
Lumiporsaan kyydissä kohti kevättä!
Miika lähetti sähköpostissa lumisia terveisiä Espoosta. Lumileikit jaksavat viehättää lapsosia. Olen ollut tyytyväinen, että Hämeenlinnan korkeudellakin on lumipeite. Kelit ovat pysyneet mukavasti pakkasen puolella, joten kadut eivät ole liukkaita. Laura ja Miika esittelivät Kauklahdessa käydessämme urheilukaupasta ostamiaan liukuestekenkiä. Niissä oli pienet piikit, jotka painuvat kivilattialla kävellessä jonkin verran sisään. Harkitsen vakavasti hankkivani samanmoiset. Pelkään oikeasti liukastumista ja eniten sitä, että venäyttäisin ranteeni. Milläpä sitten maalata.

VÄREJÄ HARMAASEEN TAMMIKUUHUN
Olen kaivannut värejä talven harmauteen. Tulppaanikimppu piristi kummasti. Laitoin meille tarjolle vitamiinipommiksi hedelmiä ja lämmikkeeksi kupilliset vahvaa kahvia. Myös tumma suklaa ja mantelit antavat voimia. Viikon kuluttua on jo helmikuu ja valon määrä lisääntyy. Vaan seuraava kesä on kyllä vielä kaukana.

MAKEITA JA KIRPEITÄ VITAMIINIPOMMEJA
Ruokakaupoissakin voi tehdä heräteostoksia. Löysin Lidl’in kasvisosastolta vekkuleita pikkubanaaneja ja vekkuleita pikku chilipaprikoita. Ostin niitä ihan vain mielen piristykseksi. Jussin herkkua on oranssinkiiltävä khaki, ostin siis sellaisenkin. Minun makuuni se on turhan makea. Avocadoa meillä kuluu jatkuvasti, sillä se maistuu sellaisenaan leivän päällä ja sitruunan kera salaateissa.