abstrakti ekspressionismi ei ole minun juttuni

FONEETTINEN RUNO

pe 8.2.2013

Aamupäivän kritiikissä tunnelma oli jälleen kerran odottava.  Sekä Maarit että Eila olivat paikalla katsastamassa kotitehtävämme.  Minun kollaasini kelpasivat lähes sellaisinaan.  Maarit ehdotti vain pientä hienosäätöä värien kontrasteihin.  Vuoristomaisemat hän toivoi näkevänsä paljon suurempina.  Rupesin heti suunnittelemaan, että laitan kolme 50 x 70 cm:n pohjaa vierekkäin ja teen näyttävän panoraamamaalauksen.

Iltapäivällä aloitimme abstraktin ekspressionismin parissa.  Lähtökohtana oli foneettinen runo, jonka luimme ääneen kukin vuorollaan.  Se oli hillittömän hauska.  Riemu jatkui, kun pääsimme vuodattamaan tunnelmia kankaalle.  No, minun riemuni oli aika vähäistä, sillä olin aivan hukassa aiheen kanssa.  Omasta päästä maalaaminen ilman mallikuvaa on enemmän kuin haastavaa.

LAPIN LOITSU foneettisen runon innoittamana

la 9.2.2013
Jatkoimme koko lauantaipäivän harjoituksia.  Eila piti aamulla kohotuspuheen.  ”Nyt unohdatte sen mitä osaatte ja kokeilette jotain aivan uutta, irrotelkaa.”   Minä yritin, mutta sain loppukatselmuksessa kuulla, että olisi pitänyt yrittää enemmän.

LAPIN RUSKA ei opettajalle kelvannut – ”hävitä taivas” Eila kommentoi

.

RUSKAKUVA jalostui ei esittäväksi

Maalaukseni olivat kauniita ja liian kilttejä.  Maalikerroksia olisi pitänyt olla reippaammin ja vauhtia lisää.  Kas, siinäpä haastetta kotitehtäviin.  Jatkamme nimittäin teemaa ainakin kolmen maalauksen verran.

VIIMEISIN YRITYS kelpasi, vaikka olikin haaleasävyinen

su 10.2.2012

Laskiaissunnuntaina piirsimme ja maalasimme elävää mallia.  Meillä oli uusi tyttö, jota toden totta oli ilo tarkastella.  Aloitimme aamulla pastelliliiduilla.  Vakituinen opettajamme Pekka oli sairaana.  Hänen veljensä Janne tuurasi.

MALLITYTTÖ pastelliväreissä

Iltapäivällä vuorossa olivat vesiliukoiset värit.  Sai käyttää joko akvarelleja tai akryylejä.  Päivä vierähti vauhdilla.  Toivotimme sekä uuden opettajan että uuden mallin tervetulleiksi jatkossakin.

MALLITYTTÖ akryylivärein

.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.