
REPPURETKELÄISET MACAOSSA
su 20.2.2011 illalla hotellissa Hongkongissa
Pikajuna toi meidät pikavauhtia eli vajaassa kahdessa tunnissa tuttuun Hongkongiin. Eväänä meillä oli 7 Eleven –kaupasta ostetut kolmioleivät sekä pullollinen krysanteemiteetä. Leivät olivat aivan mitättömiä ja tee tuoksui hajuvedeltä. Ostinkin sen yksinomaan hauskan ulkokuoren vuoksi. Että sellainen lounas.

ILTAVALOJA
Hongkongiin oli ilo saapua, sillä nyt olimme vahvoilla. Octobus-korteilla pääsimme mukavasti Kowloonin asemalta kertavaihdolla Jau Ma Teille, jonka lähellä uusi pelastusarmeijan hotellimme Booth Lodge on. Molempien silmät olivat ympyröinä, kun kuulimme varanneemme 45 euroa maksavan majapaikan! Viimeisten viikkojen aikana olemme selvinneet 20-30 eurolla ja olemme asuneet tosi hyvin. Ei tässäkään mitään vikaa ole. Huone on pieni ja siisti, sänky leveä, löytyy tv, jääkaappi ja oma kylpyhuone. Sijaintikin on mainio ja aamiainen kuuluu hintaan. Hongkong on kallis paikka. Tullessa se ei järkyttänyt, nyt sitäkin enemmän.

KULTAKORUJA HONGKONGIN TAPAAN
Olimme sen verran matkasta väsyneitä, että tyydyimme illalla vain kävelemään Hongkongin pääkatu Nathan Roadia ja etsimään sen varrelta illallispaikan. Jussi on jo pitkään puhunut Pekingin ankasta. Lähistöllä oli suositusravintola Peking Restaurant, jossa sitä saisi. Jos mahtuisi. Paikka oli niin tupaten täynnä pieniä kiinalaisia, ettei meille ollut sijaa. Vastapäätä sijaitsi niin ikään suosituspaikka Light Vegetarian Restaurant, jonka buffetpöytää opaskirja hehkutti maan mainiona. Niinpä suunnistimme sinne ja saimme taas kerran oivan elämyksen.

HOT POT VIHANNEKSIA
Pöytäämme tuotiin keittolevy ja hotpot-kattila, jossa kypsensimme soijakinkkua (se näytti ja maistui aidolta kinkulta!), kiinalaisia sieniä, kasviksia ja lehtivihanneksia. Sen lisäksi noutopöydästä sai hakea lisäannoksia tofukeitosta alkaen. Jälkiruuaksi kiinalaistyttö paistoi höyryäviä lettuja, joiden kanssa tarjolla oli hilloja ja vaniljakastiketta. Jussi voihki kotimatkalla ettei olisi uskonut, että kasvisruuasta voi tulla näin täyteen.
Lena ja Jussi, herkkumatkailijat
ma 21.2.2011 laivaretki Macaoon
Aamulla puhalsi navakka tuuli. Hyvä ettei pupu mennyt pöksyyn. Reippaasti kuitenkin matkasimme metrolla Hongkongin saaren puolelle, josta Macaon laivat lähtevät. Keli oli usvainen ja mittarissa +15 astetta. Olo oli kuin lentokoneessa, kun kantosiipialus starttasi. Istuimme pehmeillä nojatuoleilla turvavyöt kiinnitettyinä ja eteemme kannettiin lentokonepakkaus lounasruokaa. Se oli tietenkin kanaa. Jussille maistui.

LÄHESTYMME MACAOTA
Laivamatka kesti tasan tunnin. Perillä tuntui, kun olisimme astuneet Portugaliin. Vanhassa keskustassa katukiveykset oli kuvioitu ja talojen seinissä näkyi kaakelilaattoja.

KESKUSAUKION KIVEYS TOI TUULAHDUKSEN PORTUGALISTA

LARGO DE SENADO OLI KORISTELTU VIIMEISEN PÄÄLLE UUDEN VUODEN KUNNIAKSI
Keskusaukio oli koristeltu uuden vuoden kunniaksi värikkäästi. Pupujusseja hyppeli siellä ja täällä.

