
TAAS KERRAN MAALAUSKURSSILLA
Iloa kuvataiteesta – voimaannuttava taide: Kaikille avoin, matalan kynnyksen työpaja, jonka aikana mahdollisuus kokeilla ja etsiä itselle uusia tapoja tehdä kuvaa. Tutustutaan mm. akryyli-, akvarelli-, tussi-ja hiilimaalaukseen.
Aloitin taas innolla Vanajaveden opiston syksyn 2017 maalauskurssit. Syksyllä kokoonnumme Verkatehtaan taideluokassa, mutta keväällä opisto muuttaa moottoritien toiselle puolelle Jaakonkadulle. Matka pitenee, mutta tilat ovat kuulopuheiden mukaan paremmat. Yllätyin kun ensimmäisellä kokoontumiskerralla meitä maalareita oli pitkältä toistakymmentä. Olen tottunut, että kurssit saadaan juuri ja juuri kasaan kymmenellä osallistujalla.

TUOKSUARVAUKSENI OLIVAT MINTTU, SITRUS, PIHKA JA VANILJA
Opettajana oli tuttu graafikko Anna Kolehmainen. Hän antoi meille heti kättelyssä hauskan haasteen. Saimme haistella sokkona neljää tuoksua ja maalata sen jälkeen mielikuvia niistä. Tuoksut olivat seetri, sypressi, laventeli ja piparminttu. Minä arvasin joka ikisen väärin, mutta se ei maalaamisen iloa haitannut!