
POIMIN SYYSKIMPUN MÖKKIPIHALTA
ke 16.9.2015
Olen kovasti tykästynyt Hämeenlinnaan. Onhan tämä syntymä- ja koulukaupunkini. Vanhat ystävät kyselevät vieläkin, viihdynkö ja millaista on asua pikkukaupungissa. Vastaan aina – vilpittömästi – että viihdyn.

YKSI SUOSIKKIKOHTEISTANI ON VERKATEHDAS JA SIELLÄ TAIDELAINAAMO, JOSSA ON MINUNKIN TÖITÄNI
Täällä kaikki on lähellä. Kuten mökki, työhuone, grafiikanpaja, kulttuuriharrastukset ja kaupat. Lähikirjasto näkyy keittiön ikkunasta. Aulangon kylpylään on kävelymatka. Minä sain Espoossa asuessani kulumaan aikaa tuntitolkulla julkisessa liikenteessä. Täällä pääsen kävellen joka paikkaan. Jos tiukka paikka tulee, Jussi vie tai hyppään bussiin.
Syyskausi kaupungissa alkoi tänään. Vesisateessa. Purimme mökkileirin ja ajelimme peräkärry perässä Aulangontielle. Jussi kiirehti joogaan. Minun venyttely alkaa iltapäivällä. Taivas on edelleen harmaa, mutta sade on tauonnut. Mietin aamuyön tunteina, mitä kaikkea mukavaa ehdinkään tehdä tulevan viikon aikana. Jussi lähtee miesporukassa Lappiin. Minä jään syysleskeksi (onko sellaista termiä, tähän vuodenaikaan ei kai voi jäädä kesäleskeksi?).
Keksin, että jatkan kollaasiaskartelua. Voin levittää paperit kaikessa rauhassa eikä niitä tarvitse kerätä heti pois. Keksin myös, että teen jatkoa ”Poikaset” – kirjalle. Edellisestä on kulunut runsas vuosi. Miska täyttää syksyllä vuoden, Visa kaksi, Samu kolme ja Otso on jo neljävuotias. Kuvia on paljon. Joten kokoaminen on hauskaa puuhaa. Siitä tulee oiva lahja Miikan ja Annan perheille. Niin myös muille isovanhemmille.

SYKSYN VIRIKKEITÄ
to 17.9.2015
Olen viettänyt virikkeellisen aamuhetken. Tutkin, mitä postipoika oli tuonut viimeisen viikon aikana. Löysin kulttuuritarjonnasta vaikka mitä mielenkiintoista. Teatteriesityksiä, elokuvia, Goodmanin reteet kaistapäivät. Kirjastosta löytyi eilen mieluista luettavaa. Pikkukaupungissa on se hyvä puoli, että uutuuskirjoja on mukavasti tarjolla. Kristiina Vuoren historiallinen sarja on ollut suosikkini jo esikoiskirjasta ”Näkijän tytär” lähtien.
Mutta ennen kuin pääsen herkistelemään, on aika tehdä perusteellinen syyssiivous. Pesukone pyörii ja lehtipinot on kasattu. Ulkona on sateentihkua, joten kotityöt sopivat hyvin päiväohjelmaan.

PUTIPUHDAS OLOHUONEEMME
Olin niin tyytyväinen siivousurakkaani, että otin kuvan huippusiististä olohuoneestamme. Meillä on pienet tilat. Siksipä kaaos valtaa heti, jos ei ole tarkkana. Nyt olin. Palkitsin itseni syyskukkakimpulla. Kotimme lähellä on kolme ruokakauppaa, joista valita. Tänään valitsin Lidl’n. Siellä on aina tuoreita ja edullisia kukkia. Myös vihannestiski on ilo silmälle. Ostin kaikenlaista, sillä nyt minulla on aikaa kokkailla terveellistä kasvisruokaa.

OTSO TILASI MONSTERIAUTON
Toinen ilonaihe on kirpputori kävelyetäisyydellä. Otso esitteli viimeksi nähdessämme videopeliä, jossa monsteriautot jyräsivät pienemmät autot. Lupasin ostaa hänelle monsteri-hirviön, jos sellainen sattuu silmiin. Nyt löytyi monsteri vain paidanrinnuksessa. Täytyy jatkaa etsintää.
pe 18.9.2015
Herrahenkilöt yllättivät aamulla meidät melkein yöpukineissa (nukumme nakuina). Odottelin Jussin kavereita meille aamupalalle kahdeksaksi. Suunnittelin ehtiväni paistaa tuoreet sämpylätkin. Eikös mitä, Jussi sai tekstiviestin kello 7:20 ”Ollaan pihassa, mitä tehdään?”.

