luovaa liikettä
Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry:n vuosinäyttely 2022 pidetään kesäkuussa Helsingissä Kaapelitehtaalla, Näyttely on avoinna 6.–23.6.2022. Teema on LUOVAA LIIKETTÄ. Sen perusteluna…
Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry:n vuosinäyttely 2022 pidetään kesäkuussa Helsingissä Kaapelitehtaalla, Näyttely on avoinna 6.–23.6.2022. Teema on LUOVAA LIIKETTÄ. Sen perusteluna…
Linnan Marttojen Ilo ja oivallus kädentaitonäyttely lähestyy. Ripustus on kahden viikon kuluttua. Tarjosin jurytettäviksi kolme uusinta akvarelliani. Ne hyväksyttiin kuvien…
Monet ovat kysyneet, maalaanko nyt perhetragedian aikana tummempia sävyjä kuin aikaisemmin. En myöntänyt, mutta nyt kun katson tämän päivän akvarelleja,…
Nyt kun olen yksin kotona, levitin akvarellitarvikkeet ruokapöydälle. Neitosten sarja jatkui. Mikä oli jatkaessa, sillä olen myynyt entisiä tasaiseen tahtiin…
29.9.2021 Hämeen Taidearttelin puuhanainen Elina kysäisi eilen muina naisina, haluaisinko ripustaa Hätilän hammashoitolaan oman näyttelyn. Kysyin, kuinka pian? Vaikka heti,…
Kutsu jota en voinut vastustaa:Syksyinen tervehdys Akvart Galleriasta, Järjestämme valtakunnallisen, kaikille avoimen akvarellinäyttelyn ”SIIVET KANTAA” galleriassamme Helsingin Töölössä. Näyttelyaika on 18-31.1.2021. Kutsumme…
Toin syksyn myötä akvarellitarvikkeet mökiltä kaupunkiin. Olen ollut muutaman päivän yksin kotona. Käytin tilaisuutta hyväksi ja levittäydyin ruokapöydän ääreen. Minulla…
Olen maalannut kesän 2020 aikana innolla mökillä akvarelleja. Laitoin niistä kolme kauneinta taiko.art.fi -sivuille. Lumikukka ja Hiirenvirna ovat akvarellimonotypioita. Se…
Olen nauttinut, kun olen saanut maalata akvarelleja ulkoilmassa tukevan pöydän ääressä. Sarja pitsihelmaneitosia on saanut täydennystä. Kun Toiset -näyttely loppuu…
Minulla on yllättäen kesällä 2020 kolme näyttelyä Hämeenlinnassa. Tuorein mahdollisuus on osallistua Toiset -näyttelyyn yhdessä Hämeenlinnan Taiteilijaseuran varsinaisesta näyttelystä reputettujen…
Kesänäyttelyjä putkahtelee. Ensimmäiset pitsihelmatytöt ovat päässeet jo Café Laurellin seinille. Kahvila sijaitsee torin laidalla osoitteessa Sibeliuskatu 7. Vaihdan akvarelleja pari…
Graafikkoystävä Tiina-Katriina oli perehtynyt tähän menetelmään. Hän suositteli sitä minulle. Minähän innostun vaikka mistä. Mikä oli kokeillessa, kun hän oli…
Olen nauttinut aamupäivien ”viileiden” tuntien aikana maalaamisesta. Tuttu pitsiteema jatkuu luultavasti loppuelämän ajan. Olen toki maalannut lomamatkoillamme kukkia ja maisemia,…
Olen hämmästyttänyt itseni tällä keväisellä Chiang Main matkalla. Kuljetan mukana akvarellitarvikkeita niin kuin aina. Katselen thaikukkia ja maisemia maalarin silmin. …
”AKVART galleriaosuuskunta kutsuu akvarellitaiteilijoita ehdottamaan teoksiaan GALLERIA AKVARTissa pidettävään kissa- ja koira-aiheiseen akvarellinäyttelyyn Humalistonkatu 1, 00250 Helsinki 7.–27.1.2019.” Eihän tällaista voi ohittaa. Olen maalannut…
ke 24.10.2018 Keväisen italianmatkamme akvarellit pääsivät syksyllä esille Helsingin AkvArt galleriaan. Opettajamme Satu Kiuru kuulutti halukkaita ja sai kokoon kymmenen…
ke 3.10.2018 Sain tuulahduksen Italian auringosta, kun Nazzanon maalauskurssin opettajamme Satu Kiuru pyörähti Galleria Paperihuoneella. Hänellä oli tuomisena italialaiset akvarelliväriputkilot. …
