maaliskuun kursseja ja galleriapäiviä

MAALISKUUN TAITEILIJAN KAIJA MÄENPÄÄN AVAJAISKUKAT TUOKSUVAT GALLERIASSA

MAALISKUUN TAITEILIJAN KAIJA MÄENPÄÄN AVAJAISKUKAT TUOKSUVAT GALLERIASSA

ma 7.3.2016

Vanajaveden opiston kurssikevät on kiivaimmillaan nyt hiihtolomaviikon jälkeen.  Minulla on aktiviteetteja tiistaisin ja keskiviikkoisin, satunnaisesti myös torstaisin ja lauantaisin.  Jussi valittaa, ettei minulla riitä aikaa hänelle.  Taitaa olla oikeassa.  Vietän nimittäin kaikki vapaa-ajat vapaaehtoisesti galleriassamme.  Tai oikeammin työhuoneellani.  Naisen naamio -sarja etenee sellaista vauhtia että hyvä kun perässä pysyn.  Herään aamuyön tunteina ideoimaan, mitä seuraaksi syntyy.  Onkohan tämä ihan viisasta…

 

MAALISKUINEN LUMIPYRY

MAALISKUINEN LUMIPYRY

Sakea lumisade yllätti meidät maanantaiaamuna.  Päivän mittaan keli oli yhtä loskaa.  Vaikka oli maanantai ja galleria suljettu, sain vieraita.  Lupasin nimittäin taideopiskelijaryhmälle kiertokäynnin pajallamme.  Esittelin tiloja ja ilahduin, kun Tarja-opettaja suunnitteli ryhmälle pajapäivää.

 

NÄKYMÄ GALLERIALTA OLI VETINEN

NÄKYMÄ GALLERIALTA OLI VETINEN

Palasin työhuoneelta lounasaikaan kotiin kengät märkinä.  Meillä oli elokuvailta.  Jussi suunnisti Verkatehtaan Bio Rexiin katsomaan oscar-palkittua elokuvaa ”The Revenant”. 

 

carol_pieni

Minä valitsin Bio Marilynin ja elokuvan ”Carol”, jonka pääosassa loisti Kate Blanchett.  Pidin kovasti.

 

ti 8.3.2016 naistenpäivä

Jussi lähti kauppaan.  ”Tuothan tullessasi naistenpäiväkukkia?”  toivoin.  En saanut ruusuja vaan kimpun valkoisia tulppaaneja.  Olin oikein ilahtunut.  Sitä saa mitä tilaa.

Minulla oli taas tehokas puuhapäivä.  Sarja ”Naisen naamio” edistyy vauhdilla.  Käyn lähes päivittäin työhuoneella jatkamassa kollaaseja.  Kuusi ensimmäistä ovat jo valmiit.  Otin uudet kuvat ja päivitin ne kuvataidetta -osioon.

 

PANOKSENI NAISTENPÄIVÄÄN

PANOKSENI NAISTENPÄIVÄÄN

Innostuin naistenpäivästä sen verran, että päivitin oman panokseni myös facebookiin.  Se ei ole tapaistani.  No ilahdutti toki, että sain runsain mitoin tykkäyksiä.  Kukapa siitä ei tykkäisi.

 

ESINEKOLLAASI ON SYNTYMÄSSÄ

ESINEKOLLAASI ON SYNTYMÄSSÄ

Jatkoin iltapäivällä toisenlaisten kollaasien parissa.  VOP:n kurssilla vuorossa oli esinekollaasi.  ”Tämä on elämäni ensimmäinen kolmeuloitteinen kollaasi”, jouduin tunnustamaan opettajalle, kun sain työn valmiiksi.  Hän toivoi, ettei se jää viimeiseksi.

Kuvansiirtokurssi sen sijaan ei tuottanut iloa.  Päin vastoin.  Opettaja oli printannut lähettämämme kuvat, jotka sitten oli tarkoitus siirtää decoupagelakan tai transfer gelin avulla jollekin muulle materiaalille.  Monilla oli kangasta mukana.  Minä halusin askarrella siistejä kortteja kauniille pahvipohjille.  Toisin kävi.  Harjoittelukappaleeni kostui, pahvi kupruili ja sotkeentui lakkaan.  Tämä ei taida olla minun lajini.  ”Ei ensimmäisestä kerrasta kannata luovuttaa”, opettaja kannusti jatkamaan.  Ehkäpä ensi viikolla onnistun..

 

to 10.3.2016

Keskiviikkona oli venyttelyä ja grafiikanpaja.  Torstaina päivystin galleriassa.  Jussi tuli jatkamaan, sillä minulla alkoi kello 17 ”Kirjoituksia Koneesta” kurssi.  Se on hyvä kun on varapäivystäjiä.

 

MIESTEN JUTTUJA

MIESTEN JUTTUJA

Olen ahkeroinut edelleenkin kollaasien parissa.  Aika menee huomaamatta, kun on mukavaa tekemistä.  Huomenna on tiedossa vapaapäivä.  Viikonloppu vierähtää työhuoneella, sillä saan – toivottavasti – taiteilijasisko Marin vierailulle Hämeenlinnaan.  Hän lupasi vedostaa vanhoja laattoja.  Niille on kysyntää, joten homma on kannattavaa.

Minäkin ilahduin, kun poikkesin taidelainaamossa.  Vein sinne – pyynnöstä – pari päivää sitten käsinsidottuja vihkosia.  Ensimmäinen oli jo mennyt kaupaksi.  Se kannustaa jatkamaan.

