PÄIVÄ 22

Yö on parasta aikaa kirjoittaa. Kaikki ideat ovat ulottuvillasi, koska kaikki muut nukkuvat. Catherine O’Hara

Yleinen luovuusharjoitus: Mitä näet ikkunasta? Kuka ikkunan takana kulkee?

Asun kolmannessa kerroksessa ja näen ikkunasta pitkälle Vuorikadun ja Myllymäen suuntaan. Näen myös sisäpihalle, jossa liikkuu levotonta väkeä matkalla kunnan eläinlääkärille. Koirat palaavat usein muovinen tötterö päässään. Kissat ja pienet lemmikit kuljetetaan kantolaatikoissa. Kun Fidel on hoidossa, sen lempipuuhaa on tarkkailla parvekkeella, mitä pihapiirissä tapahtuu. Myös Pipa viihtyy ulkosalla, kun Anna ja pojat ovat yökylässä. Välillä se unohtuu oven taakse, mutta osaa kyllä koputtaa.

Se oli totta. Aloita satu esimerkiksi näin: Olipa kerran pienessä kaupungissa…

Annoin tekoälylle haasteen. Kirjoitin tarinan alkuosan ja pyysin sitä keksimään pienen seikkailun. Muokkasin tekstiä oman oloiseksi ja olin tyytyväinen yhteistyöhömme. Ihmeellistä tämä nykyaika.

PIRPANAT SEIKKAILEVAT JÄLLEEN

Olipa kerran pienessä kaupungissa iloinen perhe. Pikkuväkeä oli niin paljon, että äiti kutsui heitä kaikkia pirpanoiksi. Sisarukset olivat jatkuvasti liikkeessä. Äitiä hymyilytti liikuntasuositukset, sillä hänellä oli täysi työ saada pikkuiset istumaan edes hetki rauhassa ruokapöydän ääressä.

Eräänä aamuna, kun äiti keitti puuroa ja pirpanat kinastelivat, pihalta kuului outo kilahdus aivan kuin joku olisi soittanut pientä tiukua.

— Kuulitteko? äiti kysyi.

Pirpanat jähmettyivät. Se oli jo seikkailun merkki.

Vanhan omenapuun alta he löysivät pienen messinkisen kellon ja sen vierestä kartan, joka oli piirretty värikynillä. Siinä oli tuttuja paikkoja, hiekkalaatikko, lähikaupan kulma ja mutainen oja, jonka yli hypättiin aina vauhdilla. Kartan alareunassa luki, aarre löytyy yhteispelillä.

Pirpanat katsoivat toisiaan. He seurasivat karttaa ja auttoivat toisiaan pääsemään ojan yli. Lopulta he päätyivät takaisin omenapuun luo, aivan samaan paikkaan, mistä olivat aloittaneet.

Omenapuun oksalle oli sidottu pieni pajukori. Sen sisällä ei ollut kultaa eikä koruja, vaan värikkäitä nauhoja, nappeja ja kirje äidille.

“Joskus suurin aarre on se, että malttaa pysähtyä ja tehdä asiat yhdessä.”

Illalla pirpanat istuivat poikkeuksellisen rauhallisesti ruokapöydän ääressä. Äiti hymyili ja ajatteli, että ehkä seikkailu oli juuri sitä liikuntaa, jota he kaikki eniten tarvitsivat. Ripaus jännitystä, löytämisen hurmaa ja mukavaa yhteistä askartelua.

PÄIVÄ 23

Yleinen luovuusharjoitus: Sana, jota et aio sanoa enää koskaan.

Hih. Minua on huvittanut ja ärsyttänyt hämäläisten tapa tervehtiä sanomalla moro. Toinen ärsyttävä sanonta täällä päin on ilmoittaa, että asia on juurikin niin, vaikka se olisikin juurikin niin.

Vuori. Tämän päivän tehtävä on yksinkertainen: Kirjoita vuoresta, jonka haluaisit valloittaa.

