Siivosin mökin kirjahyllyjä.  Muuttomme omakotitalosta kerrostalokolmioon on tuottanut luopumisen tuskaa.  Suurinta tuskaa tunnen kirjoista luopumiseen.  Antikvariaatit eivät olleet niistä kiinnostuneet.  Eivät myöskään lapset, sukulaiset ja tuttavat.  Niinpä olemme kantaneet kassikaupalla kirjoja Fidaan ja kirjaston kierrätyskärryyn.

Löysin siivouksen yhteydessä paljon rakkaita ja jo unohtuneita aarteita.  Laitoin noin sata nidettä Agatha Christietä kiertoon.  Mutta lempikirjani jäivät.  Otsikkokuvassa on monta vahvaa naista, joiden kirjoja jaksan lukea uudelleenkin.  Uusin löytöni on Doris Lessing.  Hänen äärettömän kiinnostava ja äärettömän uuvuttava viisiosainen sarjansa ”Väkivallan lapset” on nyt loppusuoralla.  Suosittelen.  Minulla on taipumus valikoida lukemiseni kirjailijan mukaan.  Siitä seuraa, että joudun lukemaan koko tuotannon.  Niin on käynyt ainakin Francoise Saganin, Leena Lehtolaisen, Sirpa Tabetin, Päivi Alasalmen ja Maeve Binchyn kohdalla.

On minulla miessuosikkejakin.  Koko Henning Mankellin ja Håkan Nesserin tuotanto on hallussa.  Samoin Wilbur Smithin, jonka tiiliskiviseikkailuja olen kantanut mukana etelänmatkoilla.  Osallistuin vuoden ajan Espoossa asuessani lukupiiriin.  Se antoi virikkeitä tutustua uusiin kirjailijoihin.  Sen myötä löysin Siri Hustvedtin ja Paul Austerin raikkaat lukukokemukset.

 

Taidekirjoja selailen jatkuvasti.  Kiitos siitä taidehistoria- ja taidekouluopintojen.  En juurikaan osta enää kirjoja – onhan erinomaiset kirjastot käytettävissä.  Kun opiskeluaikana kirjoittelin tutkielmia ja tein proseminaarityötä, minun ei tarvinnut muuta kuin kertoa aihe henkilökohtaiselle kirjastovirkailijaystävälleni Liille.  Tavatessamme hänellä oli kassikaupalla kirjallisuutta minun käyttööni.  Viimeksi sain kirjastotuliaisena kuvankauniin kukkakirjan, joka oli poistolistalla.  ”Tässä sinulle kollaasimateriaalia”, Lii lupasi.  Mutta enhän minä kirjoja revi, sen verran kunnioitan poistokirjakin.