
KOKEILUA OFFSETPELLILLE
pe 16.8.2013
Viimeinen kouluvuotemme käynnistyi elokuun puolessa välissä. Olemme nyt momu kolmosia. Kaikki olivat paikalla, kun Maarit kertoili meille tulevasta syksystä. Nyt on aika valita oma aihe, jonka pohjalta teemme kotitehtäviä. Syksy on vielä kokeilun aikaa. Joululomalla teemme ensimmäiset lopputyöehdotukset, jotka katsastetaan tammikuussa.
Iltapäivä sujui Eilan hyvässä seurassa kesätehtävien kritiikillä. Minun kiirastuleni on vasta huomenna, sillä puoli neljä siirryimme seuraamaan vastavalmistuvan ryhmän lopputyöesittelyjä. Oli tosi mielenkiintoista kuunnella ja katsella, miten erilaisia aihevalintoja ja tyylejä heillä oli. Vielä mielenkiintoisempaa on päästä ensi viikolla katsomaan töitä livenä Kaapelitehtaan näyttelyyn.
la 17.8.2013
Kritiikki jatkui lauantaiaamuna. Sain Eilalta myönteistä palautetta. Kalastajakylän taivas oli hänen mielestään liiaksi saman sävyinen kuin vesi. Iloa väreistä -työn tausta oli hänen mielestään karmean värinen. ”Hyvä että olet irrotellut, nyt vähän liiankin kanssa”, hän kommentoi. Lupasin kesyttää värin. Iloa ystävyydestä -työ oli jo liiankin pehmeä. Minä käytän mielelläni viivaa. Nyt kun sitä ei ollut, sain kehotuksen jämäköittää maalausta. Kotona luonnossa työt saivat kiitosta. Tällä kerralla kivetkin näyttivät kiviltä eivätkä pullilta. Myös akvarellit kelpasivat. Tosin osassa oli liikaa valkoista, joka teki Eilan mukaan työt levottomiksi. Se virhe on helposti korjattivissa.
Iltapäivällä pääsimme viikonlopun teemaan, joka oli materiaalikokeilua. Toimme ohjeen mukaan maalausaloistoiksi lasia, pleksiä ja peltiä. Ideana oli liimata niille erilaisia pinnotteita ja maalata lopuksi taideteokset öljyväreillä. Ehdin kokeilla offsetpellin ja lasin mahdollisuuksia. Harjoitukset jatkuvat vielä sunnuntaina.

KOKEILUA LASILEVYLLE
su 18.8.2013
Käytimme aamupäivän mind mapin suunnittelussa. Olemme jo nyt siinä vaiheessa, että halukkaat pääsevät kokeilemaan lopputyöaihetta. Vilkkaan mielipiteidenvaihdon jälkeen jokainen esitteli oman juttunsa. Minun juttuni on vintage – hyvää vuosikertaa. Ajattelin tehdä kuvasarjan menneen maailman hengessä. Mitä siitä tulee, sitä en vielä tiedä. Aihe kutkuttaa siinä määrin, että tuntuu hauskalta aloittaa tositoimet. Muistan vielä hyvin, kun tein taiteen perusopetuksen lopputyötä. Silloin teemana oli pitsi. Se vei mennessään, oli jatkuvasti ajatuksissa ja tuli jopa uniin. Saa nähdä, miten nyt käy.
Iltapäivällä ehdimme viimeistellä eilen aloitetut materiaalikokeilut. Saimme aikaiseksi vähän erinäköisen katselmuksen kuin yleensä. Kotitehtäviksi saimme kolme öljyvärimaalausta omasta aiheesta. Sen lisäksi suunnittelemme seuraavalla lähiopetusjaksolla toteutettavaa taiteilijakirjaa. Myös luonnoskirjaan olisi hyvä saada uusia croquispiirroksia.