”elämä on parasta itse tehtynä”
Ehdin vasta lokakuun puolessa välissä Tuomelan Marttojen kokoukseen. Teemana piti olla naurujooga, mutta se vaihtui Evelace-rintaliiviesittelyksi. Naurua riitti. Olo…
Ehdin vasta lokakuun puolessa välissä Tuomelan Marttojen kokoukseen. Teemana piti olla naurujooga, mutta se vaihtui Evelace-rintaliiviesittelyksi. Naurua riitti. Olo…
Tuorepasta on pelastanut meidän perheen monta kertaa, kun ruokaa tarvitaan pikaisesti. Kiehumisaika on vain 2-3 minuuttia. Oikaisin myös kastikkeen…
Meillä on mökkimaastossa muutama takuuvarma suppispaikka. Löysimme kaksi viikkoa sitten runsaasti hyviä esiintymiä, mutta sienet olivat vielä kovasti pieniä. …
Olemme pitkästä aikaa kahdestaan mökillä. Lokakuu on ehtinyt jo lähes puoleen väliin. Meillä on peruslämpö päällä ja takkatuli tuo…
En ole minkä vain Master Chef kilpailun fani vaan ehdottomasti vain ja ainoastaan australialaisen version. Tuomarit Matt, Gary ja…
Herkuttelimme vuosia sitten Japaninmatkallamme okonomiyaki-paistoksilla. Kokit valmistivat annoksia taidokkaasti kuumilla paistotasoilla. Nyt silmiin sattui vanha HS ruokatorstain ohje, jonka olin…
Mitä syntyy, kun uunipellille pilkotaan syksyn satoa. Tietysti maukasta hyvin haudutettua juurespataa. Kuutioin punajuuria, meheviä keltasipuleita, valkosipulinkynsiä, palsternakkaa ja kyssäkaalia. …
Teimme reippaan retken lähimaastoon eli Aulangolle. Syysvärit hehkuivat keltaisina ja oranssinpunaisina. Joutsenlampi on minulle tuttu jo lapsuudesta. Oli hauska…
Vietimme taas kerran laatuaikaa Espoossa pojanpoikien Otson ja Visan seurassa. Laura ja Miika arvostavat, että Otso saa erityishuomiota,…
Tuomelan martat järjestivät jo kymmenennen kerran kranssityöpajan Hätilän kirjastossa. Minulle tämä oli kolmas kerta. Puheenjohtajamme Hanna kantoi kirjaston aulaan…
ke 1.10.2014 Vietin syys-lokakuun vaihteessa kolme aurinkoista päivää Espoossa. Miika päivittää hikipisarat-blogia uuteen turvallisempaan ympäristöön. Jotta hän saa työrauhan…
Poikamme Miika kasvattaa chilejä. Saimme viime käynnillämme maistiaisiksi pari pientä punaista ja keltaista chiliä. Keskivahvoja, Miika kommentoi. Apua, millaisia…
Syyskuun viimeinen sunnuntai oli aurinkoinen. Kuljimme metsässä tyhjien ämpäreiden kanssa. Suppilovahverot piilottelivat. Kunnes löysimme muutaman hyvän esiintymän. Sienet…
pe 26.9.2014 Vietimme perinteiset rapujuhlat syyskuun lopussa mökillä. Sää suosi – viikonloppu oli tuulinen ja poutaisa. Nautimme ravut…
Lähikauppamme mainosti tuoreita silakkapihvejä. Jussi paistoi kalat rapeaksi voissa. Minä tein niiden seuraksi perunamuhennosta sipuli- ja valkosipulilisäyksellä. Nautimme herkut…
Ajattelimme lähteä tänään torstaina viikonlopun viettoon mökille. Mutta kun satoi. Eläkeläisenä olemisen hyvä puoli on, että suunnitelmia voi muuttaa…
Keskiviikko on kurssipäivä. Meneillään on abstraktia maalausta ja illalla grafiikkapaja. Jatkoimme viikko sitten aloitettua teemaa, jossa teemme variaatioita pintakuvioista. …
Tuoreet puolukat kaipasivat seuraksi kaalia. Suunnittelin ensin tekeväni kaalikääryleitä, mutta en ole koskaan onnistunut valmistamaan niistä yhtä herkullisia kuin…
Otso 3v aloitti syksyllä kerhon. Hän viettää keskiviikko- ja perjantaiaamupäivät Kauklahden kappelilla kerhokavereiden kanssa. Jännitimme Laura kanssa, miten Otso…
Ei pitäisi tehdä villejä kokeiluja – siinä voi pettyä. Näin kävi minun tussikokeilujeni kanssa. Litografiakivellä laveerattu tussimaalaus näytti hyvältä. …
Jussi kunnostautui puolukkametsässä. Hän kävi pohjanmaalla marjassa ja taisteli urhoollisesti hirvikärpäsiä vastaan. Punaisia marjoja kertyi lähes kolme sangollista. Paras…
Jäin viikonlopuksi syysleskeksi kaupunkiin. Jussi lähti pohjanmaalle poimimaan puolukoita. Hän on soitellut päivittäin ja kertoillut taistelusta hirvikärpästen kanssa. Olen…
Syksyssä on puolensa. Miten hauska onkaan kulkea sienimetsässä. Varsinkin, jos löytää jotain. Tattikausi rupeaa olemaan ohi, mutta kantarelleja ja…
Kannoin matkalaukussa akvarellivälineet lomamatkalle. Maalasinkin, mutta en saanut yhtään työtä matkan aikana valmiiksi. Viikko on liian lyhyt aika, kun…
Minä nautin viime lukuvuonna maalauksen ohella kirjoittamisesta. Poikkitaiteellinen kurssimme jatkuu ja osanottajat ovat melkein samat. Kokoonnuimme Galleria Koneessa ja valmistauduimme…
