
HERKKUJUUSTOJA JA PAINTER’S COVE PUNAVIINIÄ – SOKERIHUURRETTU KYNTTILÄ ON LAHJA ANNALTA
Olemme viettäneet täysin raitista tammikuuta – tähän Heikinpäivään asti. Emme tehneet juhlallisia uuden vuoden lupauksia. Syynä oli yksinkertaisesti Jussin antibioottikuuri. Minä olin vain solidaarinen. Nyt potilas voi jo olosuhteisiin nähden hyvin. Hän keksi, että punaviinissähän on rautaa. Ja lähti saman tien kauppareissulle. Minä katoin pöytään Espanjasta ostetun herkkujuustolajitelman ”Selección gourmet de quesos”. Se sisälsi kahdeksan maistelupalaa. Espanjantaitomme on suppea, mutta tunnistimme toki lajikkeet: Brie, Crema de queso con finas hierbas, Azul, Crema de queso con pimienta, Camenbert, Crema de queso con nueces ja Bavaria blue.
Minä olen juustojen ystävä. Valitsen mieluummin jälkiruokapöydästäkin juustoja kuin makeita täytekakkuja. Olen toki myös punaviinin ystävä. Espanja oli vaarallinen maa, sillä viinit olivat sekä halpoja että hyviä. Siksi muutaman viikon tauko teki oikein hyvää. Seuraavalla matkallamme, joka suuntautuu Thaimaahan, ei viiniä kulu. Olutta kyllä sitäkin enemmän. Pakastimessamme on tälläkin hetkellä runsaasti punaherukoita. Kun Jussi ryhdistäytyy, saamme toivottavasti juhannukseksi omaa kotiviiniä. Sitä odotellessamme kohotamme maljat Heikille ja hänen kaimoilleen!