Elämä tuo todellakin eteen vuoria, joiden ylitykseen ei ole osannut varautua. Miehen sairastuttua jouduin kiipeämään mittaamattoman korkean vuorijonon yli. Huolivuori oli huipuista korkein. Seuraavina olivat voimattomuus, ahdistus, pelko. Miehen ympärivuorokautinen hoitotarve oli todettu, mutta paikkoja ei ollut. Hän joutui olemaan kuukausia sairaalan vuodeosastolla eristetyssä huoneessa sairaalabakteerin vuoksi. Vierailut oli kielletty koronatartuntojen vuoksi. Miten sellaisen vuoren voi ylittää?

Sanotaan, että vaikeudet on tehty voitettaviksi. Voimavaroja löytyi ihmeesti, kun mies pääsi hoivakotiin. Myin yhteisen kotimme, maksoin asuntolainan, muutin vuokralle, opettelin elämään yksin. Vuorijono siirtyi etäämmälle, mutta huoli omasta terveydestä uhkaa hivuttaa sen taas uhkaavan lähelle. Vuorikiipeily tuntuu ylivoimaiselta, sillä yhden huipun jälkeen tulee uusia. Eeva Kilven sanoin, ikääntyminen on seikkailu, joka koettelee.

PÄIVÄ 24

Ei haittaa, vaikka oppilas näyttäisi sitruunalta. Sitruunoista saa puristamalla mehua. Antti Allén

Yleinen luovuusharjoitus: paikka, jossa olet kiitollisempi kuin missään muualla.

Enpä arvannut miten onnekas olin, kun muutin lähes neljä vuotta sitten vuokralle Suomen kasarmin pihapiiriin täällä Hämeenlinnassa. Hakeuduin kaupungin länsipuolelle ollakseni lähempänä silloin hoivakodissa Visamäessä olevaa Jussia. Kävelymatka Palokunnankadulta lyheni huomattavasti.

Nyt yksin ollessani kaksioni on sopivan kokoinen, sijainti on mainio, lähellä on hyvät lenkkimaastot ja kaupat viiden minuutin kävelyn päässä. Parasta kaikessa talossa on hissi, joten kulkeminen kolmanteen kerrokseen sujuu helposti. Kierrerapuista en todellakaan pidä. Kaikki on siis hyvin ikääntymistä ennakoiden, mutta. Se mutta on, että turvaverkkoni on etäällä. En halua muuttaa ennen kuin saan (jos ikinä saan) paikan yhteisöllisestä asumisesta palvelutalossa lähellä lapsia ja lastenlapsia.

MAMA MADDALENA HÄMEEN KESKIAIKAMARKKINOILLA

Kurkistus muistojen vaatekomeroon

”Mama Maddalena lupaa vain hyviä tarotennustuksia”. Näin mainostin useana kesänä Hämeen keskiaikamarkkinoilla. Vuokrasin ajan henkeen sopivan pitkän hameen. Jo seuraavana kesänä pukeuduin vanhasta violetinharmaasta pellavapöytäliinasta ommeltuun ikiomaan hamoseen. ”Tämä on haute couturia, käsityönopettaja Lissu hymyili tehdessään muotolaskoksia sovituskopissa ison peilin edessä. Hän ompeli myös valkoisen ohuen aluspuvun, jonka helmat vilkkuivat kävellessäni mukulakivikäytävillä.

Ennustin korteista hiostavan kuumassa asussa useana kesänä ennen korona-aikoja. Sain kanta-asiakkaita, jotka tulivat päivittämään kohtalonsa vuosi toisensa jälkeen. Opin kääntämään tummat kortit varoituksen sanoiksi. Tottahan elämässä on iloja ja suruja, valoja ja varjoja. Sain kiitosta, että kortit tiesivät.

Pukuni on tallessa, mutta käyttöä sille ei enää ole. Tarotkortitkin ovat tallessa. Vielä hiljattain eräs ystävä halusi uskonvarmuutta valintatilanteessa ja tuli käymään. Hänen hymynsä oli herkässä, sillä kortit lupasivat loistavaa tulevaisuutta. Itselleni en käännä kortteja, sillä tiedän loistavan tulevaisuuden olevan takana.