RUINAS DO SAO PAULO – JÄLJELLÄ OLI VAIN JULKISIVU
Katsastimme tärkeimmät nähtävyydet ja lähdimme sen jälkeen etsimään ruokapaikkaa. Vietimme nostalgisen tuokion grillattujen sardiinien, merianturan ja kirpeän vinho verden merkeissä.

MACAON KUULUISIA PELIKASINOJA
Paluumatkalla laivalaituriin näimme vilauksen Macaon kuuluisista pelihelveteistä. Hädin tuskin vältimme kiusauksen.

PALUU HONGKONGIIN
Hongkongin valot loistivat, kun kotiuduimme retkeltä. Meillä on vielä huomenna täyspitkä kulttuuripäivä, sillä lento Suomeen lähtee puolen yön jälkeen. Jo nyt tuntuu haikealta, että Aasia-seikkailumme on loppusuoralla. Koti-ikävä ei ole vaivannut, eivät myöskään vatsataudit ja kielen suhteenkin olemme selvinneet kohtalaisesti, jopa hyvin Kiinassakin.
ti 22.2.2011
viimeinen Hongkong-päivä
Lähtöpäivä on yleensä yhtä odottelua, mutta tällä kerralla onnistuimme viettämään täydellisen kulttuuripäivän. Hotellimme lähellä oli pieni taidetarvikekauppa, jossa jo kerran pääsin hipelöimään aivan ihania kiinalaisia riisipapereita. Niissä oli pieniä kultahippuja. Silloin matkamme suunta oli kaupungille, joten jätin ostoaikeet viimeiseen päivään. Se kannatti, sillä sain vietyä kassillisen paperirullia hotellin säilytykseen. Otan ne lentokoneeseen käsimatkatavaroina.

HONGKONGIN TAIDEMUSEO
Seuraava ilonaihe oli Hongkongin taidemuseo, jossa oli kiinalaisen tussimaalauksen mestariteosten näyttely 1500-1600 luvuilta. Katselin hartaudella sitä osaamista, johon vain oikeat taitelijat pystyvät.

HONGKONGIN SAARELLA
Eikä taidekierroksemme loppunut vielä tähänkään, vaan suunnistimme jo toisen kerran ferryllä salmen yli Hongkongin saarelle ja siellä kuuluisalle taide- ja antiikkikadulle Hollywood Roadille. Nyt galleriat olivat auki ja minä kiersin niitä innolla. Jussi kesti koko taidepaketin kärsivällisesti. No, kyllä hän sai vähän tasoitusta, sillä vietimme iltapäivän Monk Kokin elektroniikkakaupoissa.

JUSSI SAI KURSSITUKSEN PEKINGIN ANKAN OIKEAOPPISESSA SYÖMISESSÄ
Iltaseitsemältä raavimme jo toisen kerran Peking Restaurantin ovea Pekingin ankan toivossa. Ja nyt tärppäsi. Meidät ohjattiin komeaan saliin pyöreän pöydän ääreen. Jussi sain puolikkaan ankkaa, kun hän selitti, ettei vaimosta ole ankansyöjäksi.

PEKINGIN ANKKAA
Tarjoilija opasti kädestä pitäen, miten ankanpalat kääritään ohuen letun sisään ja mukaan sipaistaan oysterkastiketta sekä sellerinpaloja. Tämä kasvissyöjäkin suostui maistamaan palasen, muttei ollut kovinkaan vakuuttunut. Oikeasti minun kasvisannokseni mehevine kiinalaisine sienineen oli maistuvampi. Vatsat pulleina palasimme Hongkongin iltaan ja kiersimme hotellille Temple Streetin yötorin kautta. Markkinoilla oli myynnissä mitä vain. Ostelimme viimeisillä dollareilla viimeisiä matkamuistoja – kahdella eurolla sai mitä vain. Varokaa ystävät, voitte saada tuliaisiksi mitä vain!
Nyt kello on puoli yksitoista illalla ja me olemme jo lentokentällä. Tulimme tunnin matkan kolmella eurolla, tällä kertaa lentokenttäbussilla. Hongkongin dollarit riittävät vielä lähtöoluisiin. Olisin viihtynyt täällä pitempäänkin, mutta onneksi kevään mittaan on uusia matkoja tiedossa. Ei Aasiaan, vaan ihan vain Eurooppaan. Huhtikuussa lähdemme Liin ja Kaizun kanssa heidän hääpäivämatkalleen Roomaan ja toukokuussa maalausmatkalle Normandiaan. Eli uusia blogeja on luvassa, pysykää kanavalla.
Lena ja Jussi, kotimatkalla
jatkuu kotosalla:
ke 23.2.2011 kolmen viikon reissu takana
Vajaan kymmenen tunnin lento sujui perinteisesti, Jussi nukkui huonosti, minä hyvin. Suomessa meitä odotti talvi, pakkasta oli -26 astetta. Onneksi Miika-poika haki meidät lentoasemalta. Kotona sisälämpömittari näytti +12 astetta (olimme vähentäneet lämpöä matkan ajaksi). Takkatuli ja sauna korjasivat nopeasti tilanteen. Purimme rinkat vikkelästi ja laitoimme ne palelemaan verannalle. Tiedämme ainakin, ettei mitään ylimääräisä ötököitä pääse kotiutumaan meille. Voi hyvänen aika, miten hyvältä tuoreet ruispalat ja suomalainen kahvi maistuivatkaan.
Lena ja Jussi, nyt kotona
tässä kertaus omatoimisesesta matkareitistämme 1 – 23.2.2011