Vietimme aurinkoisen ja tuulisen viikon Korfulla syyskuun alussa 2018. Maalasin parvekkeellamme näkymiä pihapiiristä ja lähiympäristöstä. Tuuli kiidätti paperilautasiani pitkin pihanurmikkoa. …
Silmiini osui kirjastossa käydessäni värikäs kirja, joka esitteli nuorison katumuotia. Sain siitä kimmokkeen kokeilla, miten värimaailma onnistuu akvarelleilla. Päivystyspäivä…
ti 29.5.2018 Näyttelykevät minun osaltani on nyt ohi. Hyvä niin. Galleria Paperihuoneella näyttelyt vaihtuvat joka kuukausi. Minä vien ”Aurinkomatkoilla” -akvarellini…
Olen viettänyt matkan jälkeen muutamia kevätpäiviä Galleria Paperihuoneella päivystämässä. Nyt kun meillä on työkokeilija Riikka puolen vuoden pestillä, voin keskittyä…
Meillä on meneillään ensimmäinen viikko vihreällä Koh Changilla. Olen aloittanut innolla maalauspuuhat. Bungalowimme ympärillä on parikin pöytää. Nyt ei edes…
Kuulun Suomen Akvarellitaiteen yhdistykseen. Olen ollut mukana useassakin ryhmänäyttelyssä AkvArt Galleriassa Helsingissä. Nyt jäsenille tuli kutsu 20-vuotisjuhlanäyttelyyn. Juryttäjänä toimii taidemaalari…
ti 24.10.2017 Nyt on pakko hehkuttaa. Taiko – taidekauppa verkossa – rintamalla on ollut pitkään hiljaista. Koska en ole osannut…
Ensimmäinen lomaviikko kului vilkkaasti lähiympäristöön tutustuessa. Nyt toisella viikolla Alykanasin kylä on tullut tutuksi. Samoin lähirannat. Minä aloitin maalaustuokiot…
hulluna akvarellimaalaukseen Uusi Elämäni alkoi puhelinsoitosta. Hei, perustamme runsaan kysynnän vuoksi uuden Iloa väreistä –akvarellikurssin, haluatko mukaan? Taatusti halusin. Olin päässyt onnellisesti…
Olemme olleet jo yli viikon matkalla ja akvarellitarvikkeet ovat lojuneet käyttämättöminä matkalaukun pohjalla. Kunnes eilen piristyin ja kannoin kaikki uima-altaan…
Postipoika toi julisteen ja viisi kutsukorttia avajaisiin 5.8. Hauskaa. Kävimme viikkoa ennen h-hetkeä viemässä kolme akvarelliani Voipaalaan, joka sijaitsee Sääksmäellä…
VEDEN SINFONIA –NÄYTTELYN TYÖT ON VALITTU Marjukka Paunila on nyt juryttänyt Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen näyttelyyn ”Veden sinfonia” tarjotut työt. Näyttelyyn…
Minun akvarellimaalaukseni on jäänyt tällä lyhyellä viikon lomalla aika vähiin. Olen viihtynyt rantatuulessa paremmin kirjan kuin akvarellien parissa. Näissä parissa…
”Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry kutsuu jäseniään näyttelyyn, jonka teemana on vesi ja musiikki eri muodoissaan, niiden liike ja rytmi, voima…
Chiang Maissa helmi-maaliskuussa 2015 Thaimaassa hedelmät ovat auringonkypsyttämiä. Herkuttelemme kaupungilla tuoreilla viipaloiduilla mangoilla ja ananaksilla ja kannamme hedelmiä myös kotihotellille. …
Fuengirolan feria-alueen kirpputorilta on löytynyt hurmaavia nukkeja, sinivalkoisia astioita ja pikkupojille pikkuautoja. Minä olen maalannut akvarelleja nukeista. Tässä tuorein versio. …
Kannamme torilta ja hedelmäkaupasta kassikaupalla sitruksia, mangoja, avocadoja ja cirimoijia, khakeja ja granaattiomenoita. Oli ilo rakentaa niistä asetelmia. Kukissa ja…
Maalaaminen Espanjan taivaan alla tuntuu ylelliseltä. Aloitin kotiparvekkeella Fuengirolassa flamencotanssin merkeissä. Tuoreessa muistissa on tanssiryhmä Rosa Romeron värikäs esitys.