Olen ohjelmoinut keskiviikkopäivämme tehokkaasti. Jussi suostui aloittamaan seniorijoogan. Oppitunti alkaa keskipäivällä. Minulla on kolmelta abstraktia maalausta ja kuudelta grafiikan…
Kesätauon jälkeen oli ilo palata litografian pariin. Kokeilin rasvaliitujen lisäksi tussia kuvan maalaamiseen. Nyt jännittää, miten tussijälki toistuu vedostettaessa. …
Olin täysin varautunut, että Välimeren matkamme jälkeen kotisuomessa on viileä syksy. Mikä ihana yllätys, että kesä jatkui. Kuljimme mökillä…
Olen kovasti ihastunut Välimeren keittiöön. Hedelmät ja kasvikset – varsinkin mehevät sipulit ja tomaatit – maistuivat herkullisemmilta kuin täällä…
Huh – olipa piinallinen yli kahden viikon tauko blogipäivityksissä. Uudelleenrekisteröinti ei tapahtunutkaan automaattisesti. Herrahenkilö, joka voi sen tehdä, lomaili…
Keittelin isolle kuuden hengen perheelleni mökillä tukevan linssikeiton. Tein oman version perunoista, porkkanoista, kesäkurpitsasta, salottisipulista, tomaattimurskasta, halloumijuustosta sekä punaisista…
Meillä jäi tänä kesänä ravustus tavallista myöhempään. Vaan sepä ei haitannut, sillä Jussi sai yllättäen muutamassa päivässä lähes 50…
Kaikki lapset pitävät pastasta. Niinpä päätin ilahduttaa pikkuväkeä ja aikuisiakin kasvislasagnella. Tein tuoretattikastiketta ja vahvaa tomaattikastiketta yrttien kera. Lisäksi…
Minä pidän syksystä. On rentouttavaa kulkea metsässä, tuoksutella kirpeyttä ja ihailla luonnon väritystä. Kurjet pitivät mekastusta suolla. Muuten metsä…
Nyt ei sienisalaatin tekoa estä mikään! Syksyn ensimmäiset karvalaukut ja leppärouskut ovat putkahtaneet pinnalle. Pieniä alkuja oli runsaasti, joten…
Kolmen vuoden taidematka on nyt onnellisesti ohi. Pääsimme koko ryhmä tasatahdissa maaliin. Kaksitoista toivorikasta kuvataiteilijaa on nyt valmiina valloittamaan oman…
Kun avajaiskukat kuihtuivat, sain ilokseni vielä kaksi upeaa kukkakimppua. Toisen Jussin sisaruksilta, toisen siskolta. Artisti kiittää ja lupaa hoidella…
Kulttuurikaupunkimme vietti pe 29.8. historiansa toista taiteiden yötä. Minä olin mukana jo viime vuonna. Niinpä tiesin nyt rutiinilla varustaa…
Elokuun viimeisellä viikolla on satanut joka päivä ja joka yö. Syksyinen metsä tuoksui havuilta ja maatuvilta saniaisilta. Olemme kulkeneet…
Päivän metsälenkillä löytyi vain kourallinen kantarelleja mutta sitäkin enemmän pieniä kiiltäviä voitatteja. Jussi kuori limaisen pinnan pois jo metsässä….
IBIZA Finnmatkojen viikon äkkilähtötarjous syyskuussa 2014 Hotelli Sol Pinet Playa länsirannalla San Antonion alueella tarjoushinta 255 e matkassa Leena…
Syyskesän sateet ovat tuoneet sienet iloksemme. Metsälenkiltä löytyi punikki- ja herkkutatteja sekä reheviä kantarelleja. Puolukatkin jo punoittavat lupaavasti. Meidän…
Tiistaina 26.8. satoi. Koko alkuviikoksi oli luvassa sadetta. Niinpä emme pitäneet kiirettä lähteä mökille. Hämeenlinnassa vietetään pe 29.8. taiteiden…
Annalla ja Miikalla on kuusi serkkua, kaikki poikia. Nuorinta lukuun ottamatta kaikki ovat löytäneet elämänkumppanin. Viimeisimpänä Tero, serkuista vanhin. …
Mikä riemu onkaan, kun näyttelytyöt kiinnostavat vierailijoita. Sydänalassa läikähti, kun sain heti avajaisten jälkeen tekstiviestin. ”Iltaa. Käytiin juuri Kaapelissa…
Anna-tyttären Tuomo toimi ansiokkaasti papparazzina avajaisissa. Sain ilokseni 230 kuvan kansion. Siinä riittää ihmettelemistä. Tässä muutama tunnelmakuva näytteeksi. Artisti…
Jussin Esko-veli juhlisti 60-vuotispäiväänsä lauantaina 23.8.2014 Lappajärven mökillä. Virallinen syntymäpäivä on vasta ensi viikolla, mutta se ei juhlakansaa haitannut. …
Vietimme iloiset kesäjuhlat Lappajärven rannalla. Jussin Esko-veli, sisaruksista nuorin, juhli 60-vuotispäiväänsä perhepiirissä. Ravintola-alan ammattilainen Jaana-miniä valmisti pitopöytään mehevää paahtopaistia…
Näinkin voi viettää laatuaikaa. SAA KATSOA lopputyönäyttelymme avajaiset olivat ti 19.8. Helsingin kaapelitehtaalla. Ilmoittauduin vapaaehtoisesti valvojaksi to 21.8, jolloin…
Olo oli kuin aikoinaan ylioppilasjuhlissa. Minulla ja taiteilijasiskoilla oli taidekoulun lopputyönäyttelyn avajaiset Helsingin kaapelitehtaalla tiistaina 19.8.2014. Kolmen vuoden opiskelu…