pandoja tapaamassa

ADOPTOIMME VAUVAPANDAN

ADOPTOIMME VAUVAPANDAN

ke 4.3.2015

  • päivä Chiang Mai Zoossa
  • lounas vanhassa kaupungissa Huen Phen -ravintolassa

Nyt olen tyytyväinen, kun olen nähnyt pandat. Ne näyttivät aivan pehmoleluilta. Samoin koala-karhut, jotka nukkuivat puiden oksilla. Lähes kaikki muut eläimet olivat ruokailupuuhissa tavatessamme. Tämä oli siitä hauska eläintarha, että eläimiä sai ruokkia. Lapset olivat aivan innoissaan.

 

KIRAHVIT OLIVAT VALTAVAN KORKEITA

KIRAHVIT OLIVAT VALTAVAN KORKEITA

ELEFANTTI OLI VALTAVAN ISO

ELEFANTTI OLI VALTAVAN ISO

Kirahveilla oli pitkä sininen kieli, joilla ne lipaisivat kädestä pitkiä papuja. Elefantti söi sokeriruokoa, pandat bambunoksia ja virtahevot heinätuppoja.

 

PANDAT OLIVAT HELLYTTÄVIÄ

PANDAT OLIVAT HELLYTTÄVIÄ

 

KOALAT LÖYTYIVÄT LASTENOSASTOLTA

KOALAT LÖYTYIVÄT LASTENOSASTOLTA

 

KOALAKARHUT NUKKUVAT 20 TUNTIA VUOROKAUDESSA

KOALAKARHUT NUKKUVAT 20 TUNTIA VUOROKAUDESSA

Meillä vierähti useampi tunti alueella, sillä se oli laaja ja kiehtova. Emme edes yrittäneet nähdä kaikkea mahdollista, vaan keskityimme eksoottisimpiin eläimiin.

 

VIRTAHEVOILLA OLI VALTAVAT KIDAT

VIRTAHEVOILLA OLI VALTAVAT KIDAT

Tiikeristä näin vilauksen, kun se vietti siestaa. Leijonat olivat vetäytyneet varjoon lepäilemään, mutta jaguaari suostui näyttäytymään.

 

KUPLIA

KUPLIA

Nautimme välipalaksi kylmiä juomia lammen rannalla.  Seurasimme, miten pikkutytöt kieppuivat vedessä suurten kuplien sisällä.  Eläintarhassa näkee kaikkea uutta ja ihmeellistä.

 

JUSSIN IHAILIJAKAARTI

JUSSIN IHAILIJAKAARTI

Jussi sai taas ihailevia hymyjä, kun kaksi englannin kielen opiskelijatyttöä rohkaisi mielensä ja tuli haastattelemaan häntä. Kysymykset olivat aika helppoja sen jälkeen, kun saimme tyttöjen ääntämyksestä selvää: ”Mistä maasta olet, mikä on lempiruokasi Thaimaassa ja harrastatko urheilua?”   Tytöt pyysivät anteeksi vajavaista kielitaitoaan.  Jussi vastasi kohteliaasti, ettei Suomessakaan kaikki puhu englantia.  Lempiruuaksi nimesimme Tom Yum-keiton ja urheilulajiksi uinnin.

 

LOUNASPAIKKA POHJOIS-THAIMAAN TYYLIIN

LOUNASPAIKKA POHJOIS-THAIMAAN TYYLIIN

Iltapäivällä hyppäsimme taksin kyydistä vanhassa kaupungissa ja bongasimme taas yhden opaskirjan suositusravintoloista. Huen Phen oli erikoistunut pohjoisen ruokakulttuuriin. Valitsimme listalta mangosalaattia, khao soi kalacurrya ja pieniä munakoisoja sekä jälkiruuaksi sticky rice -nyyttejä makean kastikkeen kera. Munakoisot olivat niin tulisia, että hirvitti. Mutta mukava oli kokeilla uusia makuja.

to 5.3.2015

  • tutustumiskäynti Prince-hotelliin
  • suomenkielisiä kirjoja Backstreet Booksissa
  • lounas burmalaisessa ravintola Swanissa
HÖYRYKORIAAMIAISELLA

HÖYRYKORIAAMIAISELLA

Meillä on ollut vähän sisäpiirin tietoa Chiang Maista. Mökkinaapurimme Mantu ja Antero ovat viettäneet täällä useita talvikuukausia. Heidän tukikohtansa on Price Hotel Warorot markkina-alueen tuntumassa.

 

PRINCE HOTEL

PRINCE HOTEL

 

HOTELLIN AULASSA OLI MENNEEN MAAILMAN TUNNELMA

HOTELLIN AULASSA OLI MENNEEN MAAILMAN TUNNELMA

Kävimme mielenkiinnosta katsastamassa, miltä siellä näytti. Hotellin plussat ovat keskeinen sijainti ja mittava uima-allas.

 

TÄÄLTÄ LÖYTYI SUOMENKIELISIÄ KIRJOJA

TÄÄLTÄ LÖYTYI SUOMENKIELISIÄ KIRJOJA

Löysimme Mantun ohjeiden mukaan kirjakaupan, jossa oli kattava valikoima suomalaisia kirjoja. Minä valitsin allaslukemiseksi toisen Alice Munron novellikokoelman nimeltä ”Karkulainen”. Se olisi riittänyt loppulomaksi, mutta käteen sattui myös Päivi Kanniston ”Elämäni nomadina”. Ostin senkin, sillä kirjasta on ollut paljon puhetta tuttavapiirissämme.

