lomamatka chiang maihin pohjois-thaimaahan

KIEHTOVA AASIA

KIEHTOVA AASIA

Vuoden 2015 Aasianmatka on tiedossa helmikuussa ja kuume nousee.  Varasimme Finnairin tarjouslennot Bangkokiin jo syksyllä.  Suora lento maksoi 599 euroa – eihän sellaista tarjousta voinut ohittaa.  Kunnostauduimme tammikuun puolessa välissä tekemällä matkasuunnitelmia.  Meidän vakiokohteemme on ollut jo vuosia palmusaari Koh Samui.  Se on ehtinyt tulla tutuksi ja sinne on aina ihmeen hyvä palata.  Olemme esitelleet saaren pohjoisrantaa myös ystävillemme.  Viimeksi matkassa oli Miikan perhe.

 

thailand

Nyt kun suuntaamme Thaimaahan kahdestaan, on hyvä testata uusia kohteita.  Olemme käyneet kerran pohjoisessa Chiang Maissa ja kultaisen kolmion alueella.  Chiang Mai jäi mieleen viehättävänä kulttuurikaupunkina.  Ainoa miinus on, ettei se ole meren rannalla.  Tutkimme hotellitarjontaa kriteereinä edullinen hinta, uima-allas ja keskeinen sijainti.  TR Residence täytti ehdot ja se oli saanut asiakasarvioinneissa loistopisteet.  Varasimme majoituksen kolmeksi ensimmäiseksi yöksi.  Jos hotelli osoittautuu kodikkaaksi, jatkamme varausta seuraaviksi viikoiksi.  Paluumatkalla kolmen viikon kuluttua vietämme muutaman päivän Bangkokin sykkeessä.

Koneemme starttaa illalla ja saavumme anivarhain seuraavana aamuna perille.  Varasimme jatkolennon Bangkok Airwaysilta puolen päivän aikaan.  Air Asia ei nyt houkutellut, vaikka olemmekin käyttäneet sitä paljon.  Sitä paitsi olisi pitänyt vaihtaa lentokenttää, joka tuntui ylimääräiseltä rasitukselta.  Hotellikuvauksen mukaan meillä on perillä käytössä nopea wi-fi-yhteys.  Se tarkoittaa, että matkakertomus on jälleen luvassa:)

matkatunnelmissa reissu-Leena ja reissu-Jussi

kukat

 

Nyt elämme helmikuun puolta väliä ja matkamme lähestyy vauhdilla.  Sattui niin sopivasti, että saamme osaksi aikaa kotimiehet.  Tertulla ja Immolla on tulossa kylpyhuoneremontti ja he haikailivat tavatessamme, minne oikein menisivät evakkoon.  Hämeenlinna on heille mieluinen kohde, sillä tämä on myös Immon kotikaupunki.  Nyt on hauska verestää vanhoja muistoja ja pulahtaa kylpylässä.

 

LOMALUKEMISTA

LOMALUKEMISTA

Me olemme listanneet mukaan otettavia tavaroita.  Nummelassa käydessämme henkilökohtainen kirjastovirkailijamme Lii varusti meidät matkaoppailla.  Minä hain kirjastosta pari kirjaa, jotka olen halunnut lukea mutta en ole ehtinyt.  Nyt ajattelin ehtiä.  Näiden lisäksi otan mukaan pari kevyempääkin pokkaria sekä tietysti sanaristikoita ja akvarellitarvikkeet.  Jussi satsasi musiikkiin.  Hän hankki elämänsä ensimmäisen MP3-soittimen, johon on nyt ladattu Sibeliusta ja espanjalaista musiikkia sekä pari äänikirjaa.  Eiköhän näillä eväillä pitkä lentomatka suju – jos ei mukavasti niin ainakin kohtuullisesti.  Seuraava raportti tuleekin sitten Thaimaan puolelta.

 

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.