
KESÄLOMALAISIA GALLERIA PAPERIHUONEELLA
la 1.8.2015
Lämpömittari näytti keskipäivällä +15 astetta, kun ajelimme kesälomavieraiden kanssa mökiltä Hämeenlinnan rientoihin. Ne tarkoittivat shoppailua Nanson outletissä, jossa oli 60% alennustuotteita. Minä tyydyin ostamaan vain pienen trikooneuleen, jota voi käyttää hihattomien toppien kanssa. Tarpeellinen ainakin Suomen kesässä. Arjan pussukassa oli kolme tunikaa, Eskolla pari t-paitaa ja Jussilla siisti trikoopusakka tuleville matkoille.
Matka jatkui Galleria Paperihuoneelle. Sitä on aina ilo esitellä kesävieraille. Sääli vain, että tämä ilo loppuu kahden viikon kuluttua kun vuokrasopimuksemme päättyy.

GALLERIA KONEESSA OLI JUKKA TEITTISEN VÄRIKKÄITÄ MAALAUKSIA
Meillä oli toinenkin taide-elämys kun poikkesimme Galleria Koneeseen katsomaan Jukka Teittisen näyttelyn. Pidin kovasti hänen raikkaista väreistään. Kiinalaislounaan jälkeen Arja ja Esko jatkoivat matkaa Tampereen Ikean houkutuksiin ja sieltä kotiin Alajärvelle. Jussi ja minä poikkesimme kaupunkiresidenssimme päiväunille ja palasimme sen jälkeen koleassa säässä jatkamaan mökkilomaa. Oli hyvä saada pieni hengähdystauko ihan vain kahdestaan.
Tein meille yllätysiltapalan. Pilkoin salaatinkerän, keitetyn kananmunan, tomaatin ja avocadon. Olin ostanut epähuomiossa tonnikalapurkin, joka oli maustettu chilillä. Laitoin sen – onneksi – tarjolle erikseen. Maku oli niin vahva, että ihan lusikallinen riitti tätä herkkua. En suosittele.
su 2.8.2015
Luin lehdestä, että syksyn etelän matkat ovat lähes loppuun myydyt. En ihmettele, on tämä ollut niin merkillisen kolea kesä etten vastaavaa muista. Meidän aurinkoloma alkaa kolmen viikon kuluttua. Odotan jo kovasti.

PAINOTUORE SUOSIKKILUKEMISTONI TUPSAHTI POSTILUUKUSTA
Eilen kaupungissa käydessämme ilahduin löytäessäni postipinosta Vanajaveden opiston kurssiohjelman. Se on ollut lempilukemista koko Hämeenlinnassa asumisemme ajan. Bongasin meille molemmille liikuntapuolelta täsmäkurssit. Jussille joogaa, minulle venyttelyä (!). Olen ollut tosi laiska kuntoilija kävelyä ja uintia lukuunottamatta. Nyt on pakko ryhdistäytyä. Taidepuolelta valitsisin yhden viikoittaisen maalauskurssin ja lukuisia viikonloppupyrähdyksiä. Niin ja suosikkikurssini ”Kirjoituksia Koneesta” jatkuu ja minä olen totta kai mukana.

KELTAMATARANTUOKSUA
Aamulenkillä mökkimaastossa paistoi yllättäen aurinko. Jussi ei suostunut luopumaan fleece-takista. Minä tarkenin pitkästä aikaa t-paidassa. ”Vain tuoksua ruusun ja mataran”, Jussi lauleskeli. Tenholan kartanon peltotiellä luonnonkukat kukkivat heleästi. Keltamataran lisäksi angervot tuoksuivat kesätuulessa.

MAISEMA MUUTTUU HAKKUIDEN MYÖTÄ

KESÄN ENSIMMÄINEN HERKKUTATTI ENNAKOI SIENISATOA?
Löysimme kesän ensimmäisen herkkutatin. Olin jo luopunut toivosta, että niitä putkahtelee. Vadelmat punoittavat lupaavasti ja mustikat kypsyvät rivakasti. Odottelemme seuraavia kesävieraita ensi viikolla. On ilo tarjota tuoretta mustikkatorttua. Pullapohjaisen piirakan sijasta helpompi ja nopeampi vaihtoehto on tehdä murotaikina ja täyttää pohja mustikoilla ja rahkalla. Vaniljakastike tai jäätelö sopii seuraksi.

SIDOIN LUONNONKUKISTA JA KRYSANTEEMEISTA KESÄKIMPUN
Päivän aikana ei tapahtunut mitään mainittavaa. Minä kävin mustikkametsässä keräämässä piirakkamarjat. Jussi imuroi auton. Säätiedotus lupasi illalla lämpenevää. Kyllä sitä on odotettukin. Tulisiko hellemekkokeli jo huomenna?

KUVAVIESTI KERTOI, ETTÄ VIELÄ EHTII SAADA PIHAAN VÄRIÄ
Saimme kuvaviestin Espoosta. Kesälomalaiset olivat päässeet onnellisesti kotiin ja laittoivat pihapiiriä juhlakuntoon Otson 4-vuotispäiviä varten.

PALLOKRYSANTEEMIT VIIHTYVÄT SADESÄÄSSÄ
Meidän pallokrysanteemit viihtyvät mökillä kosteassa säässä. Yleensä nuput eivät ole auenneet, mutta tänä vuonna kaikki on toisin.
Satokausi on todella täällä Tehilläkin parhaimmillaan, mutta ei kyllä vielä olla herkkutatteja nähty. Kanttarelleja on syöty kyllä liki joka aterialla. Mustikkaa haettiin lähisaaresta. Herukat alkaa kypsyä pensaissa. Immo sai hauen. Eli melkein pysyy hengissä lähiruoalla täälläkin. Tampereen näyttely olisi kiva nähdä paikan päältä, mutta nyt ei taida ehtiä sinne asti. Meillä pihassa kukkii vesiheinä. Kivityöt toistaiseksi saaneet odottaa.
TykkääLiked by 1 henkilö