gaspacho
KYLMÄN VIHANNESKEITON VÄRIKKÄÄT AINEKSET En ole koskaan ymmärtänyt, että kylmä vihanneskeitto voi maistua hyvältä. Ehkä hellepäivänä? Nyt kun olen ihastunut…
KYLMÄN VIHANNESKEITON VÄRIKKÄÄT AINEKSET En ole koskaan ymmärtänyt, että kylmä vihanneskeitto voi maistua hyvältä. Ehkä hellepäivänä? Nyt kun olen ihastunut…
HERKULLISET TOM YAM AINEKSET Pienessä keittiössäni oli huikea tuoksu, kun keittelin uuden vuoden aattona tom yam lientä. Se on makujen…
Oli ilo tarjota kesävieraille blinejä kaikilla mausteilla. Harmittelin, että unohdin ostaa hunajaa. Mehiläiskasvattaja Erkki pelasti tilanteen tuomalla tuliaisiksi kesän 2022…
Tomi Björk on päivittänyt hämeenlinnalaisen ravintola Piparkakkutalon menun. Kävimme ystävä Raijan kanssa testaamassa. Valitsin startereista wasabirapu skagenin, mummunkurkkua, mätiä sekä…
Löysin uuden makuelämyksen. Kuntosalilla käydessäni puhe siirtyi ruokiin. Ohjaajamme Laurent kyseli, mitä pidämme susheista. Osa piti, osa ei. Yllätyin, kun…
Uusi vuosi alkoi lupaavasti, vaikka asunkin nyt yksin. Houkuttelin perheystävät Liin ja Kaizun sekä Tertun ja Immon juhlimaan sillä perusteella,…
Kokkasin pitkästä aikaa kaalikeittoa. Halusin siihen vahvan maun. Tulisesta chilikastikkeesta sitä löytyi. Pilkoin kaalin kaveriksi kattilaan syksyn juureksia ja kuivattuja…
Anna yllätti tuomalla mökille viljelemiään osterivinokkaita. Tytär on innostunut myös villivihanneksista. Meillä on syöty mökkikeittiössä jo useasti nokkosia ja vuohenputkia…
Olemme maistelleet maailmalla erilaisia nyyttejä nimillä dumpling, dim sum ja wonton. En arvannut, että niitä löytyy kotikaupastakin. Valmistus oli yksinkertaista….
Nautimme toukokuun lopussa kevätvihreästä. Anna laittoi kuusenkerkkäsiirappia tekeytymään. Minä ryöppäsin ja hienonnin tuoreita nokkosia ja vuohenputkia. Tein niistä muhennoksen kermatilkan,…
Annoin kotiin kuljetettavalle ruokaboksille toisen mahdollisuuden. Tilasin nyt kasvisversion ja keväthuumassa vielä hedelmäboksin. Yllätyin taas iloisesti. Ainekset kolmeen seuraavaan ateriaan…
Kauppaan oli tullut heleän vihreitä varhaiskaaleja. En voinut vastustaa. Mehevä kaali maistui sellaisenaan raasteena sitruunan ja oliiviöljytilkan kanssa. Kokeilin paistaa…
Päätin kokeilla ruokaboksia ihan vain mielen virkistykseksi. Suhtauduin kotiin kuljetettavaan aika hinnakkaaseen pakettiin varauksella. Yllätyin iloisesti, sillä ainekset olivat laadukkaita….
Olen testannut uutta sauvasekoitinsettiäni. Marjoista, hedelmistä, jogurtista, rahkasta ja siemenistä saa helposti herkkuannoksia. Ripaus vaniljasokeria ja teelusikallinen hunajaa korostavat makua….
Ystävämme Immo toi tuliaisiksi vastapyytämiään mateita. Jussi kääri hihat ja nylki ne oikeaoppisesti. Kokkasin suurimmasta makoisan keiton. Ohje on yksinkertainen….