HAPPU CAT MATKASI KANSSAMME SUOMEEN
matkamme plussat:
- · matkamme oli onnekas, sillä pahoja vastoinkäymisiä ei ollut ollenkaan (tavaroita ei unohtunut, ei varastettu, ei onnettomuuksia, ei sairauksia)
- · kolmessa viikossa ehti mainiosti kiertää näinkin pitkän rengasmatkan, kaikki matkakohteemme olivat meille uusia ja siksi haastavia – paluumatkalla Hanoissa ja Hongkongissa otimme jo elämän rennosti
- · vaikka kaupunkilomissa on puolensa, rantalomaa olisi saanut olla enemmän
- · kiinalainen uusi vuosi oli hieno kokemus, vaikka opaskirjat varoittelivat ettei silloin kannata matkustaa Aasiaan
- · jos Hongkongissa on aikaa, kannattaa ilman muuta käydä Guangzhoussa Kiinan puolella sekä Macaossa – molemmat ovat lähellä ja täysin erilaisia kokemuksia
- · Vietnam on turistiystävällinen ja edullinen maa, siellä saa hymyjä ja hyvää palvelua viimeisen päälle
- · joka puolella ruoka ja juoma olivat hyvää ja halpaa, emme laihtuneet (pitäisi kai kirjata miinuspuolelle) eikä vatsataudit vaivanneet
- · englannilla pärjäsi – huomasin yllättäen ymmärtäväni Jussia paremmin, mitä paikalliset selittivät oudoilla aksenteillaan, Jussi puolestaan sitkeänä sissinä jaksoi selittää perusteellisesti, mitä milloinkin halusimme
- · Aasiassa voi elää ja matkustaa halvalla tai kalliilla – me sukkuloimme enimmäkseen halvan puolella, mutta ylilyöntejäkin tuli, lähinnä mukavuudenhalusta. Olimme suunnitelleet käyttävämme enemmän junakyytejä, mutta lennot osoittautuivat lähes yhtä edullisiksi, myös taksin käyttö oli halpaa
- · rinkat olivat matkassa kätevät, sillä kävelimme paljon ja kuljimme monilla eri kulkuneuvoilla
- · kaikissa hotelleissamme oli käytettävissä ilmainen nettiyhteys, useassa myös langaton verkko (mutta meidän tyhmä läppäri temppuili). Lento- ja hotellivaraukset onnistuivat netin välityksellä on line. Erityisesti Vietnamissa sisäiset lennot olivat tosi halpoja.
miinuslista on lyhyt:
- · kylmät kelit yllättivät – Hoi Anin rantaloma oli ainoa suloisen lämmin kesäviikko, Hanoissa ja Hongkongissa oli viileä, Kiinassa suorastaan kylmä, myös hotellihuoneet olivat kylmiä – tosin lisäpeittojen kera nukkuminen oli syvää
- · halpalentoyhtiöiden peruutukset ja lippusotkut haittasivat pari kertaa lomanviettoa, mutta niistäkin selvittiin
- · olisi pitänyt selvittää tarkemmin yhteydet lentokentiltä hotelleille, siinä olisi säästänyt rutkasti
Lena ja Jussi, tosi tyytyväiset matkalaiset