
LOHIKÄÄRMETANSSI
ke 18.2.2015 kiinalaisen uuden vuoden aatto
- Finnairin lento saapui Bangkokiin 7:25
- Bangkok Airwaysin jatkolento Chiang Maihin 12:10
- taksilla hotelli TR Residenceen 150 bahtia (4,5 euroa)
- iltaohjelmassa lampaan vuoden juhlintaa China Townissa
Kauas on pitkä matka, niin kuin nuoret miehet Miika ja Janne aikoinaan nimesivät matkakertomuksensa vaihto-oppilasvuodestaan Penangissa. Yö lentokoneessa sujui kohtalaisesti. Minä nukuin ja Jussi katseli pienestä monitorista jännityselokuvia. Finnairin lentokoneruokaa ei voinut kehua. Jussi sai kanacurrya ja minä mauttomia perunakroketteja. No, vielä surkeampi annos oli Bangkok Airwaysin jatkolennolla. Tarjolla oli kuivaa kanaa molemmille, ei todellakaan maistunut.

TULISET NUUDELIKEITOT KATKARAPUJEN JA ANKAN KERA
Meillä oli runsaat neljä tuntia odotusaikaa Bangkokin kentällä. Liput olisi voinut vaihtaa aikaisempaan koneeseen hulppeaan lisähintaan. Kävimme sen sijaan syömässä maukkaat nuudelikeitot ja torkuimme sen jälkeen lähtöportilla. Voihan sitä niinkin viettää matkapäivänsä.

Perillä Chiang Maissa oli matkustajaruuhka taksijonossa. Liekö kiinalaisen uuden vuoden aatolla ollut osuutta asiaan. Vuodatimme hikipisaroita, Jussilla oli vielä pitkät kalsarit jalassa ja minulla farkut. Kun pääsimme perille majapaikkaan kuuma suihku virkisti hetkessä, samoin matkan ensimmäinen – eikä taatusti viimeinen – kylmä Chang.

HOTELLIMME VÄRIKÄS PUUTARHA
Hotellimme TR Residence on kaunis pieni rakennus vanhan kaupungin kupeessa. Asumme kakkoskerroksessa, johon johtaa mustat kiiltäviksi lakatut teak-puiset portaat. Uima-allas on keskellä pihaa ja sitä ympäröi rehevä kukkiva puutarha. Taidamme viihtyä täällä koko lomamme ajan, sillä vuorokausihinta on vain 20 euroa per huone.

AASIAN EKSOTIIKKAA OMASSA PIHAPIIRISSÄ
Otin ensimmäisiä valokuvia iltapäivän kultaisessa valossa. Olen huomannut, että hotellin ympäristö pitää ikuistaa siinä vaiheessa, kun kaikki on vielä uutta. Myöhemminhän kaikki on jo nähty eikä säväytä samalla lailla kun alussa.

KOTIPIHAN KUKKIA ILTA-AURINGOSSA
Lampaan vuosi alkoi
Päiväunet maittoivat turhankin hyvin. Jos ei olisi ollut kiinalaisen uuden vuoden aatto, olisimme jääneet jatkamaan unosia. Ei auttanut, pukeuduimme kevyesti ja lähdimme liikenteeseen.

CHIANG MAIN UUSI KESKUSTA OLI VALAISTU NÄYTTÄVÄSTI
Hotelliltamme oli parinkymmenen minuutin kävelymatka Ping-joen rantaan China Towniin. Se meni hyvin, mutta paluumatkaan saimme tuhrattua aikaa tuplasti, sillä kotikulman pikkukadut eivät olleet vielä tuttuja. Katukylttejä ei ollut – tai jos oli, niin thaikielisiä. Kysymällä löysimme lopulta perille.

KIINALAISEN UUDEN VUODEN KORISTELUA LENTOASEMALLA
Vaikka nyt alkoi lampaan vuosi, niin katrasta ei näkynyt. Ei myöskään vuohia eikä pukkeja muuta kuin Suvarnabhumin lentoasemalla. Sen sijaan lohikäärmeitä näkyi sitäkin enemmän. Minun pikkukamerani ei pysynyt vauhdissa mukana, mutta muutama taiteellinen versio sentään tallentui.

LOHIKÄÄRME ON KESYTETTY
Yleisen hulinan ja rummunpärinän sekä papattien paukkeen saattelemina istahdimme isoon Ping Ping Seefood Marketiin iltapalalle satojen muiden herkuttelijoiden seuraan. Täytyy sanoa, että thairuoka maistui taas kerran ihastuttavan hyvälle. Näillä eväillä lomastamme ei voi tulla muuta kuin maukas.