Olen viettänyt jännittäviä hetkiä, sillä Jussin mukaan ottama dekkari Hans Keplerin ”Paganini ja paholainen” on hengästyttävän vauhdikas tarina. Sen sankari Joona Linna on suomalaissyntyinen ja erinomaisen pätevä. Hauska veto.

 

TULIAISIA PIKKUPOJILLE

TULIAISIA PIKKUPOJILLE

En ole paljonkaan panostanut tuliaisostoksiin.  Mutta kun kohdalle sattuu jotain hulvatonta, onhan se pakko hyödyntää.  Tutkailin matkalla lastenvaatekauppaa, kun Jussi tutkaili puhelimen paikantimesta sijaintiamme.  Silmiin sattui värikkäitä trikooshortseja 50 bahtin (1:50 euroa) hintaan.  Ostin yhdet kaikille poikasille – kissapöksyt saa Noah Nieminen ja vihreä kokopuku on vauvalle.  Aikuisille tuomme vain syötäviä herkkuja.

 

SWANIN PUUTARHARAVINTOLASSA

SWANIN PUUTARHARAVINTOLASSA

 

BURMALAISIA MAKUJA

BURMALAISIA MAKUJA

Mantu suositteli kanavan rannassa olevaa burmalaista Swan ravintolaa. Tilasimme teenlehtisalaattia (uusi tuttavuus), tofu-nuudeleita ja Jussille lihakeittoa. Kaikki olivat maukkaita, mutta yllättävän mietoja. Taidamme olla jo liian tottuneita thaimausteisiin.

Illalla pelionni kääntyi. Nyt oli minun vuoroni katkaista peli voitokkaasti!

 

PASTELLINSÄVYJÄ AKVARELLIMAALARIN MIELEEN

PASTELLINSÄVYJÄ AKVARELLIMAALARIN MIELEEN

 

pe 6.3.2015

  • Wat Chiang Mun
  • perjantaimarkkinat Wat Oui Sai Khamissa
  • lounas Aroon Raissa
  • illalla öljyhieronnassa
WAT CHIANG MUN

WAT CHIANG MUN

 

TEMPPELIKULTAA

TEMPPELIKULTAA

Nyt olemme kiertäneet hartaudella vanhan kaupungin suurimmat temppelit. Wat Chiang Munin norsut muistimme edelliseltä käynniltämme. Ne tekivät vaikutuksen nytkin.

 

NORSUTEEMA JATKUI TEMPPELIN ULKOPUOLELLAKIN

NORSUTEEMA JATKUI TEMPPELIN ULKOPUOLELLAKIN

Kävelimme viehättiviä pikkukatuja temppelin tuntumassa ja nautimme tunnelmasta. Passionhedelmämehu virkisti ja olimme hyvässä ostosvireessä, kun osuimme sattumalta perjantaimarkkinoille.

 

PERJANTAIMARKKINOILLA

PERJANTAIMARKKINOILLA

Suuren temppelin pihalla oli myyntikojuja ja sieltä sai ostaa pieniä ruoka-annoksia. Minä ostin – sovittamatta – värikkään puseron ja Jussi sovitteli borsaliinoja (ei onneksi ostanut).

Valitsimme lounaspaikaksi Tha Phen -portin lähellä sijaitsevan Aroon Rain, jossa olimme kerran kokeilleet curryja. Kokeilimme toisen kerran, Jussi valitsi vihreää kanan kanssa ja minä punaista mustekalarenkaiden kera. Saimme nyt tulisen maukkaat annokset ja olimme kerrassaan tyytyväisiä.

Kokeilimme ensimmäistä kertaa paluukyytiä punaisella song taolla. Olemme tinkineet tuk-tukilla hinnan hotellille 80 bahtiin (2:40 euroa). Lavataksin taksa oli vain puolet siitä eli 40 bahtia! Ei ole kallista matkustella paikallistakseilla.

 

THAIKUKKIA

THAIKUKKIA

Iltapäiväauringossa oli suloista viettää siestaa. Illalla tuntui, että olisi hieronnan paikka. Täällä tarjontaa on joka korttelissa. Me valitsimme nyt traditionaalisen thaihieronnan sijasta öljyhieronnan, joka tuntui oikein hyvältä.

 

There is one comment

  1. Immo Laine

    Onpa söpöliinejä pandoja teillä. Varmaan pikkupojat ilahtuu, kun tuotte tänne adoptiovaavin matkalaukussanne… 😉 Mekin on tutustuttu uuteen evakkopaikkaamme innolla. Ihan kuin galleriassa asuisi, kun muutettiin eilen illalla tänne Aulangontielle. Aamu meni ”kotoutuessa”, kaupunkikierroksella kerettiin tutustumaan Verkatehtaaseen ja jopa eksyimme avauspäivän ARS-HÄME ry 40 vuotta näyttelyyn. Äänestä johtuvan – näyttelyn teemana on kuvataiteen ja musiikin yhdistäminen. Ystävällinen oppaamme/taidelainaamon hoitaja tietty tunsi Marja-Leenan ja lähetti terveisiä. Hän opasti meille taulut sekä Verkatehtaan paikkoja. Teatteripaikatkin tuli samalla reissulla varatuksi lauantaiksi Carola-musiikkinäytelmään. Nyt sitten kiiruhdetaan Järvenpäähän espanjan oppiin, kurkataan kylppärin vaihe ja yöllä taas takaisin.

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.