kesämökkijuhlia

SYNTYMÄPÄIVÄKEKKERIT

ti 11.7.2017

Kylmän ja sateisen viikon jälkeen aurinkoiset syntymäpäivät mökillä olivat yhtä juhlaa.

 

RUUSUT KUKKIVAT MÖKKIPIHALLA

Palasin lauantaina Oriveden opiston maalauskurssilta mökille yhtä aikaa nuorison kanssa.  He olivat viettäneet rattoisan puuhapäivän Parolan panssarimuseossa.  Pikkupojat kertoivat kilvan jännittävästä retkestä.

JÄÄTELÖ MAISTUI

Meillä oli lauantaina tarjolla grilliruokaa, jäätelöä ja Lauran paistamaa raparperipiirakkaa.

 

TULIAISKIMPPU ON KAUKLAHDEN PUUTARHASTA

 

SUSHIPÖYTÄ ON KATETTU

Sunnuntaina oli sushipäivä.  Makirullien kääriminen onnistui mainiosti, vaikka meidän sushiperinteessä on ollut parin vuoden luova tauko.

 

MIIKA POKSAUTTI CAVA-PULLON

 

ANNAN LAHJAPAKETEISTA LÖYTYI PUNAINEN REPPU JA TROOLARI-PUSSILAKANA

Mansikkakakku kruunasi juhlapäivän.  Meillä oli herkuttelun lomassa kulttuuriohjelmaakin.

 

POP UP TAIDENÄYTTELY

Ripustin tuoreen taidenäyttelyn autotallin oviin.  Siihen oli hyvä syy, sillä maalasin kurssilla öljyväreillä ja taulut olivat vielä märkiä.  Ulkona auringonpaisteessa ne kuivuivat paremmin kuin sisätiloissa.

 

KIREITÄ SIIMOJA

Isot pojat Miika, Otso ja Samu ehtivät myös kalaan.  Uistimella tuli ahvenia, joita pojat esittelivät ylpeinä.

Miikan loma alkaa vasta kahden viikon kuluttua.  Heilutimme sunnuntaina pojan perheelle ja maanantaina tyttären perheelle.  Meillä on Jussin kanssa muutaman päivän hengähdystauko, joka tulee tarpeeseen!

 

ke 12.7.2016

Meidän hengähdystaukomme ei tarkoita makoilua mökillä.  Siellä sataa.  Meillä oli eilen erikoisohjelmaa.  Kävimme pesäpallo-ottelussa Hyvinkäällä!

 

SUPERPESISOTTELUSSA HYVINKÄÄ-VIMPELI

Superpesisottelu Hyvinkää – Vimpeli Pihkalan kentällä oli jännittävä.  Saimme kutsun vip-katsomoon Suomen Kauppayhtiöiltä.  Kiitokset Kari ja Arja.  Tunsimme olevamme todellakin vip-vieraita, sillä katettu katsomo oli aitiopaikalla ja tarjoilu oli herkullista.  Laadusta vastasi ravintola Harlekiini.  Pelikentällä satoi.  Pelaajia se ei näyttänyt haittaavan.  Lyönnit olivat osuvia ja juoksut näyttäviä.  Suosikkijoukkueemme Vimpeli voitti ylivoimaisesti.  Sympatiamme olivat pohjanmaalla.  Nuoruudessa tuli käytyä useamminkin kerran jännittämässä Alajärven Ankkureiden puolesta.

Tänäänkin meillä on erikoisohjelmaa.  Starttaamme iltapäivällä Kylmäkoskelle.  Perinteisiin kuuluu, että teemme Erkin ja Sipan mökille pyöräretken joka toinen kesä.  He pyöräilevät Suvelaan joka toinen kesä.  Tosin meidän pyöräilymme on pikku hiljaa vaihtunut autonpyöriin.

 

to 13.7.2017

Perinteinen pyöräretki – autolla – Kylmäkoskelle sujui nostalgiahengessä.  Ajoimme tuttua pyöräilyreittiä Hattulasta Iittalaan, sieltä Pirttikosken ohi Käyrälään ja Sotkian kautta perille Sirpan ja Erkin mökille.  Pikkuteiden varrella kesäkukat kukkivat ja lehmät laidunsivat.

 

KESÄHERKKUJA

Perillä meitä odotti kuohuviinimaljat.  Istuimme pilvipoutaisessa säässä pihakeinulla myöhään iltaan asti.

 

MANSIKKATORTTUKAHVIT

 

SIRPAN KASVIMAA OLI REHEVÄ

 

JUSSI PULAHTI KYLMÄÄN ALTAASEEN

Ohjelmassa oli mansikkatorttukahvit, kasvimaakierros, sauna ja makoisa tex-mex-illallinen.

 

 

TULIAISIA SIRPAN KASVIMAALTA

Torstaiaamuna satoi.  Olimme tyytyväisiä, ettei tarvinnut pyöräillä sadeviitat päällä kotiin.  Auto toi turvallisesti kuivina perille.  Nyt olemme taas mökillä.  Vettä sataa taivaan täydeltä ja sisälläkin on koleaa.  Taidamme istua takkatulen äärellä koko illan.

 

ma 17.7.2017

Heinäkuu on hektistä aikaa.  Viikonloppuun mahtui taidenäyttelyn avajaiset Seinäjoella ja käynti Vimpelin mökillä.

 

TUULEN KAIKUJA -NÄYTTELYN AVAJAISISSA

Eikä mikä tahansa mökkivierailu vaan melkeinpä sukukokous.  Paikalla oli Arjan ja Eskon Tuomas-poika perheineen ja meidän nuoriso sekä Leenan perhe.

 

JUSSI, LEENA-SISKO JA TUOMAS 34 V

 

RUOKA VALMISTUI ULKOGRILLILLÄ

 

TEEMU, SENNI 5 KK, MIIA JA MEEA

Parhaimmillaan ruokapöydän äärellä oli 20 henkeä.  Siinä oli kesäjuhlien makua, varsinkin kun saimme komean mansikkakakun Tuomaksen syntymäpäivän kunniaksi.

 

LEIKKIVIÄ POIKIA RANNALLA

Mökkirantaan oli ajautunut yllättäen hienoa hiekkaa.  Pikkuväki vietti aurinkoisen sunnuntaipäivän lähes nakuina vesirajassa.

 

VISA VILKUTTI KALAMIEHILLE

Otso pääsi Miikan kanssa Lappajärvelle kalaan.  Vaikka toivotimme ”kireitä siimoja”, saalis jäi vähäiseksi.

Palasimme sunnuntai-iltana kotiin.  Miika vei Lauran ja pojat viikon kesälomalle Laviaan.  Hänen lomansa alkaa vasta viikon kuluttua.  Toivottavasti säätkin lämpenevät.  Maanantaiksi on taas luvassa sadetta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.