neljäs pysäkki keisarillinen hue

MATKAMME ETÄISIN PISTE ON SAAVUTETTU

MATKAMME ETÄISIN PISTE ON SAAVUTETTU

ti 17.11.2015

”Kauas on pitkä matka”, otsikoivat nuoret miehet Miika ja Janne aikoinaan opiskelumatkansa Malesiaan.  Minä voin sanoa samoin, sillä aika vaivalloinen reittimme Hanoista Hueen oli.

 

PIKAINEN LENTOKENTTÄLOUNAS - PHO-KEITTOA JA PASSIONHEDELMÄ SMOTHIE

PIKAINEN LENTOKENTTÄLOUNAS – PHO-KEITTOA JA PASSIONHEDELMÄPIRTELÖ

Olemme tänään matkustaneet kaksi kertaa tilaustaksilla, kerran mittaritaksilla, kerran lentokoneella ja kerran minipaikallisbussilla.  Näistä kulkupeleistä jännittävin oli paikallisbussi Danangin bussiasemalta Huen bussiasemalle.  Viidellä taalalla per henki sai istua kaksi ja puoli tuntia kapealla penkillä ja ihastella henkeäsalpaavia maisemia.  Tie mutkitteli meren ja vuorten välissä.

Takanamme istuva iloinen munkkipoika piti meille seuraa.  Saimme kertoa hänelle ja monelle muullekin mistä olemme kotoisin ja minkä ikäisiä olemme, onko lapsia ja mitä pidämme Vietnamista.  Munkki puolestaan esitteli pyhät kirjansa ja näytti kännykästä videon temppelinsä lempilinnusta, joka laskeutui hänen kädelleen syömään murusia.

 

IKIOMA AAVIKKORUUSU VIIDENNEN KJERROKSEN PARVEKKEELLAMME

IKIOMA AAVIKKORUUSU KUKKII PARVEKKEELLAMME

Ehdimme perille Hueen päivän viimeisten säteiden myötä.  Hotelli Hong Thien 1 löytyi läheltä Parfyymijokea.  Saimme heti eteemme kylmät limejuomat.  Hymyilevä emäntämme Xuan esitteli kartan avulla sijaintimme, suositteli lähiravintoloita sekä retkipakettia kaupungin historiallisiin kohteisiin.  Lupasimme lukea kiltisti esitteet ja palata hieman virkeämpinä asiaan.

 

VIHREÄ ILLALLINEN

VIHREÄ ILLALLINEN

Suihkun jälkeen olimme valmiit illalliselle.  Asumme pikkukadun varrella.  Lähistöltä löytyy runsain mitoin  kauppoja ja ravintoloita.  Jäimme hotellikortteliin ja tilasimme kevytillallisen.  Se tarkoitti kevätkääryleitä, valkosipulin kanssa wokattua pinaattia (jolla ei ollut mitään tekemistä suomalaisen pinaatin kanssa) sekä banaaninlehdessä grillattua kalaa.  Olimme tyytyväisiä ja valmiit yöpuulle pienten yömyssyjen jälkeen.

 

 ke 18.11.2015

Samu täyttää tänään kolme vuotta – onnittelumme Helsinkiin Annamurun perheelle.

 

ONNEA SAMULLE 3 V

ONNEA SAMULLE 3 V

Meidän aamumme alkoi ylellisellä aamiaisella.  Pitkältä listalta sai valita kaksi juomaa ja kaksi annosta.  Valintamme oli kuumat kahvit, passion- ja ananasmehut, munakas tomaatti ja sipulitäytteellä, patonkia voin juuston ja marmeladin kera sekä hedelmäsalaatti.  Vau miten ihanaa.

 

HOTELLIN UIMA-ALLAS VIIDENNEN KERROKSEN PARVEKKEELTAMME KUVATTUNA

HOTELLIN UIMA-ALLAS VIIDENNEN KERROKSEN PARVEKKEELTAMME KUVATTUNA

Toivuimme herkuista hotellin altaalla.  Alue on pieni ja kodikas.  Sopii meille, sillä ilmanala täällä on helteinen.  Lämmintä on yli 30 astetta eikä mikään merituuli viilennä sitä.

 

TÄMÄ NEITO KORISTI HUEN KATUKUVAA

TÄMÄ NEITO KORISTI HUEN KATUKUVAA

Päivän kuumimpaan aikaan lähdimme – tietysti – liikenteeseen.  Asumme turistialueella joen takana.  Vanha keskusta ja muurien suojaama kielletty kaupunki ovat sillan toisella puolella.  Suuntaamme sinne huomenna.  Tänään on toipumispäivä.

 

AVARUUSOLIOITA?

AVARUUSOLIOITA?

 

PAAVO NURMEN KILPASISKO?

PAAVO NURMEN KILPASISKO?

