pokka pitää ja laskiaisrieha

ISÄNTÄVÄKI KAIZU JA LII

ISÄNTÄVÄKI KAIZU JA LII

Ajelimme ystävänpäivänä Nummelaan sateentihkussa.  Vietimme perinteikkään laskiaisen tutussa seurassa.  Sitä ennen ehdimme harrastaa kulttuuria.  Galleria Pictorissa ihailimme Kirsi Neuvosen upeaa grafiikkaa.  Pizzalandiassa saimme vatsat täyteen mehevää pizzaa.  Liin ja Kaizun luona joimme kahvit kuohuviinin ja ystävänpäiväpullien kera.  Vihdin talviteatterissa nauroimme Hyacinthille mainiossa komediassa ”Pokka pitää”.  Illalla vietimme nostalgiahetken, kun katselimme Kaizun diakuvia vuodelta 1984 kummipoikamme Ilarin ristiäisistä.

 

IMG_0399

ANNIKA JA KUMMIPOIKA ILARI SEKÄ ISOVELI JANNE JA NOAH

Sunnuntaina autoimme laskiaistarjoilun järjestelyissä.  Minä pilkoin paprikoita, porkkanoita ja kurkkuja sekä valmistin niille dippikastikkeen.  Jussi ei päässyt edellisvuotiseen tapaan availemaan hernesoppatölkkejä, sillä Kaizu oli valmistanut kasvis- ja lihaversiot ihan itse.  Jussi sai hyvän osan, hän pääsi aurinkoisessa säässä käymään kävellen lähikaupassa.   Juhlakansa saapui puolen päivän jälkeen.  Me nautimme pöydän antimista ja seurustelusta.  Ennen yhteistä mäenlaskua poistuimme vähin äänin kotimatkalle, sillä lähtö lomamatkalle on jo niin lähellä, että tekemättömät työt ahdistivat.  Huomasimme vasta kotimatkalla, että kuittaus vieraskirjaan unohtui..  Kiitokset siitä huolimatta hauskasta viikonlopusta.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.