PÄIVÄ 25

Ei kuulu kenellekään, että sinun on täytynyt opetella tullaksesi hyväksi kirjoittajaksi. Anna heidän kuvitella, että synnyit sellaisena. Ernest Hemingway

Yleinen luovuusharjoitus: Yksi unelma, jonka saisit toteuttaa.

Havahduin hiljattain Facebookissa julkaistuun ajatukseen: ”Kaikilla on miljoona ongelmaa kunnes menettävät terveytensä. Sitten heillä on vain yksi”. Unelma on uskoa virkeään tulevaisuuteen.

Tsirp! Tänä viikonloppuna järjestetään BirdLife Suomen Pihabongaus. Tehtävänä on kirjoittaa teksti, jossa esiintyy vähintään yksi lintu.

Mikä lintu lauloi? Olin entisessä elämässä mukana television luontoiltojen työryhmässä. Suorat lähetykset olivat kutkuttavan jännittäviä tekijöille, sillä yllätyksiä sattui ja kiperiin tilanteisiin piti reagoida nopeasti. Ennakkosoittojen ansiosta tiesimme kysymyksen etukäteen, siis sen ensimmäisen. Mutta usein sattui, että kysyjällä oli yllättävä jatkokysymys. Silloin ohjaamossa tuli hiki, kun piti lennossa löytää sopivaa kuvamateriaalia laajasta arkistostamme.

En todellakaan tunnistanut lintuja muuta kuin ennalta kirjatun aikakoodin perusteella. Kuvat oli talletettu yhdeksänkymmenen minuutin kaseteille, joiden kelaaminen tuntui kestävän ikuisuuden. Eräässä lähetyksessä kannustettiin linnunpönttöjen rakentamiseen. Sain ohjelmaa valmisteltaessa tehtäväksi koota kuvaajan ottamista rakennusvaiheista leikkaajan kanssa valmiin insertin. Muistan, miten pyörittelimme epätoivoisesti kuvia ennen kuin pönttö saatiin kasaan. Samassa lähetyksessä sattui mittavirhe, kun havannekuvassa pönttöjen suuaukot oli mitoitettu sentteinä eikä millimetreinä. Aina tarkkaavaiset katsojat soittivat oitis, aiotaanko linnuille rakentaa palatseja.

PÄIVÄ 26

Me elämme ja hengitämme sanoja. Cassandra Clare

Yleinen luovuusharjoitus: Viikonloppu, jolloin kaikki olisi rajatonta.

Yksin asuvalle eläkeläiselle kaikki on rajatonta. Voi nukkua aamulla pitkään – jos nukuttaa. Voi keksiä tarinoita luovan kirjoittamisen kurssitehtäviin – jos ideoita löytyy. Voi syödä mitä huvittaa – jos jääkaapista löytyy. Voi katsella televisiosta lempiohjelmia, onneksi meillä on Yle Areena – jos löytyy kiinnostavia. Voi ulkoilla oman aikataulun mukaan – jos hissi toimii. Voi soitella ja tavata ystäviä – jos he ovat kuulolla. Voi uppoutua dekkareihin – jos ne eivät ole liian jännittäviä. Voi pelata pasianssia – jos haluaa rauhoittua ennen nukkumaan menoa.

Tekstari. Kirjoita tarina, joka alkaa tekstiviestillä

”Hei, hissi on rikki ja tänään on sunnuntai, korjaus voi kestää. Haluatko siirtää tapaamisen?” tekstasin eilen ystävälle turhautuneena, kun ulkoilemaan lähtö ei onnistunut. Kolmas kerros, piikkikengät, kierreportaat ja rollaattori, mahdoton yhtälö. Kesäkelillä, kun hissi oli pois käytöstä koko viikonlopun, ulkoilu onnistui lenkkareiden ja kävelysauvojen turvin.