PAPAYASALAATTI ÄYRIÄISTEN KERA SEKÄ PAD THAI
to 19.2.2015
- aamupäivä hotellin uima-altaalla
- tutkimusretki vanhaan kaupunkiin
- fish spa
Kunnon kävelykierros illalla kannatti, sillä sen jälkeen uni oli syvää. Heräsimme pirteinä aamuyhdeksältä (Suomessa kello oli aamuneljä) ja pulahdimme altaaseen. Vesi oli ällistyttävän kylmää ja suolaista. Rytmiin pääseminen oli ilon aihe, sillä tiedämme kokemuksesa että viiden tunnin aikaero voi tuottaa tuskaa. Tänään ohjelmassa on totutteleminen auringonsäteisiin uima-altaalla puutarhan varjossa – kuulostaapa ihan lomalta! Vaikka hotellimme ei tarjoakaan aamiaista, kultakalalammikon keskellä olevasta vastaanotosta saa kuumaa kahvia, tuoreita croissanteja ja kylmää olutta, jotka voi kantaa altaalle. Eihän täältä tarvitse lähteä minnekään. Lämpötilakin on miellyttävä, Jussin mittari näytti varjossa +27 astetta.

JUSSI SUUNNISTAA
No, ilo oli ennenaikainen, sillä lähtiessämme kaupunkikierrokselle mittari näytti +32 astetta. Kävelyretkestä tuli pitkä, mutta nyt olimme luottavaisella mielellä. Jussi sai paikantimen toimimaan puhelimessa ja minä hain respasta hotellin käyntikortin, jossa oli osoite takseja ja tuk-tukeja varten thaikielellä. Suunnistimme jo tottuneesti vanhaan kaupunkiin. Matkalla poikkesimme muutaman kerran nauttimaan virvokkeita.

VIRKISTYSTÄ HELTEELLÄ

KANAVA KIERTÄÄ VANHAN KAUPUNGIN MUUREJA
Temppeleitä löytyi lähes joka korttelista. Matka ei tahtonut edetä, kun minun piti ottaa kuvia kullankimalluksesta.

WAT BUPPHARAM
Huokasin, mitä niillä kaikilla teen, kunnes keksin, että julkaisen kauneimmat kukka- ja temppelikuvat valokuvaosiossa. Myös ruokakuvat pääsevät oikeuksiinsa, kun päivitän ruokamuistoja -osioon tuoreet thaimaut.

LOHIKÄÄRMEITÄ?
Kävelystä uupuneina istahdimme toviksi fish spahan, jossa tohtorikalat elvyttivät jalat oitis virkeiksi. Istunnon hinnaksi tuli vähän yli euro hengeltä.

LEENAN VARPAAT OVAT KALA-ALTAASSA
Paluumatkalla katselimme kotikulmilla ruokapaikkoja sillä silmällä, että bongaamme ne jatkossakin. Löysimme heti kaksi hyvää ehdokasta, toisen aamiaispaikaksi ja toisen thairuokien edulliseen maisteluun. Yksi erittäin hyvä syy valintaan oli, kun ruokapaikan edessä oli banaanipannukakkukoju.

TYTTÖ PAISTAA BANAANIPANNUKAKKUJA
Pe 20.2.2015
- hotellihuoneen varausneuvottelut
- temppelihieronnassa
- China Townin ruokakadulla ja Ping-joella
- kotimatka tuk-tukilla
Kuvittelin että hotellihuoneemme varauksen jatkaminen on vain ilmoitusasia. ”Full booked”, omistaja ilmoitti ja lupasi meille vain yhden lisävuorokauden. Jussi on hyvä neuvottelija. Kun hän kertoi, että voisimme viihtyä täällä kaksi seuraavaa viikkoa, tilaa rupesi löytymään. Saamme maanantaina käyttöömme isomman huoneen 24 eurolla vuorokausi. Bonuksena on jääkaappikin, jota meillä ei nyt ole. Olimme ensi järkytyksen jälkeen hyvin tyytyväisiä, sillä ainakin minä olen ehtinyt jo kiintyä viehättävään pihapiiriin.

JUSSI AAMU-UIMARI
Aamu-uinnin jälkeen kirmasimme taas kaupungille. Katsastimme jo eilen temppelihierontapaikan, mutta silloin siellä oli jono. Nyt pääsimme heti käsittelyyn.

