olemme loukussa

UUSI OSOITTEEMME ON PALOKUNNANKATU 3A1, 13100 HÄMEENLINNA

UUSI OSOITTEEMME ON PALOKUNNANKATU 3A1, 13100 HÄMEENLINNA

ke 29.6.2016

Nimittäin kahden asunnon loukussa.  Meitä saa onnitella.  Kauppakirjat tehtiin tänään.

 

RAATIHUONEELLAKIN OLI IRON MAIDENIN MAINOS

RAATIHUONEELLAKIN OLI IRON MAIDENIN MAINOS

Hämeenlinnassa oli Suuren Urheilujuhlan tuntua.  Kantolanniemessä esiintyi Iron Maiden.  Me emme olleet siellä juhlimassa mutta kotona kyllä.  Jussi haki Alkosta pullollisen Torley-kuohuviiniä ja minä kaupasta pakastepizzan.  Niillä eväillä juhlistimme tulevaa elämäämme keskikaupungilla.

 

SAIMME HULPPEASTI 20 AVAINTA UUTEEN KOTIIN

SAIMME HULPPEASTI 20 AVAINTA UUTEEN KOTIIN

Saimme kaupantekotilaisuudessa uuteen kotiin vaatimattomasti 20 avainta.  Asunto on ollut joskus toimistona, siinä selitys.  Kuljimme tyhjissä avarissa huoneissa mittanauhan kanssa.  Minä kalustin mielessäni kodin jo maaliskuussa, jolloin kävin sitä ensi kerran ihailemassa.  Viemme suurimman osan vanhoista kalusteista, mutta uuttakin tekee mieli.  Nyt on sopivasti alennusmyyntien aika.  Olen luottavaisella mielellä, että muutosta selvitään pikku hiljaa.

 

KUOHUVIINIT VANHAN KODIN PARVEKKEELLA

KUOHUVIINIT VANHAN KODIN PARVEKKEELLA

Aulangontien asunnon myyminen onkin sitten toinen juttu.  Pidämme peukkuja, että sekin onnistuu.

Laitoin ostohuumassa kuvia facebookiin ja sain ilokseni runsaasti tykkäyksiä ja kannatusta.  Kiitos siitä, tuntuu hyvältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.