kesämökkitunnelmia

 

VANAJAVEDEN SELKÄ MÖKKIKEINULTA KUVATTUNA

Mikähän siinä on, että kuuntelen radiosta korvat hörössä paikallissäätiedotusta.  Huomiseksi 2.7. Hämeenlinnan seudulle on luvassa 10 – 18 astetta.  Mikä se sellainen säätiedotus on.  Olemme siinä onnellisessa asemassa, että voimme viettää mökkipäiviä tai kaupunkipäiviä kelin ja mielialan mukaan.  Mökkimatka on vain 20 km.  Mutta kyllä se kypsyttää, kun päivästä toiseen saa pukeutua villapaitaan ja sadetakkiin.

Ainoa valopilkku on, että kukkamaan istutukset voivat hyvin.  Siemenkylvö sen sijaan on aivan pysähtynyt.  Kannoin tänään hennot basilikan- ja samettiruusun taimet sisälle lämmittelemään.  Olisi pitänyt kantaa jo aikaisemmin.  Elättelen varovaisesti toivoa, että viikonlopuksi lämpenee.  Minä ja tyttäreni Anna olemme heinäkuun lapsia.  Juhlimme syntymäpäiviä tuota pikaa.  En muista, että olisimme koskaan istuneet sisällä mansikkakakun äärellä.  Toivottavasti ei nytkään.

 

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.