ensitapaaminen opinto-ohjaajan kanssa

 

OPINTO-OHJAAJANI MAARIT KANNUSTI RAKENTAVASTI

pe 28.2.2014

Aamu valkeni, kun ajelimme Jussin kanssa Hämeenlinnasta koululle Itä-Pakilaan.  Lunta ei ollut nimeksikään ja keli oli plussan puolella.  Ei uskoisi, että elämme keskitalvea.  Opinto-ohjaajani Maarit odotteli, kun saavuimme.  Jussi vetäytyi tunniksi takavasemmalle.  Minä levitin näytteille kaikki kahdeksan maalausta, jotka toin ensikatsastukseen.   Maarit kelpuutti niistä kuusi jatkoon.  Olin tyytyväinen kritiikkiin, sillä korjausehdotukset olivat paikallaan.  Tästä on hyvä jatkaa.

 

KAUPUNKIKUVA OLI AINOA, JOKA SELVISI JATKOON ILMAN KORJAUKSIA

Loppupäivä sujui luentojen merkeissä.  Kuulimme asiaa lopputyöportfolion teosta, cv:n oikeaoppisesta kirjaamisesta sekä kotisivujen teosta.  Olin täysin pyörällä päästäni kotimatkalla.  Seuraava lähiopetusjakso on maaliskuussa.  Silloin minulla on jo seuraava kritiikki.  Tuntuu hyvältä jatkaa maalaamista, kun suunta on selvillä.

 

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.