Olemme matkoilla nauttineet lukuisia buffet aamiaisia. Aasiassa munia tarjotaan useissa muodoissa. French toast tarkoittaa kananmunassa kastettua paahtoleipää, joka on paistettu…
Hätilän K-Supermarket tarjosi tuoretta kuhaa 9:90 euroa kilo. Tarjousta ei voinut ohittaa. Kauppias fileerasi kalan samaan hintaan. Keittelin perkeistä liemen….
Yllätin itseni kokkaamalla herkullista hirvipataa. Googlasin netistä ohjeita ja päädyin niistä yksinkeraisimpaan. Liha paloitellaan, pinta ruskistetaan pannulla ja lihat siirretään…
Olen kokannut lähes urakalla kaaliruokia. Muistelin vuosien takaista Japanin matkaamme ja innostuin etsimään okonomiyaki ohjeen. Sovelsin sitä kotona löytyvien raaka-aineiden…
Ostin pitkästä aikaa tuoretta tonnikalaa. Sitä on tullut syötyä usein matkoilla, mutta harvemmin kotisuomessa. Kokkasin kaveriksi juuresmuhennoksen ja höyrytin kukka-…
Näin syystalvella on hauska kokata jotain muutakin kuin tavallista arkiruokaa. Löysin kaupassa käydessäni pussillisen paksoita ja toisen maa-artisokkia. Sain pojan…
Herkuttelimme nyt syksyn pimeimpään aikaan simpukoilla. Keittelin vahvan liemen, johon tuli puolikas purjoa, pari porkkanaa, valkosipulia, limetinlehtiä, tuoretta inkivääriä ja…
Innostun aina syksyisin juureksista. Nyt vuorossa on maa-artisokka. Se on hankala kuorittava, mutta vaivan arvoinen. Kiehautin lohkotut maa-artisokat ja perunanpalat…
Olen jo vuosia kasvattanut mökkipihalla erilaisia yrttejä, mutta en ole osannut käyttää niitä tehokkaasti. Tänä kesänä olen maistellut ja lisännyt…
Meillä oli simpukkakaipuu. Jussi keksi, että voisimme herkutella kahdestaan kampasimpukoilla, Sellaisia löytyi Parolan kaupasta. Lupasin kokata niiden kaveriksi herkullisen kalaliemi-valkoviini-kermakastikkeen…
4 valkuaista2 dl sokeria Vatkataan kovaksi vaahdoksi. Pursotetaan pieninä palleroina uunipellille ja paistetaan noin puolitoista tuntia 100 – 120 asteessa….
Kotimaiset tomaatit ovat taas mehukkaita, makeita ja edullisia. Olen oppinut jo taitavaksi kalttaajaksi. Kiehautan isossa kattilassa vettä, teen tomaatteihin ristiviillot…
Olemme Anna-tyttären kanssa kokanneet tänä keväänä enemmän villivihanneksia kuin koskaan. Tuoreessa Martat-lehdessä ylistettiin niiden vitamiinipitoisuutta. Helsingin Sanomat listasi viisi huippua….
Vuohenputki on inhokkini. Nimittäin kukkapenkissä, sillä se leviää takuuvarmasti kitkemisyrityksistä huolimatta. Mutta pannulla se maistui. Huuhtelin ja ryöppäsin heleän vihreitä…
Eihän tällaisia voinut vastusta. Huuhtelin ja paloittelin ne. Kuullotin oliiviöljyssä. Kotimaiset tomaatit olivat edullisia. Olin niin reipas, että kalttasin ne….