Kävelimme Parfyymijoen rannalle ja hämmästelimme, miten hieno patsaspuisto siellä oli.

 

YLVÄITÄ LOHIKÄÄRMEVENEITÄ

YLVÄITÄ LOHIKÄÄRMEVENEITÄ

Lohikäärmeveneet olivat parkissa ja innokkaat myyjätytöt olivat kimpussamme.  Tunnin jokiristeily maksoi viisi taalaa.

 

VESIPULLOTAUKO JOEN RANNALLA

VESIPULLOTAUKO JOEN RANNALLA

Emme varanneet sillä ylihuomiseen retkipakettiimme kuuluu kaikki mahdolliset herkut, myös jokiajelu.

 

SILTA YLI PARFYYMIJOEN

SILTA YLI PARFYYMIJOEN

Jussi on edelleenkin toipilas, joten minä olen toiminut matkanjärjestäjänä, kartanlukija ja tukihenkilönä.  Ponnistelen ymmärtääkseni dongien päälle.  Yksi euro on 23 500 dongia.  Ynnää siinä sitten miljoonalukuja.  Ja tunnista setelit.  Nyrkkisääntöni on että hinnoista vähennetään neljä nollaa ja loppusumme jaetaan kahdella.

 

OSTIMME KOTIIN VIETÄVIKSI SILKKIPUSSILAKANAT 150000 DONGILLA - JUSSI PIRISTYI FLIRTTAILEMAAN

OSTIMME KOTIIN VIETÄVIKSI SILKKIPUSSILAKANAT 150000 DONGILLA – JUSSI PIRISTYI FLIRTTAILEMAAN

Totuus on vielä edullisempi.  Esimerkiksi paikallinen Huda-olut maksaa ravintolassa 12000 dongia.  Lopputulos on että pullollisen hinnaksi tulee alle 60 senttiä!  Hyvän ruoka-annoksen saa alle 100000 dongilla, siis alle viidellä eurolla.  Herkkuannos kevätkääryleitä maksaa 50000 dongia, siis vähän yli kaksi euroa.  Täällä tulee hulluksi.

Lueskelin opaskirjastamme suositusruokapaikkoja.  Hotellikorttelistamme löytyi ranskalaisravintola.  ”La Carambole kuuluu matkailija-alueen suuriin suosikkeihin.  Kokeile illalliskokonaisuutta, jossa saa toistakymmentä lautasellista maistiaisia.  Tämä on makujen sinfoniaa!”

MAISTELUILLALLISELLA LA CARAMBOLASSA

MAISTELUILLALLISELLA LA CARAMBOLASSA

Mehän kokeilimme.  Valitsimme kaksi erilaista kokonaisuutta.  Maisteltavaa riitti siis kaksinverroin.  Kokemus oli ylellinen.  Annan täydet pisteet vietnamilaiselle keittiölle.

 

to 19.11.2015
Visa täyttää tänään kaksi vuotta.  Ja ylihuomenna on Miikan syntymäpäivä.  Meillä on tiedossa juhlat kotiin palattuamme.

 

ONNEA KAKSIVUOTIAALLE VISALLE!

ONNEA KAKSIVUOTIAALLE VISALLE!

Lomamatkaa on vielä viikko jäljellä.  Tänään aloitamme kulttuurikierroksen.  Ensimmäinen kohteemme on muurien ympäröimä keisarillinen kaupunki.  Odotettavissa on kuvatulva.

 

AAMIAINEN HUEN TAPAAN

AAMIAINEN HUEN TAPAAN

Näillä eväillä olemme valmiit sukeltamaan historialliseen kiellettyyn purppurakaupunkiin.

There is one comment

  1. terttuimmo

    Hola! Kyllä te ootte vauhdikkaita, viikossa vaihtuu maat ja kaupungit moneen kertaan. Me ollaan pyöritty nyt pari päivää täällä Malagassa, eilen kävellen länteen ja tänään itään pyöräillen. Kilometrejä kertyi siinäkin mukavasti. Immo ui molempina päivinä meressä ja miekin uskaltauduin tänään kastautumaan. Vesi on virkistävää, ehkä noin 16 asteista, ruuhkaa ei todellakaan rannoilla ole nyt. Päivällä lämpötila yltänee noin 22 -25 plussaan pariksi tunniksi, mutta porukka on kyllä reilusti pukeissaan pitkissä housuissa ja pitkähihaisissa neuleissaan -jopa tikkitakeissaan ja varsisaappaissaan. Jos joku näkyy shortseissa, on taatusti turisti 😉
    Värikkäitä ovat teillä siellä niin maisemat kuin ruokapöydätkin. . . Vertailimme juurikin hedelmäantiamme täällä teidän kuviinne, nyt on chirimoiasta mangoon maisteltu satoa, eipä tarvitse vitamiinipurkkiin turvautua. Antoisaa matkanjatkoa teille ! T$I

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.