. Lasten kanssa valinta oli kuitenkin onnistunut, sillä he söivät koko ajan.

Nyt matkat ovat jääneet koronan ja Jussin kuoleman jälkeen. Ehdimme nauttia aurinkoisista päivistä riittämiin ja onnelliset muistot ovat jäljellä.