
VÄRIKÄS DIEETTIPÄIVÄN OSTOSKORI
Olen pitkästä aikaa yksin kotona. Jussi on sähköhommissa Immon mökillä Kuhmoisissa. Alkuviikko vierähti Galleria Paperihuoneen remontissa. Tänään Kukan päivänä 13.5.2015 meillä on välipäivä talkoista. Ulkona sataa taivaan täydeltä. Mikäpä siis mukavampaa kuin viettää kotipäivä kotiaskareissa. Työhuone pursuaa tavaraa niin, ettei työpöydän pinta ole näkyvissä. Ajattelin yhdistää kevytruokailun kevytsiivoukseen. Kaloreita tälle päivälle on luvassa vain 500.
Kävin heti herättyäni lähikaupassa sadetta pelkäämättä. Oli oikeastaan ylellistä valita ruokatarpeita vain itselle. Superkasvis parsakaali pääsi ostoskoriin, samoin pakkaus luomutofua. Maahanmuuttajapoika pyöritteli kassalla avocadoa ja kysyi ”onko tämä mango?” Hyvä kun kysyi eikä vaan lyönyt kallista summaa. Ilahdutin itseäni ostamalla ruukun rehevää tuoksuvaa basilikaa sekä komean hortensian. Se pääsee mökille oikeaan multaan.

AAMIAISEN TEEMANA OLI VÄHÄN JA HYVÄÄ
Valmistin maittavan kevytaamiaisen. Siihen kuului pala 100%:sta täysjyväruisleipää, uppomuna (jonka oikeaoppisen valmistuksen opin vasta viime viikolla), pikkutomaatteja, kurkkua ja pari avocadon viipaletta, kuppi mustaa kahvia sekä lasillinen puolukkamehua.

UUNIJUUREKSET VALMIINA KUUMAAN UUNIIN
Jääkaapissa on pyörinyt jo pitkään puoli pussillista punajuuria. Sain niistä idean valmistaa uunijuureksia. Se on oikein hyvää sadepäivän ruokaa. Pilkoin uunipellille raakoja punajuuria, suippopaprikoita, purjoa, porkkanoita ja punasipulia. Inkiväärin pilkoin niin pieneksi kuin osasin ja sekoitin joukkoon. Valmistin valkosipuli-yrtti-öljykastikkeen ja pyörittelin sen juuresten sekaan. Pinnalle vielä ripaus hunajaa. Paistoin juureksia lähes tunnin, ensin 200 asteessa ja vähensin loppuvaiheessa lämmön 175 asteeseen. Koristelin tuoreella basilikalla. Maku oli kohdallaan ja tuoksu kutsuva.

GOURMET-LOUNAS
Höyrytin parsakaalin nuppuja, paistoin tofun öljyssä ja maustoin soijalla, chiliketsupilla ja valkosipulilla. Dieettipäivät ovat mukavan herkullisia! Taidan jatkaa ensi viikollakin.