
OMA TAIDENÄYTTELY
Minulla on ilo pitää jo toisen kerran taidenäyttely Vihdin pääkirjastossa Nummelassa. Ehkä henkilökohtaisella kirjastovirkailijallani ja hyvällä ystävälläni Liillä on jotain tekemistä asian kanssa. Viime tammikuussa hän muistutti, että kirjastossa on vuoden jono näyttelyille. Minä otin rohkeasti yhteyttä päättäjiin ja sain paluupostissa vastauksen – tervetuloa helmikuussa 2013. Ajattelin, että sepä on kaukana tulevaisuudessa.

KUKKIVAT OMENAPUUT – akvarelli ja tussi
Vaan kiire tuli kuitenkin. Maalauksia ja grafiikkaa kyllä riittää, mutta näyttelyn ripustus vaatii muutakin. Jussi leikkasi ammattitaitoisesti paspat, kehystimme yhdessä työt, graafikkopoika Miika suunnitteli kutsun. Ripustussuunnitelmakin on valmiina. Näin kirjoitin lehdistötiedotteeseen:
”Esillä on valikoima muutaman viime vuoden töitäni. Aulasta löytyy akvarelleja, akryyli- ja öljyvärimaalauksia sekä grafiikkakollaaseja. Vitriineissä on pelkästään grafiikanvedoksia – koko kirjo tanssivista neitosista peikonpoikiin.
Aloitin maalausharrastuksen akvarelliväreillä, joihin ihastuin välittömästi. Niiden läpikuultavuus ja yllätyksellisyys toi huikeaa löytämisen iloa. Akvarellien aiheet löydän suoraan luonnosta. Pidän kaikesta kauniista. Suosikkejani on itseoikeutetusti kukat ja kesäiset maisemat.
Ruskan värit maalasin viime syyskuussa Enontekiön maastossa Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen leirillä. Kun tutustuin metalligrafiikkaan, huomasin, että myös se antaa mahdollisuuden maalaukselliseen kokeiluun. Näyttelyssä on esillä muutamia eri väreillä vedostettuja töitä samasta laatasta. Akryylitöissä olen kokeillut erilaisia pintarakenteita. Hiekan struktuuri tuo esimerkiksi purjevenemaalauksiin mielenkiintoisia sävyjä. Sinivuokoissa olen käyttänyt höylänlastuja. Öljyvärikukat syntyivät vanhojen mestarien tapaan kuullottamalla ohuita värikerroksia päällekkäin.
Koulutuksen myötä taiteen tekemisen tekniikat laajenivat. Opiskelen kuvataiteilijan ammattiin kolmevuotisessa kuvataidekoulu Alfa-Artissa Helsingissä. Teemme harjoitustyöt pääasiassa akryyli- ja öljyväreillä. Hauskinta taiteen tekemisessä ovat rajattomat mahdollisuudet, sillä nykyään eri tekniikoita voi yhdistellä vapaasti.”

Näyttely on avoinna koko helmikuun. Tervetuloa katsomaan ja tekemään edullisia taidehankintoja.
Leena, taidenäyttelijä
jatkuu 2.2.2013
Näyttelyn ripustus on suurisuuntainen hanke. Suunnitelmat menivät matkan varrella monta kertaa uusiksi. Onneksi minulla oli ammattitaitoinen apujoukkue, joka ei hermostunut, vaikka taulun paikkoja vaihdettiin lennossa. Saimme naulat lyötyä ajoissa ennen kuin asiakkaat saapuivat.

Olen tyytyväinen lopputulokseen, sillä kokonaisuus on selkeä. Sain pienimuotoisissa avajaissa kiitosta akvarellien herkkyydestä ja öljyvärien kauniista sävyistä. Yksi grafiikanvedos sai varattu-täpän, joten ainakin bensarahat on ansaittu.

KIRJANMERKKEJÄ
Nummelaan kannattaa poiketa toisenkin hienon näyttelyn vuoksi. Kirjaston naapurissa sijaitsee pieni galleria Pictor, jossa loistaa toinen toistaan näyttävämpi Kuutti Lavosen työ. Tunsin itseni aika pieneksi sen jälkeen.