muistoja

 

FOND MEMORIES

Tänäänkin oli kollaasipäivä.  Olen käyttänyt kaiken vapaa-aikani taiteen tekemiseen.  Käyn lähes päivittäin työhuoneella öljyvärimaalaamassa.  Käyn lähes viikoittain paperihuoneella vedostamassa grafiikkaa.  Mutta mikä onni, kollaaseja voi tehdä kotona.  Koska vain.  Työhuoneessani pöytä pursuaa paperileikkeitä.  Niinpä siirryin keittiöön.

Jussi katselee kärsivällisesti, miten valtaan pienen kotimme tilat.  Toistaiseksi olohuone on saanut olla rauhassa.  Minua jäi vaivaamaan valokuvakooste.  En ollut lainkaan tyytyväinen balettityttöihin.  Se oli sekava.  Selasin postikorttivarastoni ja löysin haikean kuvan diivasta, jonka aika oli auttamattomasti ohi.  No, siitähän syntyi edellistä tyylikkäämpi kollaasi.

 

PIKKUVELI

Toinen aihe, jota olen työstänyt eilisestä lähtien, liittyy kauniisiin materiaaleihin.  Olin tekemässä muotinäytöstä, mutta siitäpä tulikin japanilainen perhekuva.   Elämä yllättää.  Tai ehkä alitajuisti kuvasin siinä omaa perhettäni.  Isosisko Marja-Leena, pikkusisko Jaana, äiti-Rakel, isä-Lasse ja kuollut pikkuveli Lauri.  Annoin kollaasille nimeksi ”pikkuveli”.  Omistan sen omalle veljelleni, joka eli vain yhden päivän.

Tämä on ensimmäinen A3 kokoa suurempi työ, kiitos Jussin löytämän kuitulevyn.  Pikainen mittaus toi tulokseksi 42 x 60 cm.

 

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.