 

pe 11.3.2016

Olimme reippaita.  Kävelimme kylpylään.  Kaipasin auringonpaistetta.  Päivä oli pilvinen ja plussaa oli pari astetta.  Emme pitäneet kiirettä.  Saimme matkaan kulumaan tasan tunnin.

LINNUT OLIVAT VALLANNEET AULANGON KYLPYLÄN AULAN

LINNUT OLIVAT VALLANNEET AULANGON KYLPYLÄN AULAN

Toinen tunti vierähti saunoissa ja altailla.  Minun suosikkini on höyrysauna.  Naisten puolella on myös suomalainen sauna ja suolasauna.  Suolan saloista en ole päässyt selvyyteen.  Onhan siellä lämmintä ja vettäkin voi heittää kiukaalle, mutta tunnelma on vaisu.  Ulkoallas sen sijaan virkisti, sillä ilmanala oli leuto ja poreet ylellisiä.

Palasimme virkistyneinä bussilla kotiin.  Laitoin puolivalmisruokaa.  Sienirisottoa pussista ja thaikeittoa valmispakkauksesta.  Ne maistuivat makoisille urheilupäivän jälkeen.

Vietin tuttuun tapaan pari iltapäivän tuntia työhuoneella.  Tuurasin Kukkaan, jolla oli joogatunti.  Maalasin metallinhohtoisilla akryyliväreillä uusia pohjia tulevia kollaaseja varten.

 

LEIKKELEITÄ

LEIKKELEITÄ

Tunsin ihan vähän oloni hupsuksi, kun leikkelin naamioita printtipaperista.  Mitä niistä syntyykään, se jää nähtäväksi.

 

la 12.3.2016

Kävelin aamupäivällä mitä kauneimmassa säässä gallerialle.  Maa tuoksui keväälle ja linnut lauloivat riemulla.

 

SUPPISPIIRAKKA ILLAN NYYTTIKESTEIHIN

SUPPISPIIRAKKA ILLAN NYYTTIKESTEIHIN

Minulla oli matkassa aamulla leipomani suppilovahveropiirakka.  Tiedossa oli nimittäin jäsenkokous ja nyyttikestit ja elokuvailta ”Séraphinen” seurassa.

 

MAALISKUUN AURINGONSÄTEITÄ

MAALISKUUN AURINGONSÄTEITÄ

Yöpakkasen jälkeen puut ja pensaat olivat huurteessa.  Minulla oli piirakan lisäksi mukana kunnon kamera.  Olin myöhästyä päivystyksestä, kun innostuin ottamaan taidekuvia.  Melkein samalla ovenavauksella galleriaan tupsahti näyttelyvieraita.  Päivä vierähti rattoisasti, kun oli juttuseuraa.  Taiteilijasisko Mari saapui Helsingistä flunssaisena.  Harvoin häntä tapaa niin hiljaisena.  Illan mittaan kuume nousi ja hän palasi kotiin sairastamaan.  Jaksoi sentään olla läsnä jäsenkokouksessamme.

 

PAPERIHUONE RY:N JÄSENIÄ

PAPERIHUONE RY:N JÄSENIÄ

Meillä oli varmaan historian suosituin kokous.  Uusia jäseniäkin oli kokonaista kolme paikalla.  Ideoimme tulevaa toimintaa hyvällä menestyksellä.

 

NAAMIOTAIDETTA, NYYTTIKESTIT JA ELOKUVAILTA

NAAMIOTAIDETTA, NYYTTIKESTIT JA ELOKUVAILTA

Minä sain melkein lottovoiton, kun pääsen lokakuussa ripustamaan ikioman näyttelyn galleriaamme.  Meille tuli peruutus ja jäsenillä on etuoikeus käyttää niitä aikoja.  Nyt minua ei pidä mikään poissa työhuoneelta.

Paitsi huomenna, jolloin vietämme perinteistä Tampere-päivää Jussin kanssa.  Käymme päiväseltään katsomassa elokuvajuhlien palkitut lyhytelokuvat.  Työelämän aikana istuin Plevnassa monta päivää ja katsoin monta esitystä putkeen.  Nyt voin hemmotella itseäni – ja kaveria – katsomalla vain parhaat!

 

ma 14.3.2016

Uusi viikko alkoi valoisana.  Luvassa on roimasti plusasteita.  Tosin lämpöjakson jälkeen pakkaset palaavat.  Vielä ei odotella kesäkelejä.

 

PALKITTUJEN LYHYTKUVIEN NÄYTÖS ON ALKAMASSA

PALKITTUJEN LYHYTKUVIEN NÄYTÖS ON ALKAMASSA

Meidän viikonloppu oli vauhdikas.  Nautimme Tampereen elokuvajuhlista, sillä katsoimme vain hyviä elokuvia.  Palkittujen näytöksessä oli kuusi lyhytkuvaa.  Pidin niistä kaikista.  Suosikkini oli animaatio ”Viikset”, joka oli aivan hulvaton.  Suosittelen.

 

KATMANDUSSA EI JÄÄNYT NÄLKÄISEKSI

KATMANDUSSA EI JÄÄNYT NÄLKÄISEKSI

Jussi ehdotti iltapalaa näytöksen jälkeen.  Päädyimme Katmanduun ja saimme niin isot ja maukkaat annokset, että loppuilta meni sulatellessa.  Paikallisjuna toi meidät Hämeenlinnaan sopivasti iltauutisten aikaan.

 

TAMPEREEN VALOJA

TAMPEREEN VALOJA

Tiedossa on normaali kevennetty viikko.  Kevennetty siksi, että painokäyrä on huolestuttavassa nousussa.  Molemmilla.  Lupasin keitellä tänään kaalikeiton.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.