
HEINÄKUUN LUONNONKUKKIA
Mökkimaisemissa riittää silmäniloa. Uusia kukkia putkahtaa viikoittain. Kuulimme kyläjuhlissa esitelmän lähiseudun kasveista. Opimme, että keltamatara ja pikkuohdake, jotka ovat täällä hyvin yleisiä, ovat oikeasti harvinaisia. Opimme, että uustulokkaita on syytä varoa. Esimerkiksi jättipalsami on jo vaarallisen lähellä.

HÄÄPÄIVÄRUUSUT KRISTALLIMALJASSA
Jussi toi minulle hääpäivänä tuoksuvan ruusunoksan pihasta. ”Vähän rupsahtaneita niin kuin mekin”, kuului kommentti. Siihen ei ollut mitään lisättävää.

LAHJAKIMPPU
Vaikka luonnonkukat ovat kauneinta kesää, myös sidotut kimput ilahduttavat. Sain kuvan perhoskukat tuliaisiksi kesävierailta. Kukkia ei ole koskaan liikaa.