tertun ja immon täpinät
El ultimo dia Viimeisen matkapäivän 16.12.2014 vietimme Malagassa, kun emme olleet ehtineet visiteerata kauppahallissakaan. Ikävä tulee etelän vihanneksia ja hedelmiä….
El ultimo dia Viimeisen matkapäivän 16.12.2014 vietimme Malagassa, kun emme olleet ehtineet visiteerata kauppahallissakaan. Ikävä tulee etelän vihanneksia ja hedelmiä….
to 11.12.2014 Fuengiralopäivä, lämmintä + 15 astetta Oli mukava palata kolmen päivän Lissabonin vierailulta kotimaisemiin. Fuengirola on tullut jo tutuksi….
to 4.12.2014 Sillä seikkailuksi Jussin ja minun ex-temporesuunnitelmaa voi kutsua. Olemme lähdössä kahdestaan neljän päivän pikavierailulle Lissaboniin ilman tarkkaa suunnitelmaa….
ke 3.12.2014 kulttuuri ja kulinaristipäivä Tänään sivistyimme. Istuimme aamupäivällä suomalaisryhmän kanssa Sofia-opistossa kuuntelemassa puolentoista tunnin esitelmää Espanjan kansanuskomuksista ja pyhimyksistä…
to 27.11.2014 Yöllä satoi, salamat välkkyivät ja ukkonen jyrähteli. Olin tyytyväinen, että vuoristoretki tuli tehtyä hyvän sään aikana. Minä olen…
SUUNTANA AURINKORANNIKKO JA SIELLÄ FUENGIROLA Vietämme neljän hengen joukkueella neljä viikkoa marras-joulukuussa kunnon eläkeläisten tapaan Espanjan aurinkorannikolla. Olemme varanneet…
Päätimme Jussin kanssa kokata koko porukalle maukkaan kala-aterian. Minä haaveilin merianturasta, mutta sitäpä ei kalatiskissä ollutkaan. Jussi valitsi pari tuoretta…
IBIZA Finnmatkojen viikon äkkilähtötarjous syyskuussa 2014 Hotelli Sol Pinet Playa länsirannalla San Antonion alueella tarjoushinta 255 e matkassa Leena…
Rodos Ixia Finnmatkojen viikon äkkilähtötarjous kesäkuussa 2014 Hotel Hippocampus hinta 320 e matkassa Leena ja Jussi Olemme nyt päässeet…
Lloret de Mar viikon secrethotellimatka maaliskuussa 2014 H-Top Hotel Royal Star hinta puolihoidolla 360 e matkassa Leena ja Jussi…
MENORCA Viikon aurinkoloma elokuussa 2013 Finnmatkojen äkkilähtötarjous 270 euroa, määrittelemätön hotelli Matkassa Leena ja Jussi ma 19.8.2013 Kesä on…
”Makea kuin hunaja, vihreä kuin smaragdi.” VIIKON AURINKOMATKA KREIKAN POHJOISIMMALLE LOMASAARELLE 320 e matkassa kesäkuussa 2013 Leena ja Jussi ÄKKILÄHTÖ…
VIIKON AURINKOMATKA KOSILLE 345 e matkassa lokakuussa 2011 Leena ja Jussi pe 7.10.2011 matkapäivä Finnairin lento 7:25 – 11:40…