Olemme saaneet nyt korona-aikana Annalta kaksi pakettia. Ensin tuli omatekoisia saippuoita ja kasvo- sekä jalkavoidetta. Seuraavaksi tuli purkillinen kuusenkerkkäsiirappia. Tytär…
Vietimme keväällä 2020 erilaisen vapun. Mitä kokata vain kahdelle hengelle? Minä ehdotin vappupäivän brunssia. Silliä, perunoita ja kananmunia. Kysyin Jussilta…
Näin on. Tapasimme Jussin kanssa Yrjönpäivänä 1970. Olemme viettäneet sen jälkeen kaikki Yrjönpäivät yhdessä. Samoin vaput, juhannukset ja joulut. ”Liian…
Aloitimme kahden hengen pääsiäisen vieton rahkaletuilla. Löysin yksinkertaisen ohjeen Yhteishyvän nettisivuilta: RAHKALETUT4 kpl munaa250 g maitorahkaa1 dl sokeria (tai vähemmän)3…
Anna-tytär kokkasi meille terveellistä ja rapeaa siemennäkkäriä. Siitä pikkupojatkin pitivät. Tässä helppo ohje: 1 dl auringonkukansiemeniä1 dl sesaminsiemeniä1/2 dl pellavansiemeniä1/2…
Meidän perheellä on ollut ilo maistella jo usean vuoden ajan poikani Miikan kasvattamia chilejä. Osa niistä on tulisia, osa vielä…
Innostun aina syksyisin juureksista. Kaupassa käydessäni ilahduin edullisista pinaateista ja maa-artisokista. Kokkasin maistuvaisen peruna-purjo-maa-artikkosokkamuhennoksen. Se ei kaivannut voi- eikä kermalisäystä,…
Meillä oli ilo viettää tänäkin syksynä 2019 rapujuhlia ystävien seurassa. Alsacen valkoviini sopi mainiosti kaveriksi. Katoin pöytään rapujen lisäksi ohutta…
Olen ollut lähes viikon yksin kotona kaupungissa. Olen tutustunut kauppojen valmisruokatarjontaan. Valikoimaa riittää. Suosikkejani ovat VIAn maut. Nyt silmiin osui…
Tämä kevät alkoi vitaamipommilla. Vai rautaa se taitaa olla. Keräsin mökkipihalta huikean vihreitä nuoria nokkosia. Huuhtelin, ryöppäsin ja leikkasin silpuksi….
Kokeilin, miten limetinlehdet ja sitruunaruoho sekä tom yam -liemikuutio sopivat yhteen kotoisten kukkakaalien ja parsakaalien kanssa. Höyrytin kaalit ja jätin…
Pääsiäisenä 2019 herkuttelimme sukulaisten kanssa graavilohella, karitsanpaistilla, kermaperunoilla ja mangorahkatortulla. Keittelin tutun reseptin mukaan pilkullisia munia. Keitinvedessä oli sipulinkuoria ja…
Meillä on tapana tuoda matkoilta hyvää syötävää. Thaimaasta olemme kantaneet currytahnoja ja tuoreita tom yam aineksia sekä chilipalkoja. Niin nytkin….
Meille oli kertynyt tomaatteja ja paprikoita enemmän kuin ennätimme raakoina syödä. Niinpä päätin paahtaa ne uunissa. Pesin kasvikset ja paloittelin…
Olen risoton ystävä. Teen sitä silloin tällöin oikeaoppisesti alusta alkaen. Joskus oikaisen. Löysin kaapin perältä viime kesänä Italiasta ostetun sieni-saframirisottopussin. …
Sarjaa punajuuri, raitajuuri ja keltajuuri jatkaa nyt mustajuuri. Sen maku on näistä hienostunein. En löytänyt kaupoista mustajuurta. Niinpä kysyin Hätilän…
Makumatkani syysjuuresten parissa jatkuu. Tunnen jo puna- ja raitajuuren, mutta keltajuurta en ole ennen kokannut. Ruokaohjeet tiesivät, että sitä voi…
Tunnen punajuuren ja keltajuuren, mutta raitajuuri oli ihka uusi tuttavuus. Ihastuin, kun leikkasin juurikkaan. Miten hieno kuviointi siinä olikaan. Petyin,…
Emme ole ehtineet mökkiremontin vuoksi suppilovahverometsään. Saimme iloksemme syyslomaviikolla kuvan Laviasta, jossa Otso 7v oli käynyt Reijo-ukin kanssa sienessä. …
Hämmästelin pienessä K-Marketissamme kurkumapakkauksia. Olen tutustunut kurkumaan vain mausteena. Olin sen verran utelias, että ostin niitä. Yritin löytää netistä ohjetta,…