ke 24.10.2018
Kaksi kuukautta jouluun. Syksyn pimeys on nyt niin totta. Vietin alkuviikon Helsingissä. Maanantaina aurinko pilkisteli mutta ilo oli ennenaikainen. Saavuin iltapäivällä junalla Helsinkiin, sillä vietimme La Bella Vista ryhmänäyttelymme avajaisia. Hiivin illalla juhlien jälkeen sipihiljaa Kauklahteen, sillä tiesin pikkupoikien jo nukkuvan.

VISA PIIRSI MUMMILLE TALON
Aamulla he kömpivät viereeni sohvalle heräilemään. Ulpu heläytti kaksihampaisen suloisen hymyn.

OTSO EKALUOKKALAINEN
Saattelin Otson yhdeksäksi Vanttilan kouluun. Ehdimme täpärästi ennen sateen alkamista. Minä riensin tihkusateessa junalle ja ehdin sopivasti päivystämään kello 11 AkvArt galleriaan Humalistonkadulle. Onneksi helsinkiläiset eivät pelästyneet ankeaa säätä. Vierailijoita kävi päivän mittaan mukavasti.
Ennätin itsekin taidenäyttelyyn ennen iltajunan lähtöä. HAMin uutta näyttelyä hehkutettiin tv-uutisissa. Oli ihan pakko käydä katsomassa se paikan päällä. Olin häkeltynyt väreistä, aiheista ja teosten valtavasta koosta. En pitänyt niiden karkeasta huumorista mutta täytyy ihailla herrojen omintakeisuutta.
Brittiläisen taiteilijaparin Gilbert & Georgen näyttely THE MAJOR EXHIBITION on heidän ensimmäinen merkittävä näyttelynsä Pohjoismaissa kahteenkymmeneen vuoteen.
Gilbert & Georgen taide ilmentää heidän tunteitaan ja ajatuksiaan. Sen on tarkoitus haastaa, provosoida, kyseenalaistaa, hajottaa, innoittaa ja jopa järkyttää yleisöä. Heidän taiteensa syvintä ydintä on anarkistinen huumori, joka tempaa katsojan mukaansa käyttämällä vastakkainasetteluja, asioiden kääntämistä päälaelleen, paradokseja tai silkkaa absurdismia.
Tänään olen järjestellyt mökiltä kaupunkiin tuotua tavarapaljoutta. Osa pääsi kaappeihin, osa naapurirakennuksessa sijaitsevaan Fidaan. Ilahduimme, kun massiivinen pyöreä ruokapöytämme kelpaa sinne. Minä haaveilen siististä pitkästä pöydästä, jonka ääreen suurperheemme mahtuu istumaan. Kävimme katsastamassa Kantolanniemessä, joska sieltä löytyisi joku superihana käytettynä. Ei löytynyt, mutta kylläkin paljon muuta mukavaa.

UPEAT JAPANINUKET
Olen piirtänyt ja maalannut japaniteemaa. Nyt adoptoin kaksi ihastuttavaa nukkea. Ne pääsevät Unicef-mollieni hyvään seuraan. Ne pääsevät myös mallinukeiksi. Toinen ilahduttava löytö oli pino uusia edullisia paspoja. Niille on totta tosiaan käyttöä.
pe 26.10.2018
Eilen oli uintipäivä. Vanajaveden yllä oli huikaiseva valo. Ihailin sitä pimeiden päivien jälkeen kävellessäni uimahallille.

VALONPILKAHDUS
Illalla sain taas uusia virikkeitä, kun vierailin Etelä-Hämeen marttojen piirin tutustumistilaisuudessa.

MARTTAPIIRILLÄ ON TARJOLLA MM. KIINNOSTAVIA RUOKAKURSSEJA
Olen liittynyt rinnakkaisjäseneksi Linnan marttoihin. En hylkää Tuomelan marttojakaan, vaan vierailen molempien yhdistysten mielenkiintoisimmissa tilaisuuksissa. Ensi viikolla on odotettavissa lähiruuan maisteluilta raatihuoneella. Eihän sellaista voi vastustaa.
Tänään on carborundumkurssimme viimeinen vedostusilta. Arvaan, että opiston prässillä Jaakonkadulla on huikean pitkä jono. Siksipä vedostankin omalla grafiikanpajalla yhdessä kurssikaveri Ilman kanssa. Huomenna meillä on sitten sekä metalligrafiikan että carbodumkurssin vedosten katselu. Jokaiselle on varattu 15 minuuttia. Nopeasti laskien siihen kuluu noin viisi tuntia. Rankka mutta mielenkiintoinen lauantai siis tulossa.