
NÄKYMÄ TYÖHUONEENI IKKUNASTA PALOKUNNANKADULLE
ke 21.9.2016
Syksy on haikea. Mökillä oli kirpeänkaunis sää, kun haravoin maanantaina keltaisia lehtiä. Jussi rakensi vierasmajaan portaita. Saunoimme ja katselimme, kun järvenselällä ui neljä uljasta joutsenta. Illan pimetessä maistelimme takkatulen äärellä ensimmäistä erää Jussin mainiota kotiviiniä.
Tiistaina suunnistimme kaupunkiin, sillä Vanajaveden opiston kurssisyksy on jo vauhdissa. Sain houkuteltua miehenkin mukaan seniorivenyttelyyn. Sen suosio yllätti, sillä avara sali oli täpötäynnä muitakin senioreja. Hyvää se silti teki.
Ehdin käydä kotona vaihtamassa vaatteet ennen maalauskurssin alkua. Tuttu opettaja Hannele Tarna opasti meitä maalareita abstraktiin ajatteluun. Varmistin, että saahan tuotoksissa olla myös esittäviä elementtejä. Sain luvan. Ajattelin jatkaa naamiosarjaa. Se antaa mahdollisuuden vaikka millaiseen irrotteluun. Meitä kurssilaisia on 15, mikä on Hämeenlinnan kokoiseen kaupunkiin paljon. Laskin, että tuttuja aikaisemmilta kursseilta oli ainakin viisi. Kaupunki on todella pieni.
Jussi lähti venyttelyn jälkeen takaisin mökille. Minulla on tiedossa kaupunkiohjelmaa koko loppuviikoksi. Pieni välimatka tekee vaihteeksi vain hyvää.

KUKKA PITKÄSEN HIENO TYÖ VOIPAALAN NÄYTTELYSSÄ
Ajelimme graafikkosisko Paulan kanssa Voipaalaan katsomaan, millaisen näyttelyn Kukka, Anna ja Elina olivat saaneet aikaiseksi. Se oli kerrassaan hieno, suosittelen!
to 22.9.2016
Olen onnistunut saamaan syysflunssan. Nenä vuotaa, kurkku on karhea ja olo tukkoinen. Ei kiva. Olen edelleen kaupungissa, mutta sain ilokseni Jussin hetkeksi seurakseni. Hän on lähdössä pohjanmaalle puolukkaan ja tuli hakemaan vaihtovaatteita. Minulla olisi illalla grafiikkakurssi, mutta taidan skipata sen suosiolla. Oikeastaan on joskus ylellistä vetäytyä sohvannurkkaan, juoda kuumaa hunajateetä ja katsella televisiosta hömppäohjelmaa. Sitähän riittää.

PAULA GALLERIA TÄRINÄSSÄ
Sain Paulalta kuvaviestin. Hän oli käymässä Riihimäellä katsastamassa minun ja taiteilijasiskojen näyttelyn ”8 palettia”. Hän kiitteli näyttelyä. Se onkin jo loppusuoralla. Purku on sunnuntaina. Kolme viikkoa on vierähtänyt vauhdikkaasti.
la 24.9.2016
Minulla ja Liisa K:lla on ollut kulttuuriviikonloppu Hämeenlinnassa. Kävimme eilen teatterissa katsomassa ”Kultalammen”.

KULTALAMPI LÖYTYY HÄMEENLINNAN TEATTERIN SUURELTA NÄYTTÄMÖLTÄ
Esitys oli koskettava ja pääosan esittäjät Johanna Reilin ja Ilmari Saarelainen sopivat loistavasti rooleihinsa. Suosittelen.
Tänään lauantaina kävimme tietenkin Galleria Paperihuoneella katsomassa Eija Piirosen puupiirroskollaaseja. Kirjastossa oli poistokirjamyynti, mutta pysyimme lujina emmekä ostaneet mitään. Molempien kirjahyllyt ovat täpötäynnä. Ja ainahan voi lainata.

PALANDERIN TALO LÖYTYY HÄMEENLINNAN LUKIOKADULTA
Teimme kävelykierroksen syksyisessä kaupungissa ja päädyimme aivan ex tempore Palanderin taloon opastetulle kierrokselle.

PALANDERIN TALO ON HIENO PORVARISKOTI
Näimme ja kuulimme elävän kertomuksen 1800-1900 lukujen vaihteen porvariskodin elämästä pikkukaupungissa. Suosittelen.
su 25.9.2016
Tänään meillä oli sitten näyttelyn purkupäivä Riihimäellä. Kolme maalausta ja yksi keramiikka oli myyty. Hyvä homma, vaikka minä sainkin tyytyä vain kiitoksiin. Sekin lämmitti.

KIITOKSEN GALLERIA TÄRINÄN VIERASKIRJASSA LÄMMITTIVÄT
Illalla me paperihuonelaiset kokoonnuimme grafiikanpajalle suunnittelemaan tulevaa. Ensi vuoden näyttelyhaku käynnistyy marraskuussa. Täsmensimme vähän hakuehtoja ja nostimme vähän hintaa maaliskuun alusta lähtien. Hehkutan lisää, kunhan sihteerimme Kukka saa kirjattua kaiken.
Jussi kotiutui illalla pohjanmaalta puolukkaämpäreiden kanssa. Kelpaa nyt odotella talvea. Suunnittelin jo kaaliruokia siitä ilosta, kun saamme lisukkeeksi herkullista puolukkahilloa.