syyskiireitä

SYKSY

pe 29.9.2017

Miten tässä nyt näin kävi.  Olemme aivan täpinässä.  Palasimme Zakynthosilta keskiviikkona ja siitä asti on pitänyt kiirettä.  Syöksyin tuulispäänä syksyn ensimmäiselle maalauskurssille Vanajaveden opistoon suoraan lentokenttäbussista.  Ehdin täpärästi esittelykierrokselle.  Olin helpottunut, sillä sopeutuminen uudelle kurssille uusien maalauskavereiden keskelle on huomattavasti helpompaa, kun on heti alussa mukana.

NÄKYMÄ VANAJAVEDEN SILLAN VIERESTÄ

Reippailin torstaina taidekasarmille noutamaan Hämeenlinnan Taiteilijaseuran teettämät postikortit.  Laatikko oli iso ja painava, mutta mahtui sentään reppuun.

 

500 KAPPALETTA KOLLAASIKORTTEJA – ARVATKAA MITÄ LÄHETÄN JOULUPOSTISSA

Vietin iltapäivän grafiikanpajalla tutussa seurassa.  Vuokko, Kaisa ja Raija Hoiviasta kävivät jatkamassa carborundum-laattojen vedostusta.  He olivat jo kovasti omatoimisia.  ”Olen tainnut jäädä koukkuun tähän grafiikan tekemiseen”, Kaisa hehkutti.  Minua se ilahdutti, sillä itselleni on käynyt aivan samoin.

Tänään perjantaina Jussi on lähdössä pitkästä aikaa Annan työmaalle Tapanilaan.  Välittäjä on käynyt tutkailemassa kohdetta ja huomenna on tavoitteena ottaa kuvat myyntiesitteeseen.  Sitä ennen pitää vielä siistiä ympäristöä.  Jussilla on tiedossa ties kuinka mones kaatopaikkakeikka.

Minulla on illalla ohjelmassa kulttuurielämys.  Olen ilmoittautunut Marttojen teatteriretkelle Tampereelle.

POIKASTEN TOUHUPÄIVÄ LINNANMÄELLÄ

Saamme nuorison viikonloppuvieraiksi mökille.  Onkin hauska nähdä pikkupoikia parin viikon tauon jälkeen.  Saimme matkallemme kuvapostia viime viikonlopun touhupäivästä Linnanmäellä.

 

”KYLLÄ ISÄ OSAA”

Tuomelan Marttojen teatteriretki Tampereen komediateatteriin oli mukava.  Oli ylellistä hypätä tilausbussiin, ajella halki värikkään syysmaiseman ja rupatella marttasiskojen kanssa.  Teatterikappale oli kovasti nostalginen, sillä siinä oli samat esiintyjät kuin taannoin televisiosarjassa.  Palasin virkistyneenä kaupunkikotiin yöksi.  Touhuviikonloppu mökillä odottaa.

 

ti 3.10.2017

Mökkiviikonlopun jälkeenkin on touhua riittänyt.  Taiteilijaystäväni Mari tuli eilen kaupunkiin.  Autoin häntä ripustamaan lokakuun näyttelyn Galleria Paperihuoneelle.

 

OUTO PUISTO

Avajaiset on tänään tiistaina, mutta niitä juhlitaan ilman minua.  Lentomme Burgosiin lähtee jo viideltä iltapäivällä.  Mari saa kotimme käyttöönsä.  Eilisilta vierähti näyttelyluettelon teossa.  Taideteosten nimien keksiminen on aina yhtä vaikeaa.  Beaujolais Nouveau punaviini auttoi ainakin vähän.  Nimet ovat aivan yhtä outoja kuin puistokin.  Suosittelen!  Näyttely on avoinna seuraavat neljä viikkoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.