päiväretki mirò museoon

IMG_9545

KEVÄT

pe 16.2.2018

Jussin selkää särki edelleen, mutta hän lupasi urhoolliseti lähteä kevyelle retkelle lähistöllä sijaitsevaan Mirò museoon.  Ajelimme herroiksi taksilla edulliseen 5:15 euron hintaan.

IMG_9536

MUSEO OLI SULJETTU MUTTA ATELJEE AVOINNA

Perillä petyimme, sillä museo ja kahvila olivat suljettuja.  Vain pihapiiri, taiteilijan ateljee ja keramiikkapaja olivat avoinna.  Olin suunnitellut että syömme samalla matkalla kahvilassa, jota opaskirja kehui erinomaiseksi.

 

IMG_9532

PIHAPIIRISSÄ OLI VEKKULEITA VEISTOKSIA

Alueella riitti katsomista.  Riemastuin, onhan nyt kevät, kirsikkapuu kukki!

 

IMG_9541

MIRÒN ATELJEE

Ateljee oli tilava ja kiinnostava.

 

IMG_9547

PUUTARHA

Rehevässä puutarhassa oli jännittävä veistoksia.  Keramiikkapaja löytyi puutarhan takaa monien portaiden päästä.

 

IMG_9548

ALKUPERÄINEN KEITTIÖ

Siellä oli myös alkuperäinen keittiö, jossa Mirò ei kuitenkaan koskaan kokannut.

Meillä oli jo kunnon nälkä, kun lähdimme paluumatkalle.  Kävelimme alas mäkeä satamaa kohti ja etsiskelimme ruokapaikkaa.  Bussi numero 3 tuli sopivasti ja huristimme sillä Palman keskustan suuntaan.  Bongasin ikkunasta parikin lupaavan näköistä tapasbaaria.

 

IMG_9559

TAPAS LAUTANEN

Tilasimme Michel ravintolassa maistelulautasen tapaksia.  Se sisälsi lihapullia tomaattikastikkeessa, vahvoja makkaroita, kanankoipia, perunasalaattia, anjoviksia ja paahdettuja pikkupaprikoita sekä tuoretta patonkia.  Kaikki maistui hyvältä, vaikka jätinkin liharuuat Jussin vastuulle.  Kylläisinä palasimme bussilla numero 46 hotellin nurkalle.  Iltaohjelmassa on lepäilyä.  Haaveilen vielä retkestä Palman vanhaan keskustaan.

There is one comment

  1. Terttu Aalto

    ¡Hola! Ihanan aurinkoisia näkymiä ja selvästi kevättä ilmassa siellä. Selkäkipuisia on liikkeellä, kun yksi tango-opettajista vietti yön sairaalassa, kun kylki kuulema reistasi…. Kurja juttu on, kun reissussa on kipeä. Toivottavasti Jussi ehtii vielä toipua. Hyvää lomanjatkoa! T$I

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.