päiväretki zanteen

ma 18.9.2017
omatoimiretki paikallisbussilla

Kokeilimme aamulla hotellimme Letsoksen valmista aamiaisbuffetia.  Hinta oli vain neljä euroa.  Tarjolla oli perusaineksia: kylmiä leikkeitä, paahtoleipää ja lämpimässä pöydässä tummanpuhuviksi keitettyjä munia, makkaroita ja pieniä croissanteja.  Löytyi myös paksua jogurttia ja hunajaa.  Salissa oli lähes tungos, sillä moni oli varannut majoituksen aamiaisen tai puolihoidon kera.  Taidamme taas jatkossa kokata aamiaiset itse pienessä keittiössämme.  Kauppakin on mukavasti nurkalla.

”Bussi pääkaupunkiin lähtee klo 10:30 ja palaa 16:30, pysäkki on supermarketia vastapäätä ja hinta on 1:80 hengeltä”, hotellimme ystävällinen neitonen kertoi.  Bussi taisi todellakin lähteä aikataulun mukaisesti, mutta edellisestä kylästä.  Saimme odotella sitä lähes puoli tuntia.  12 kilometrin matka taittui mukavasti, sillä maisemat olivat vehreät ja puutarhat kukkivia.

PÄÄKAUPUNGIN BUSSIASEMA

Perillä löysimme itsemme kallioiden juurelta vuoren rinteeltä.  Pääsimme pikkukujia pitkin alas Zakynthosin (tuttavallisesti Zante) viehättävään kaupunkiin.

 

VIRKISTYSTÄ SATAMAN KAPAKASSA

 

ZANTEN SATAMASSA

Joimme kylmät oluet satamassa ja lähdimme sen jälkeen tutustumiskierrokselle.

MINÄ JA KANSALLISRUNOILIJA

Minä tervehdin pääaukiolla kansallisrunoilija Dionisios Salomosia.  Aukion laidalla oli kiinnostavan näköinen museo, mutta Arjalla kiiluivat silmät ostoskadulle.  Hän etsi perinteistä nahkalaukkua, mutta ei löytänyt mieleistään.

 

TYYLIKÄS OLIIVIMALLISTO

Matkamuistomyymälät olivat tyylikkäämpiä kuin meidän rantakaupoissamme.  Hinnat olivat korkeita, kun ihailimme designtuotteita.

 

LEENAN VIRKATTU KESÄHATTU MAKSOI 1,50 EUROA

Arja ja Esko tekivät kahdestaan ostoskierroksen.  Minä ja Jussi jäimme istumaan pääkadun kahvilaan.  Oli hauska seurata elämänmenoa kaikessa rauhassa.

 

TÄYTETTYJÄ VIHANNEKSIA

Palasimme lounasaikaan satamaan.  Pieniä tavernoja oli rantakadulla vieri vieressä.  Merinäköalalla.  Istahdimme ensimmäiseen lupaavan näköiseen.  Jussi valitsi grillatut tuoreet sardiinit, Esko moussakan ja Arja ja minä vegetäytteiset munakoisot, paprikat ja tomaatit.  Kaikki annokset olivat erinomaisia.  Kun tilasin kreikkalaiset kahvit jälkiruuaksi, poika ilmoitti ettei heillä ole (!).  Joimme sitten espressot.

 

OSTOSKADULLA

Paluumatka oli hikinen, sillä bussi oli täpötäynnä ja saimme aluksi vain seisomapaikat.  Puolen tunnin seisominen keikkuvassa autossa tuntui ylivoimaiselta.  Taisimme näyttää Arjan kanssa niin kärsiviltä, että meille luovutettiin istuinpaikat.  Esko ja Jussi kestivät urhoollisesti.  Virkistävä uima-allas tuli tarpeeseen retken jälkeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.