
Olen yrittänyt vältellä luottamustehtäviä – mutta taas kerran löysin itseni puuhastelemassa näyttelyn parissa. Ja vielä sellaisen, johon en voi ikäni puolesta osallistua. Ainoa ilo oli, että sain kunnian tehdä julisteen ja avajaiskutsun ja käyttää niissä omaa maalausta. Toimin nuorten näyttelyn sihteerinä täällä Hämeenlinnassa. Maaliskuussa näyttää olevan oikea näyttelysuma. Minä olen tulevat kaksi viikkoa täysin työllistetty kolmen tapahtuman keskellä. Maanantaina 16.3. ripustamme taidekoulusiskojen kanssa ryhmänäyttelyn AkvArt galleriaan Helsinkiin. Tiistaina olen ARX galleriassa vastaanottamassa nuorten näyttelytöitä. Keskiviikkona ja torstaina on jurytys. Perjantaina ja lauantaina päivystän AkvArtissa.
Maanantaina 23.3. ripustamme toisen ryhmänäyttelyn taidekoulusiskojen kanssa, nyt Helsingin Kaapelitehtaalle. Tiistaina juhlimme ARX:ssa nuorten näyttelyn avajaisia. Torstaina päivystän taas AkvArissa ja perjantaista sunnuntaihin Kaapelitehtaalla. Sunnuntaina 29.3. puramme AkvArtin näyttelyn. Huh – kun kaikesta tästä on selvitty, taidan olla taas loman tarpeessa!

BANDEROLLI PARAATIPAIKALLA
Sitä ei koskaan tiedä, mihin päänsä panee. Jouduin suunnittelemaan banderollin, joka kiinnitetään ARX-gallerian ulkopuolelle. Se ei ollutkaan mikään pikkujuttu. Kävin ottamassa valokuvia ja mitat. Kävin pitkän kirjeenvaihdon Hämeenlinnan Taiteilijaseuran päättäjien kanssa koosta, ulkonäöstä ja hinnasta. Lopulta vajaat viikko ennen avajaisia tein päätöksen, että tämä on lopullinen versio. Itse asiassa lakanoita on kaksi, jotka on tarkoitus ommella keskeltä yhteen. Sain vielä viime metreillä korjausehdotuksia, mutta jossain kohdin oli pakko saada banderolli työn alle. Tiedosto oli tietenkin liian iso sähköpostissa lähetettäväksi. Kiltti-Jussi lähti kiidättämään muistitikkua Tiiriöön Ville Myllymäelle. Nyt odottelen pelonsekaisin tuntein lopputulosta.

HÄMEEN NUORTEN NÄYTTELYN RIPUSTUS MENEILLÄÄN
Keskiviikkona 19.3. saimme näyttelyn ripustettua. 20 nuorta taiteilijaa tarjosi yhteensä 77 teosta. Juryttaja Simo Ripatti valitsi 15 osallistujaa ja heiltä yhteensä 26 työtä. Ripustus on väljä ja tyylikäs.
Tiistaina 24.3. osallistuin päivällä lehdistötilaisuuteen. Paikalle saapui Hämeen Sanomien toimittaja, valokuvaaja ja tet-harjoittelija sekä Radio Hämeen nuori toimittajatyttö. Illalla juhlimme avajaisia kukkien, vaahtokarkkien, sipsien ja mehun voimalla.

HÄMEEN NUORET TAITEILIJAT KUKITETTIIN AVAJAISISSA