”Tulen huomenna, jos hissi toimii ja sinulle sopii, polvet eivät tykkää rapuista”, ystävä vastasi oitis. Olin helpottunut, että olin varannut hyvin säilyvää tarjottavaa. Vedin torkkuhuovan ylle ja uppouduin Hercule Poirotin turvalliseen seuraan. Elokuva Venetsian aaveet oli mainiota sunnuntaiviihdettä.

Kävin iltapäivällä katsomassa, joko hissi toimii. Pelästyin, kun avaimet eivät olleet normaalilla paikalla takin taskussa. Karkulaiset löytyivät ulko-ovesta eikä se ollut ensimmäinen kerta. Printtasin oveen (sisäpuolelle) avaimen kuvan, josko sen avulla unohduksia ei sattuisi. Ilahduin, kun hissi toimi taas. Laitoin päiväkahvin tippumaan ja tein reippaan lenkin pihapiirissä. Kutkuttava kahvin tuoksu tervehti palatessani. Sujautin avaimet takin taskuun ja tunsin selvinneeni voittajana päivän haasteista.

PÄIVÄ 27

Hyvät kirjat eivät luovu heti kaikista salaisuuksistaan. Stephen King

Yleinen luovuusharjoitus: Taivaan tähdet ovat eri asennossa. Mitä se tarkoittaa?

Voisin kirjoittaa paljonkin tarotkorttien tulkinnasta, kuusta, tähdistä ja auringosta ja niiden merkityksestä, mutta jätän tällä kerralla väliin.

Pakko tunnustaa, kysäisin Herra Tekoälyltä vinkkiä humoristiseen tarinaan, sillä en todellakaan halua suunnitella ryöstöjä ja murhia. Teksti on toki omaa käsialaa.

Missä pipo, missä hanskat? Kyläpäällikkö Pete oli harmissaan. Tämä oli niitä aamuja, jolloin ei olisi pitänyt herätä lainkaan. Ei ainakaan myöhässä. Vilkaisu mittariin kertoi, että pakkasta yli kaksikymmentä astetta. Vilkaisu kelloon hätkähdytti. Kymmenen, nyt tulisi kiire. Kyläjuhlien oli määrä alkaa tunnin kuluttua ja hän oli vielä kotona. Teki mieli kahvikupillista, mutta siihen ei ollut aikaa.

Pete hieroi poskeaan. Hammasta jomotti kaiken muun kurjuuden keskellä. Pipo piilotteli, mustat ulkoiluhanskat löytyivät onneksi hattuhyllyltä. Käsiin osui Juniorin kommandopipo, jota tämä käytti laskettelurinteessä. Se sai kelvata, nyt oli kiire. Pete nappasi kainaloon edellisenä päivänä ostamansa köyden. Hän joutui kahlaamaan upottavassa lumessa pihan poikki. Vaimo olisi vihainen, kun hän ei ehtinyt kolaamaan, mutta se oli huolista pienin.

— Tulithan sinä, ehdittiin jo kaivata, kylätoimikunnan tomerat naiset piirittivät Peten, kun tämä ehti torille.

— Oli vähän takkuinen aamu, Pete mutisi ja otti kiitollisena vastaan naapurin Kaisan tarjoaman muumiukillisen termospullokahvia.

— Hyvä, toit köyden. Kiinnitetään se torikojujen väliin. Saadaan pipot, tumput ja villasukat mukavasti näytteille, Kaisa suunnitteli.

— Löytyisikö sieltä minulle vähemmän pelottava pipo, Pete kysyi riisuessaan päähineen.

— Voi veikkonen, totta kai. Sen kun valitset, saat lahjaksi, Kaisa ilahtui.

VPK:n soittokunta avasi kyläjuhlat juhlallisesti torvimusiikilla. Pete piti liikuttavan kiitospuheen kylätoimikunnalle pinkinvärinen tupsupipo päässään. Auringonsäteet saivat talvipäivän kirkastumaan. Hammassärkykin oli unohtunut.