MATKAREMMI SEPPO, RISTO, JUSSI JA VEIKKO LÄHDÖSSÄ LAPPIIN
Minä keittelin ennätysnopeasti kahvit ja kananmunat. Keitetyistä ohrahelmistä ei tullut sämpylöitä, mutta tuli sentään aamupuuro. Miehillä oli vauhti päällä heti aamutuimaan. Vitsit sinkoilivat siihen malliin, että olin oikein iloinen jäädessäni kotirauhaan. Matka suuntautuu Pyhätunturille ja ajoaikaa oli edessä kymmenisen tuntia. Täksi päiväksi on luvattu tuulta ja sadetta, jopa trooppisen myrskyn rippeitä. Toivottavasti sää perillä selkenee.

SYKSY
Minä uhmasin sadetta ja tein pienen päivälenkin. Se oli virhe, sillä lenkkarit kastuivat puroina virtaavassa vedessä. Tästä taitaa tulla kotipäivä.

POIKASET PÄÄSEVÄT TAAS KIRJAAN
Pääsin hyvään alkuun uuden ”Poikaset” -kirjan parissa. Keräsin tietokoneelta viimeisen vuoden kuvat pikkupojista omaan kansioon. Printtasin mustavalkoiset kasvokuvat kansikuvaa varten. Siitäkin tulee kollaasi. Joku jatkumo pitää säilyttää. Sisältö toimii pitkälti blogitekstien ja valokuvien voimalla.

KULTAINEN NAINEN OLI ELOKUVA MINUN MAKUUNI
Uskaltauduin iltapäivällä uudemman kerran ulos. Satoi edelleen, mutta ei enää kaatamalla. Kävin katsomassa uutuuselokuvan ”Kultainen nainen”, joka kertoi Gustav Klimtin maalauksesta Adele. Pääosassa loisti Helen Mirren. Lopussa piti oikein tirauttaa muutama myötätunnon kyynel.
la 19.9.2015
Maa oli märkä, mutta aurinko pilkahteli, kun kävin pikaisesti kaupassa. Tein tarpeellisten ruokatavaroiden lisäksi heräteostoksia.

RUPSAHTUNEITA KAUNOKAISIA
Huomasin kerrassaan herkullisen ruusukimpun, joka oli kyllä pahasti rupsahtanut. Kassatyttö lupasi siitä 30% alennusta. Kannoin kaunokaiset kotiin ja yritän nyt herätellä ne henkiin. Äiti oli kukkahullu, sisko on kukkahullu, minäkin taidan olla?
Tänä viikonloppuna Hämeenlinnassa on runsaasti tapahtumia. Verkatehtaalla tapahtuu, teatterissa tapahtuu, pääkirjastossa tapahtuu.

PINOKKIO JA TUULIPUU-NÄYTTELY LÖYTYIVÄT ARX-TALOSTA VERKATEHTAALTA
Minulla oli tänään lapsellinen kulttuuripäivä. ARX-talossa esitettiin nukketeatteria. Jännitin pikkuväen ja heidän vanhempiensa kanssa, miten Pinokkio selviää maailman myrskyissä.

ESITYKSEN ALUSSA OLI LUPA OTTAA YKSI KUVA – TÄSSÄ SE ON
Minusta nukketeatterissa kiinnostavinta ovat itse nuket. Pinokkio oli kerrassaan hellyttävä, mutta tunnin esitys oli lapsiyleisölle turhan pitkä.

PIKKU PRINSSI HURMASI – SUOSITTELEN
Ehdin sopivasti teatterin päivänäytökseen katsomaan Pikku Prinssiä. Esitys oli kunnianhimoinen, Prinssi hurmaava ja tarina iätön. ”Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä. Näin tiesi Pikku Prinssin Kettu.

KÄDENTAITOMESSUT Wanhassa Satamassa N-Y-T NYT! Osasto A16, Murua ja Vanja Seata tarjolla!!
Käyn laiskasti facebookissa, mutta joskus sieltä löytyy helmiä. Näen ainakin, mitä tyttärelle kuuluu! Minusta hänen Muru-lastenvaatemallistoaan kannattaa hehkuttaa. Nyt muruja löytyy Kädentaitomessuilta Helsingistä. Niitä löytyy myös nettikaupasta osoitteesta muru.fi.

Muru-sivujen etusivun mallipoika on meidän pian vuoden täyttävä Miska. Mummi lähettää terveisiä.

LÖYTYY SIELTÄ TOINENKIN MALLIPOIKA, MISKAN ISOVELI SAMU, SYKSYLLÄ JO 3V