TUNNIN THAIHIERONTA MAKSOI 4 EUROA
En tiennytkään, että ihmisessä voi olla kipupisteitä vähän joka puolella ja thaityttö löysi ne kaikki. Olin viiden minuutin käsittelyn jälkeen aivan hiessä, vaikka tuuletin pyöri vieressä. Minun henkeni pelasti toinen helläkätisempi tyttö, joka jatkoi lennossa hierontaa, kun ensimmäinen lopetti. Hyvä ote hänelläkin oli, mutta nyt eivät salamat enää säkenöineet silmissä. Minä rentouduin ja lopulta jo nautinkin. Kun tunnin kuluttua kysyin Jussilta, miten thaipoika pärjäsi hänen kanssaan, mies totesi rauhallisesti että ”hieronta oli ihan asiallinen”. Niin erilailla asiat voi kokea.

VIETNAMILAISIA TUOREITA KEVÄTKÄÄRYLEITÄ
Kävelimme vanhan kaupungin halki Ping-joelle asti. Virkistyspaikaksi löytyi yllättäen vietnamilainen ravintola. Tilasimme vanhasta muistista tuoreet kevätkääryleet, joihin ihastuimme jo ensimmäisellä Vietnamin matkallamme. Ne olivat juuri niin herkullisia kuin muistimmekin.

ENSIMMÄISET LAMPAAT KATUKUVASSA

RUOKAKADULLA RIITTI VILSKETTÄ AURINGONLASKUN AIKAAN

VÄRIKKÄITÄ SUSHEJA CHINA TOWNISSA
Herkuttelu jatkui, kun saavuimme China Townin ruokakadulle. Tarjolla oli ihan mitä vain edulliseen hintaan. Maistelimme susheja à 5 bahtia (alle 20 centtiä), jackfruit-hedelmiä 15 bahtia ja kookospasteijoita 6 bahtia. Enempää emme jaksaneet, vaikka mieli teki maistaa vielä tuoreita mansikoita ja raputäytteisiä mustekalavartaita.

MATKAN ENSIMMÄINEN TUK-TUK-KYYTI
Tässä vaiheessa olo oli jo niin raukea, että päätimme ottaa tuk-tuk-kyydin kotihotellille. Tingitty hinta oli 90 bahtia (2,5 euroa).
la 21.2.2015 lepo- ja herkkupäivä
- aamupäivä altaalla
- lounaaksi kiinalaisia dim-sumeja
- iltapäivä altaalla
- illalliseksi tulinen hot-pot
Minä olen ollut taatusti aasialainen entisessä elämässäni. Tunnen joka kerran saapuessani tänne auringonpaisteeseen ja ihmisvilinään olevani kotona. Vaikka olen viihtynyt Espanjan lomillamme, tämä on jotain aivan muuta. Otimme tänään rennosti. Aamupäiväaurinko oli polttavan kuumaa, mutta uima-altaan vesi virkisti kummasti.

KIINALAINEN LOUNAS
Lounasaikaan tutkailimme lähikatuja ja löysimme lupaavan näköisen kiinalaisen ravintolan. Paikka oli tupaten täynnä ja me olimme ainoat turistit. Höyrykoreissa valmistetut pikku annokset maksoivat 15 ja 20 bahtia (45 – 60 centtiä) kappale. Valitsimme summamutikassa tiskistä lupaavimman näköisiä annoksia.

HÖYRYTETTYJÄ DIM SUMEJA
Saimme nuudeleita ja erilaisia äyriäispullia, joita dipattiin kalakastikkeeseen. Kaikki olivat mietoja ja maukkaita. Kokemus oli juuri sitä idän eksotiikkaa, josta kotisuomessa vain haaveilee.
Iltapäivällä otimme siestat puutarhassa. Koska lounas oli kevyt, lähdimme illan pimetessä taas liikkeelle. Tilasimme tulikuuman ja tulisen hot-potin.

TULINEN HOT POT
Padan alla oli tuli ja vahvassa tom yam -liemessä kiehui kalanpaloja, rapuja ja mustekalarenkaita sekä simpukoita. Keiton kera piti tilata toinenkin riisiannos, niin vahvaa se oli. Ja herkullista. Yöllä heräsin, kun vatsaa poltteli. Aamulla kaikki oli kuitenkin hyvin.
Hei mummi ja pappa! Kävimme kurkkaamassa matkakuulumisia ja jatkamme nyt ”mummin kaupunkikuviin” (ratikat :), joita Otso kovasti haluaa katsella. Leppoisaa lomaa, päivitelkää kuulumisia niin me voimme tunnelmoida mukana!
TykkääLiked by 1 henkilö
Hei kullanmurut, kyllä näyttää mahtavalta maku ja näkymatkalta. Me täällä nautimme ihanasta Viivalla- näyttelystä Artikasta ja odottelemme kevättä. Tervetuloa kotiin muutolinnut!
Rakkain terveisin taiteilijasisko Mari 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö