Kun matkamme suuntautuu kesällä 2015 Georgiaan, oli aika palata muistoissa yli 30 vuoden takaisiin työmatkakokemuksiin Tbilisistä.  Löysin kuin löysinkin vanhan päiväkirjan vuodelta 1983.  Jussi rakensi silloin meille taloa Kauklahdessa, Anna oli täyttänyt vuoden ja Miika oli vajaa viisivuotias.  Minä olin palannut äitiyslomalta työelämään ja pääsin – jouduin – heti työmatkalle silloiseen Neuvostoliittoon.  Suuntana oli Gruusia ja siellä Tbilisin televisiostudio.  Matkassa mukana olivat toimittajat Leo Lehdistö ja Mari Valkama, ohjaaja Mirkku Himberg, muusikko Jani Uhlenius, asiantuntija Hannu Märkälä, yhteystoimittaja Natasha Moskovasta ja tulkki Juhan Paadam Eestistä.  Tuntui haikean suloiselta lukea kaikkien näiden vuosien jälkeen lyhyitä muistiinpanoja.

 

19.9.1983 Moskova, hotelli Inturist

Täällä ollaan, aurinko paistaa ja ilma on kuin kesällä.  Hikinen junamatka on takana.  Nautimme teetä, kuivia sämpylöitä, keksejä ja shampanjaa.  Juttuseurana Mirkku ja Jani, rattoisaa oli ja kahteen asti jaksettiin valvoa.  Onneksi shampanja nukutti niin mainiosti, ettei junan syöksähtelyt pahastikaan haitanneet.

 

Tänään olemme ehtineet kierrellä Punaisella Torilla ja GUMissa (Annalle valkoinen pupu).  Kävimme lounaalla Sovjet Centerissä Leon, Marin ja Hannun seurassa.  Sen jälkeen kiersimme pari beriozkaa ja nyt on kutsu voimassa syömään Mirkulle kakkua.  Aamulla lennämme Tbilisiin, silloin vasta työt alkavat.  Tähän asti olemme olleet vapaalla.  Filmiryhmä ja yhteystoimittajamme Natasha sekä Juhan ovat menneet jo etukäteen hoitelemaan asioita.  Saapa nähdä mikä meitä odottaa.

 

21.9.1983 Tbilisi, hotelli Iveria

Tv-keskus nähty ja ensimmäinen ilta Gruusiassa takana.  Olin kuullut paljon paikallisesta vieraanvaraisuudesta, mutta todellisuus oli aivan uskomatonta.  Ruokaa, viiniä, maljapuheita, ruokopilliorkesteri.  Paikalliset miehet innostuivat esittämään gruusialaisia tansseja aivan olemattomassa tilassa.  Ja mikä sydämellisyys kaikessa.  Puhuttiin ja juotiin maljoja Suomen ja Gruusian ystävyydelle.  Upeaa.

 

Töitäkin on aloiteltu.  Eilen oli Suuri kokous.  Tänään on onneksi hajauduttu eri hommiin.  Olemme kiertäneet Mirkun kanssa studiolla.  Leo ja Mari tekevät inserttejä.  Jani lepää eilisistä koetuksista, iltapäivällä on musiikkiharjoitukset.  Meille jäi Mirkun kanssa hetki vapaata aamupäivällä.  Ehdottelimme tutustumiskäyntiä kaupungille.  Paikallinen johtaja Dato eli tietokonepääte lähti oppaaksemme.  Kiersimme nähtävyydet ja kävimme kahvilla upeassa kellariravintolassa.  Ei hassumpaa elämää.

 

Eilen oli upea tilaisuus pioneeripalatsissa.  Lapset soittivat, lauloivat ja tanssivat.  Esittämisen riemu oli tavaton.

 

23.9. Tbilisi

Tänään on perjantai.  Suora lähetys on jo huomenna aamulla.  Kenraaliharjoitus on tänään neljältä.  On löydetty musiikkia ja insertitkin ovat pian valmiit.  Homma hoituu, vaikka tiedossa onkin rankka ilta.

 

28.9. kotisuomessa

Muisteluissa.  Harjoitukset kestivät yömyöhään.  Hässäkkä oli melkoinen, sillä kukaan ei tuntunut pitävän lankoja käsissään.  TV1:n johtaja Arne Wessberg ja Moskovan kirjeenvaihtaja Yrjö Länsipuro saapuivat mukaan kuvioihin.  Olimme koko porukka hienoilla päivällisillä ravintola Kalagurissa paikallisen varapuheenjohtajan vieraina harjoitusten jälkeen.

 

Lauantaiaamuna olimme jo seitsemältä studiossa, harjoitukset jatkuivat ja yritimme koko ajan yhteyttä Suomeen.  Ohjaamossa kävi mieletön huuto – gruusiaksi.  Kaiken lisäksi kaksi filmiryhmää ikuisti suomalaista tv-työskentelyä sekä paikallisia että Moskovan uutisia varten.  Arne kävi ohjaamossa katsomassa.  Hän kertoi jälkeen päin, että kyllä hän ihaili Mirkkua ja minua, kun olimme aivan rauhallisia kaiken sen metelin keskellä.

No yhteys Suomeen saatiin täpärästi kaksi minuuttia ennen suoran lähetyksen alkua.  Henkäisimme helpotuksesta ja lähetys meni sitten aivan upeasti, kun niin pitkälle päästiin.  Mutta kyllä oli rätti olo kun show oli ohi.  Kapusimme ohjaamosta alas studioon ja siellä Jani odotteli konjakkilasin kanssa.  Koskaan ei virkistys ole ollut niin tarpeen kuin silloin.  Ja sitten juhlittiin.  Ensin studiossa.  Juhlaherkut katettiin pitkään pöytään ja syötiin ja juotiin ja pidettiin maljapuheita ja jaettiin lahjoja.  Illalla istuimme porukalla vielä ravintola Tbilisissa ja joimme shampanjaa.  Ostoksillekin ehdimme.  Kannoin kotiin koboltinsinisen teekaluston, paikallista teetä ja paikallisia juomia.

Aamuvarhaisella lensimme Moskovaan.  Onneksi huolto pelasi, sillä muonamestarimme Leo oli varautunut kunnon eväillä, joista riitti kaikille.

 

 

 

Moskovassa tunsin olevani urani huipulla.  Istuimme Arnen vieraina ravintola Berlinissä.  Tarjolla oli kaviaaria, lohta, sampea, paahtopaistiaa, votkaa, shampanjaa, kermassa haudutettua stroganoffia.  Kaiken tämän hyvän lisäksi sain kiitokset hyvin tehdystä työstä.

Illalla meillä oli coctailkutsut Yrjön luona.  Menimme taksilla Arne, minä ja Jani toisessa, muut toisessa.  Minä pääsin loistamaan vähäisellä venäjän taidollani.  Arne tiesi reitin ja minä osasin sanoa kuljettajalle ”na prava, na lieva”.  Juhlat jatkuivat jatkumistaan.  Jani pantiin tietysti soittamaan.  Junamme lähti illalla ja me jouduimme karkaamaan Leningradski Vaksaalille vähin äänin.  Taisi olla ensimmäinen kerta, kun asemalla ei ollut saattajia shampanjan kera.  Lystiä oli silti.  Janin kengät vaihtuivat Viipurissa (miten ihmeessä?) ja tulli oli hyvin kiinnostunut tuliaisostoksistamme.  Pääsimme kuitenkin kunnialla kotiin ja mielessä kangasteli jo seuraavat neuvostomatkat.

ps. En silloin tiennyt, että löydän itseni joitakin vuosia myöhemmin Sahalinin saarelta Neuvostoliiton kaukoidästä!