puupiirrostyöpaja

ENSIMMÄINEN VEDOS, JOSSA ON JO KAIVERRUSTA

VÄRILLÄ TELATTU PUULAATTA, JOSSA ON JO KAIVERRUSTA

la 16.5.2015

Graafikkosiskomme Kukka järjesti Paperihuoneen työpajalla Vanajantiellä Hämeenlinnassa kahden viikonlopun mittaisen kurssin.  Tavoitteena oli tutustua yleisimpiin puupiirrostekniikohin.  Hän piti lauantaina kiinnostavan alustuksen puupiirrosten historiikista.  Opimme, että tekniikka on hyvin hyvin vanha.  Pyhimystenkuvat ja pelikortit kulkivat käyttöesineinä mukana.  Japanilainen puupiirrostaide on aivan oma lukunsa.  Oli innostavaa nähdä kuvia nykytaiteilijoiden tuotannosta.  Se herätti kipinän, mitä kaikkea mahdollisuuksia puun pinta antaakaan.

 

SINISESTÄ VÄRISTÄ PUHDISTETTU LAATTA TYÖSTETTÄVÄNÄ

SINISESTÄ VÄRISTÄ PUHDISTETTU LAATTA TYÖSTETTÄVÄNÄ

Kukka suositteli kokeiltavaksi reduktiotekniikkaa, jossa samalta laatalta vedostetaan useita värejä.  Pohjavedoksen voi ottaa puhtaalta laatalta, jolloin puun rakenne erottuu edukseen.  Sen jälkeen kuvaa kaiverretaan vähän kerrallaan ja välivaiheista otetaan aina vedos edellisen päälle.  Tekniikka vaatii mielikuvitusta, miten edetä.  Ja niin kuin grafiikassa aina, lopputulos on vielä peilikuva.  Ehkäpä ajattelu tekee joskus hyvääkin.

 

VEDOKSIA KAHDELLA VÄRILLÄ - OIKEALLA YLHÄÄLLÄ PUUPIIRROSLAATTA

VEDOKSIA KAHDELLA VÄRILLÄ – OIKEALLA YLHÄÄLLÄ PUUPIIRROSLAATTA

su 17.5.20

Sunnuntaina meillä oli lyhyt päivä, sillä useimmilla oli iltapäivällä menoa.  Olimme siis hyvin tehokkaita.  Minä otin käyttöön ison taltan ja sain tuota pikaa laatan vedostusvalmiiksi.  Toinen väri toi uuden ulottuvuuden.  Lopputuloksessa oli riemastuttavia sävyjä.  Nyt täytyy tarkkaan miettiä, mikä väri sopii seuraavaksi.  En yhtään tiedä, mikä tästä on tulossa, sillä lähdin vain kokeilemaan kaivertimia.  Lopputulos on täysi yllätys itsellenikin.

 

la-su 23-24.5.2015

Viileä ja tuulinen helluntaiviikonloppu sujui mukavasti työn merkeissä.  Jatkoimme viikko sitten aloittamiamme puupiirroksia.  Minä ehdin kaivertaa viikollakin, kun päivystin upouudessa galleriassamme.  Kaupunkilaiset eivät ole vielä löytäneet sitä.  Kävijöitä oli vähän ja minulla oli hyvää aikaa harrastaa omia juttuja.

 

KULTAPILKKUKORVAINEN MÖRKÖ

KULTAPILKKUKORVAINEN MÖRKÖ

Ensimmäisestä laatastani syntyi mörkö.  Olin oikein tyytyväinen värisävyihin, joissa löytyi vaihtelua.  Viimeistelin parhaat vedokset lyöntimetallilla.

 

SATULINTUVEDOKSIA

MIELIKUVITUKSEN LIITOA

Toinen laattani oli hauska tapaus.  Kokeilin siihenkin erilaisia talttoja ja tavoittelin jonkinlaista kukkaviuhkaa.  Kun näytin valmiita vedoksia opettajallemme Kukalle, hän näki niissä uljaan linnun.  Kun näytin samoja vedoksia kurssitoveri Ullalle, hän näki niissä kaksi sammakkoa!

 

EMOLINTU

EMOLINTU

Minua puhutteli lintuaihe ja nimesin sen emolinnuksi, joka vie poikasille ruokaa.

 

ULJAS RATSU

ULJAS RATSU

Kokeilin myös linoleikkausta, mutta en ollut tyytyväinen lopputulokseen.  Herkät viivat eivät toistuneet ja laatta meni nopeasti tukkoon.  Päätin jatkaa hevosaihetta keskiaikahengessä vanerilevylle.  Olemme saaneet Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta torikojun, jossa voimme pitää työnäytöksiä – kuten puupiirrosta.  Siitä tulee hauskaa.  Hehkutan lähempänä elokuuta lisää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.