Nyt on naamioita – on metalligrafiikkaa, litografiaa ja akryyliväriä sekä tuoreimpina akvarelliversiot. Ei kun naamionäyttely pystyyn. Tai yksi tekniikka on…
Käyn työhuoneella maalaamassa öljyväreillä. Käyn grafiikanpajalla vedostamassa kuparia. Käyn Vanajaveden opistossa hakemassa virikkeitä molempiin. Mutta kotonakin voi askarrella kaikenlaista. …
Kannoin matkalaukussa akvarellivälineet lomamatkalle. Maalasinkin, mutta en saanut yhtään työtä matkan aikana valmiiksi. Viikko on liian lyhyt aika, kun…
Pakkasin toivorikkaasti viikon lomamatkalle akvarellikynät ja tussit sekä akvarellilehtiön. Meillä oli kuitenkin niin vauhdikas ohjelma, että piirustelu jäi vähiin. Valokuvia…
Ystäväni Lii pitää vihreästä väristä. Hän ihaili keväällä 2011 maalaamaani valkoista taloa, jossa olin käyttänyt pitsiä sabluunana. Lahjoitin taulun hänelle. …
Syksy on siivouksen aikaa. Järjestelin vanhoja akvarelleja. Löysin ihan kelvollisen työn, jonka olin maalannut vuosi sitten kesällä Harjavallassa Suomen Akvarellitaiteen…
Innokas lomamaalari Leena on istunut viimeisen viikon Egeanmeren rannalla maalaamassa akvarelleja. Hartiat ovat saaneet koko kesän edestä rusketusta. Vaikka Suomessakin…
Olen viettänyt kesäkuun ensimmäisen viikon Espoossa vanhassa kodissani otsovahtina. Kun poika nukkui otin akvarellivärit esiin ja ikuistin vastapuhjenneita unikkoja. Olin…
Minulla ei ole ollenkaan käsityötaitoa. Onneksi Anna-tyttärellä on. Hänellä on hurmaava lastenvaatemallisto Muru luomulaatua. Ystäväni Liisamaria puolestaan valmistaa eksoottisia mollia…
Voiko maalarilla olla parempaa ateljeeta kuin varjoisa terassi palmujen katveessa. Vesipiste on vieressä ja meri kohisee musiikkina korvissa. Mallivene keikkuu…
Ystävämme Lii ja Kaizu viettivät kanssamme kylpyläviikonlopun Hämeenlinnassa. Kaiken polskuttelun jälkeen sunnuntaiaamuna maistui kunnon brunssi. Kuohuviinilasit kädessä katsastimme kotigallerian tarjontaa. Vieraamme…
Iloa väreistä oli ihka ensimmäinen akvarellikurssi, johon osallistuin työelämän jälkeen. Metta Savolainen jaksoi kannustaa oppimaan ja kokeilemaan uutta. Suosikkiopettajia hänen…
Minulta on kysytty useasti, miksi maalaan ja teen grafiikkavedoksia ballerinoista. Vastasin aluksi spontaanisti, että mielestäni niissä yhdistyy estetiikka liikkeeseen. Tarkemmin…